UUTISET

PK-35 Vantaa kohtaa lauantai-iltana FC Hongan

27.1.2017

Punamustien naiset pelaavat huomenna vuoden ensimmäisen ottelunsa toista Naisten Liigan joukkuetta vastaan. Ensimmäisissä otteluissaan poikajoukkueita kohdannut PK-35 Vantaa kohtaa huomenna viime kauden pronssimitalijoukkue FC Hongan. Ottelu pelataan klo 20.00 alkaen Esport Arenalla.

PK-35 Vantaa on pelannut tämän vuoden puolella kolme ottelua 02-poikajoukkueita vastaan. HJK East ja HJK West kaatuivat selvin lukemin, mutta KäPaa vastaan tiukka ottelu päättyi 1-1-tasapeliin.

FC Honka sen sijaan on pelanneet vuonna 2017 vasta yhden harjoitusottelun, jossa se kärsi 2-4-tappion FC Espoon 02-pojilla. Lisäksi espoolaiset ehtivät pelata jo viime vuoden puolella yhden ottelun naisjoukkuetta vastaan. Turun Palloseura karkasi Naisten Liigan mitalistien keskinäisessä ottelussa avausjaksolla jo 0-4-johtoon, mutta toisella jaksolla maaleja nähtiin myös toiseen päähän. Loppunumeroiksi kirjattiin lopulta 3-5 turkulaisten eduksi.

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen odottaa lauantai-illan ottelua mielenkiinnolla. Tosipelien alkamiseen on vielä aikaa, mutta toisen naisjoukkueen kohtaaminen toimii tässä vaiheessa hyvänä tasonmittauksena.

– Vaikka sarjan alkuun on vielä puolitoista kuukautta, on mielenkiintoista lähteä pelaamaan pitkästä aikaa ensimmäistä peliä naisia vastaan. Samalla pääsemme katsomaan millaisessa fyysisessä ja pelillisessä kunnossa olemme. FC Honka on meille hyvä mittari, Väisänen ennakoi.

– Myyrmäen halli on ollut tämän viikon kiinni, joten meillä on nyt fyysisesti vähän kovempi viikko takana. On jo harjoittelun mielekkyyden kannalta ihan hyvä, että saamme myös pelin vielä tälle viikolle.

PK-35 Vantaa ei saa lauantai-illan otteluun jalkeille aivan täyttä pelaajaryhmää. Pitkään loukkaantuneena ollut kapteeni Sanna Saarinen sekä Vilma Väisänen ovat varmuudella sivussa. Lisäksi A-maajoukkueleiriltä palanneet Olga Ahtinen ja Mimmi Nurmela kärsivät flunssasta. Roosa Toivanen, Ronja Ikonen ja Eva Nyström viettivät kuluneen viikon alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirillä, joten heidän rasitustasojaan arvioidaan vielä ennen huomisillan ottelua.

Maalivahti Velma Oikarisen pelaaminen on vielä epävarmaa, mutta Punamustien onneksi pitkään sivussa ollut Henriikka Mäkelä on toipunut jo pelikuntoon. Myös läpi talvikauden sairastellut Tia-Maria Jaakonsaari palaa huomenna vihdoin kokoonpanoon.

FC Honka – PK-35 Vantaa pelataan huomenna lauantaina 28.1. klo 20.00 Esport Arenalla.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot