UUTISET

Naiset juhlivat kultamitaleita kotiyleisön edessä

8.10.2016

Punamustien sarjakausi Naisten Liigassa päättyi 0-2-kotitappioon Turun Palloseuralle. Ottelun jälkeen kentällä nähtiin kuitenkin kahden joukkueen edestä iloisia ilmeitä. PK-35 Vantaa vastaanotti vihdoin kultamitalinsa ja TPS pääsi juhlimaan Myyrmäessä hopeaa.

Sarjakauden viimeisessä ottelussa Punamustilla oli vaikeuksia murtautua maalipaikoille. Vierasjoukkue TPS pelasi vielä hopeamitaleista ja lähti otteluun hyvällä taisteluilmeellä. Ottelun ensimmäinen maalipaikka avautui TPS:llä, kun Ria Öling pääsi laukomaan rangaistusalueen rajan kulmalta. Punamustien maalivahti Henriikka Mäkelä venyi kuitenkin hyvään torjuntaan.

Kokonaisuudessaan maalipaikat olivat avausjaksolla vähissä. Vierasjoukkue TPS haki ratkaisua kaukolaukauksilla, mutta vedot painuivat pääsääntöisesti ohi maalin. Turkulaisten kapteeni Mira Uronen puski kulmasta ohi ja Öling laukoi rangaistusalueen rajalta ohi maalin. PK-35 Vantaa sen sai muutamalla kulmapotkulla aiheutettua hieman painetta vieraiden maalilla.

Ottelun avausmaali nähtiin 72. peliminuutilla. Ria Öling riisti pallon Punamustien pallonmenetyksen jälkeen. Öling sai liikaa tilaa ja laukoi pallon rangaistusalueen rajan tuntumasta takayläkulmaan.

TPS lisäsi johtoaan 81. peliminuutilla. Turkulaisten Jutta Rantala eteni vasemmalta laidalta keskustaan ja pääsi laukomaan. Rantala laukoi pallon yläkulmaan ja vei TPS:n jo 0-2-karkumatkalle.

Toisen takaiskuosuman jälkeen kotijoukkue viritteli vielä loppukiriä, mutta ei onnistunut enää hätyyttelemään turkulaisten maalia. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 0-2 ja otti hyvän otteen hopeamitaleihin. PK-35 Vantaa sen sijaan kärsi yläloppusarjan ainoan tappionsa.

Tappioon päättyneestä ottelusta huolimatta PK-35 Vantaa pääsi juhlimaan kotiyleisön edessä kolmatta peräkkäistä Suomen mestaruuttaan. Jo yläloppusarjan kolmannessa ottelussaan mestaruuden varmistanut PK-35 Vantaa vastaanotti ottelun jälkeen vihdoin kultaiset mitalinsa. TPS sen sijaan joutui odottamaan ottelun jälkeen lopputulosta Espoosta, mutta pääsi lopulta juhlimaan hopeamitaleita.

”Nyt nautimme mestaruudesta oman aikamme”

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa ei yltänyt sarjakauden päätösottelussa parhaimpaan suoritukseensa.

– Emme saaneet tänään riittävästi painetta linjan taakse. TPS hyödynsi maalipaikkansa hyvin. Heillä oli vain muutama kunnon tekopaikka, joista he hyödynsivät kaksi, Väisänen arvioi.

Väisäsen valmentajakollega Pasi Jaakonsaari tunnusti, että turkulaiset ansaitsivat lauantai-iltapäivänä voittonsa.

– Olimme tänään huonoja. TPS oli mielestäni parempi ja ansaitsi voittonsa. Hyökkäyskolmannekselle pääseminen ja maalipaikoille murtauminen oli vaikeaa. Emme päässeet tarpeeksi murtautumispaikoille, emmekä saaneet pidettyä riittävästi palloa vastustajan puoliskolla.

– Etenkin TPS:n toinen maali oli komea osuma. Maalivahdilla ei ollut siinä mitään sanomista. Menetimme paljon palloja ja tasapaino ei ollut ihan kunnossa, Jaakonsaari totesi.

Väisänen suuntasi sarjakauden päätösottelun jälkeen ajatuksensa jo ensi viikon sunnuntaina Jyväskylässä pelattavaan Suomen Cupin loppuotteluun.

– Nautimme nyt mestaruudesta oman aikamme. Sen jälkeen tärkeintä on valmistautua ensi viikonloppuna pelattavaan Cupin loppuotteluun, Väisänen sanoi.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme loppuotteluun kaikki loukkaantumisista kärsineet pelaajat mukaan.
Punamustien pelit jatkuvat vielä yhden ottelun verran. PK-35 Vantaa kohtaa ensi sunnuntaina 16.10. FC Hongan Jyväskylässä pelattavassa Suomen Cupin loppuottelussa.

PK-35 Vantaa – TPS 0-2 (0-0)

”Nautimme nyt mestaruudesta oman aikamme.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

2 Maiju Hirvonen
3 Tiia Peltonen
6 Mimmi Nurmela
8 Vilma Väisänen
12 Henriikka Mäkelä
15 Hanne Ojanperä (73´ Eveliina Parikka)
16 Selina Mustajoki
18 Ella Hopponen
19 Ronja Ikonen (80´ Ronja Ikonen)
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer (46´ Mette Barck)

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen
9 Netta Koso
11 Eveliina Parikka
14 Elina Salmi
17 Mette Barck
21 Tia-Maria Jaakonsaari

PK-35 TV: Eveliina Parikan ja Roosa Bröijerin mestaruushaastattelu

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot