UUTISET

PK-35 Vantaa kohtaa huomenna toistamiseen FC Hongan

17.2.2017

Punamustien harjoitusottelut jatkuvat huomenna, kun joukkue kohtaa viime kaudella pronssille yltäneen FC Hongan. Kyseessä on jo talvikauden toinen keskinäinen ottelu, sillä joukkueet kohtasivat toisensa jo tammikuussa. Ottelu pelataan huomenna lauantaina 18.2. klo 11.45 Myyrmäki-hallissa.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin tammikuun lopussa. Silloin PK-35 Vantaa haki Espoosta 1-3-vierasvoiton. Punamustien osumista vastasivat tuolloin Mette Barck ja rangaistuspilkulta onnistunut Netta Koso. PK-35 Vantaan avausosuma ja FC Hongan ainokainen kirjattiin omiksi maaleiksi.

Keskinäisen kohtaamisen jälkeen PK-35 Vantaa on kohdannut kaksi HJK:n poikajoukkuetta sekä viimeksi tiistaina Turun Palloseuran. Naisten Liigan viime kauden kärkikaksikon kohtaaminen oli tiukka ottelu, joka ratkesi vasta viime hetkien osumalla Punamustien eduksi lukemin 4-3. Punamustien maalintekijöinä kunnostautuivat hattutempun iskenyt Kaisa Collin ja ratkaisuosuman viimeistellyt Alina Kosunen.

FC Honka sen sijaan kohtasi helmikuun alussa Tampereen Ilveksen. Espoolaisten kotikentällä pelattu ottelu päättyi tasalukemiin 1-1. FC Hongan osumasta vastasi talvella Kuopion Pallokissoista saapunut Ella-Rosa Huusko.

Punamustien kokoonpanotilanne on lauantain ottelun alla varsin hyvä. Ainoastaan Netta Koso ja Eva Nyström ovat sairastelun takia sivussa. Lisäksi Vilma Väisäsen pelaaminen on vielä epävarmaa. Elokuusta asti sivussa ollut Sanna Saarinen harjoittelee jo joukkueen mukana, mutta ei vielä ole mukana pelaavassa kokoonpanossa.

Edellisten pelien oppeja käytäntöön

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan lauantain ottelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden peilata joukkueen edistymistä edellisiin peleihin nähden. FC Honka on kohdattu jo kertaalleen, joten edellinen kohtaaminen on luonteva vertailukohta.

– Hieman sekavan TPS-pelin jälkeen käännämme katseita myös siihen edelliseen Honka-peliin. Mietimme mitä asioita voimme parantaa siihen nähden ja mitä uutta saimme tiistain TPS-pelistä, Väisänen sanoi.

– Ensimmäiset pelit tiettyjä joukkueita vastaan ovat aina vähän hakemista. Niissä katsotaan, mihin joukkue pystyy, miten joukkue jaksaa ja missä kunnossa vastustaja on. Viime pelistä FC Hongalta saattoi puuttua joitakin pelaajia, joten saa nähdä, millaisella ryhmällä he pelaavat huomenna.

Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa kiinnittää tiistain maalirikkaan TPS-ottelun jälkeen huomiota etenkin koko joukkueen puolustuspeliin.

– Edellisessä Honka-pelissä meillä oli tosi hyviä jaksoja, joiden aikana pystyimme hallitsemaan palloa todella korkealla. Tiedämme myös Hongan vaarallisuuden. TPS:ää vastaan näkyi se, että emme kiinnittäneet tarpeeksi huomiota vastustajan vaarallisuuteen.

– Meidän pitää olla puolustussuuntaan vielä valmiimpia. TPS-peli osoitti taas hyviä asioita, joita meidän pitää muistaa joukkuepuolustamisessa, Väisänen totesi.

Joukkue on harjoitellut viime aikoina kovaa. Lauantain ottelu on Punamustien viimeinen koitos ennen lyhyttä lomaa. Sen jälkeen katseet suunnataan nopeasti 18.3. alkavaan Naisten Liigaan.

– Joukkue on melko terve, mutta väsynyt. Nyt näkyy, että meillä on takana vähän tiukempi harjoittelukausi. Alkuviikosta harjoittelemme vielä muutaman päivän, mutta sitten pidämme vähän taukoa, vedämme happea ja yritämme palautua. Samalla valmistaudumme viimeiseen puristukseen ennen sarjan alkua, Väisänen kertoi.

Hyvä tilaisuus parantaa viime pelistä

Punamustien hyökkääjä Hanne Ojanperä odottaa huomista ottelua innolla. Hänen mukaansa joukkue pyrkii hyödyntämään huomenna edellisten pelien oppeja.

– Talvella olemme saaneet pelata paljon hyviä pelejä poikia vastaan, joten nyt on kiva päästä testaamaan tasoamme liigajengejä vastaan. TPS-peli oli tosi kova ja huomasimme, että meillä on vielä joissain asioissa tekemistä ennen kauden alkua. Nyt saamme vielä samalla viikolla uuden mahdollisuuden keskittyä niihin asioihin ja parantaa niitä viime pelistä.

– On tosi hyvä saada kaksi kovatasoista peliä samalle viikolle, jotta näemme samalla vähän, millä tasolla joukkueen kunto on tällä hetkellä, Ojanperä sanoi.

PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan huomenna lauantaina 18.2. klo 11.45 Myyrmäki-hallissa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.