D0a9728

Netta Kosolle jatkosopimus

PK-35 Vantaa ja Netta Koso ovat solmineet kauden 2017 kattavan jatkosopimuksen. Kymppipaikalla viihtyvällä Kosolla oli tärkeä rooli viime kauden tuplamestarijoukkueen hyökkäyspelissä. Ensi kauteen hän lähtee jälleen korkein odotuksin.

25-vuotias Koso on edustanut Punamustia pitkään, sillä tuleva kausi on hänelle jo viides PK-35 Vantaan riveissä. Vaikka VJS-kasvatti on pelannut joukkueessa jo usean vuoden ajan, oli viime kausi hänelle poikkeuksellisen tärkeä. Koso nousi rikkonaisten kausien jälkeen isoon rooliin ja oli tärkeä palanen Punamustien mestarijoukkueessa. Maalinteossa hän onnistui neljästi.

Koson mukaan viime kausi oli monella tavalla onnistunut, mutta tulevalla kaudella hän haluaa parantaa suorituksiaan entisestään.

– Fiilikset ovat todella hyvät ja odottavaiset! Pysyin viime kaudella melko hyvin terveenä ja pystyin pelaamaan aika paljon. Nyt tavoitteena on saada ehjä pre-season ja olla vielä paremmassa kunnossa kuin viime kaudella. Silloin pystyn antamaan myös joukkueelle vielä enemmän, Koso totesi päättäväisesti.

Myös Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen yhtyy väitteeseen Koson läpimurtokaudesta. Hänen mukaansa Koso on parhaimmillaan todella yllätyksellinen pelaaja.

– Netalle kausi 2016 oli varmasti yksi tärkeimmistä. Hän pääsi vihdoin osoittamaan, millaisesta pallotaiturista on kyse. Nyt on tärkeää saada Netalle jälleen mahdollisimman ehjä kausi, jotta joukkue saa keskikentän eteen ja kärjen taakse pelaajan, jolta voidaan odottaa mitä tahansa, Väisänen sanoi.

Innolla uuteen kauteen

Punamustien viime kausi oli menestyksekäs, sillä joukkue pääsi juhlimaan tuplamestaruutta muutaman vuoden tauon jälkeen. Koson mukaan ajatukset on kuitenkin suunnattu jo uuteen kauteen.

– Nyt olemme lomailleet ja nollanneet viime kauden. Otamme viime kaudesta hyvät asiat mukaamme ja muita kehitämme ensi kautta varten.

– Treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin ja meininki on ollut todella hyvä. Talvella teemme joukkueena taas kovaa duunia, joka muistetaan sitten kesällä, Koso sanoi.

Koso odottaa tulevia harjoitusotteluita innolla. Hän uskoo, että Punamustilla on jälleen jalkeilla iskukykyinen joukkue.

– Odotan kovasti etenkin treenipelejä poikia vastaan. Niiden kautta saamme taas säpinää ja tempoa peleihin. Treenien ja treenipelien kautta pääsemme myös hiomaan uusia kuvioita uusien pelaajiemme kanssa, Koso totesi.

– Olemme saaneet muutaman uuden pelaajan, jotka tuovat mielestäni monipuolisuutta jo ennestään hyvään rinkiimme. Kasassa on taas todella hyvä ja laadukas ryhmä. Odotan kauden alkua innolla, mutta sitä ennen pitää kuitenkin vielä treenata ja tehdä kovaa duunia.

PK-35 Vantaa julkaisee keskiviikkona jälleen lisää pelaajasopimuksia tulevalle kaudelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com