PK 35 Vantaa – Honka, 0 1, Naisten Liiga, 20.8.2016 (99 Of 270)

Punamustille tasapeli FC Honkaa vastaan

PK-35 Vantaa ja FC Honka kohtasivat lauantain aikaisessa päiväpelissä toisensa jo toistamiseen tänä talvena. Myyrmäessä pelatusta ottelusta muodostui edellistä kohtaamista tasaisempi koitos. Molemmat joukkueet osuivat kertaalleen pelin loppupuolella, joten peli päättyi lopulta tasalukemiin 1-1.

Avausjakso eteni tasaisissa merkeissä kotijoukkueen pitäessä enemmän palloa ja FC Hongan puolustaessa tiukasti. Molemmilla joukkueilla oli muutama tilaisuus maalintekoon, mutta kokonaisuudessaan ensimmäisen puoliajan maalintekopaikat olivat vähissä. Tauolle lähdettiin siis maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen jakson ensimmäiset hyvät maalintekopaikat avautuivat vierasjoukkue FC Hongalle, joka pelasi Myyrmäessä tammikuista kohtaamista aggressiivisemmin. Vieraat pääsivät yrittämään maalintekoa muutamaan otteeseen rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta laukaukset suuntautuivat hieman yli maalin.

FC Honka siirtyi kuitenkin ottelussa johtoon 75. peliminuutilla. Kotijoukkueen puolustus antoi liikaa tilaa Sini Vehviläiselle, joka pääsi laukomaan noin 25 metristä. Vehviläisen laukaus painui maalivahti Velma Oikarisen yli maaliin ja vei vieraat 0-1-johtoon.

Takaiskumaalin jälkeen kotijoukkue jahtasi tasoitusta ja sai luotua vahvemmin painetta vieraiden puolustusalueelle. Painostus tuotti tulosta kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Ashley Riefner syötti pallon rangaistusalueelle Ronja Ikoselle, joka kääntyi terävästi ja laukoi nopeasti vaikeasta asennosta. Painava laukaus upposi näyttävästi takayläkulmaan.

Kotijoukkueen painostusjakso jatkui vielä tasoitusosuman jälkeen, mutta maaliin asti palloa ei enää satu. Lähimpänä voittomaalia oli Punamustien Roosa Bröijer, joka yritti nostaa pallon kaukana maaliltaan olleen Paula Myllyojan yli. Nosto painui kuitenkin niukasti maalin ohi, joten ottelu päättyi lukemiin 1-1.

Hyvä kahden pelin viikko takana

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen löysi joukkueen pelisuorituksesta parannettavaa, mutta myös hyviä asioita.

– Tänään emme olleet kaksinkamppailuissa tarpeeksi aktiivisia. Hävisimme niitä liikaa ja menetimme palloja, minkä myötä FC Honka pääsi hyviin tilanteisiin, Väisänen myönsi.

– Se oli kuitenkin jälleen hyvää, että pystyimme hallitsemaan palloa. Meidän pitää vain saada painetta korkeammelle. Toisella puoliajalla saimme jo tosi hyvin painetta ylös ja sen myötä syntyi hieno tasoitusmaali.

Väisäsen mukaan pelaajat ovat rankan harjoittelujakson jälkeen väsyneitä, mikä näkyi tänään joukkueen pelisuorituksessa. Hänen mukaansa raskas kahden pelin viikko palveli kuitenkin hyvin joukkueen valmistautumista sarjakauteen.

– Se näkyi, että pelaajat ovat vähän väsyneitä. Emme olleet tänään niin kevyellä jalalla liikenteessä. Onneksi pääsemme nyt vielä parin kovan treenin jälkeen vähän huilaamaan.

– Tämän viikon ottelut olivat meille hyviä harjoituspelejä, siitä kiitokset TPS:lle ja FC Hongalle. Voimme olla näihin peleihin tyytyväisiä, Väisänen totesi.

PK-35 Vantaa – FC Honka 1-1 (0-0)

75´ 0-1 Sini Vehviläinen
80´ 1-1 Ronja Ikonen

Avauskokoonpano: Oikarinen; Mustajoki, Peltonen, Nurmela, Salmi; Ahtinen, Jaakonsaari; Ojanperä, Bröijer, Riefner; Collin.

Vaihtopelaajat: Mäkelä, Väisänen, Raustola, Hopponen, Kosunen, Barck, Ikonen.

PK-35 TV: Jari Väisäsen ja Ronja Ikosen mietteet päivän ottelusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com