UUTISET

Punamustille tappio nuorella kokoonpanolla

27.8.2016

PK-35 Vantaa kärsi perjantai-iltana 0-1-kotitappion PS Kemille. Kotijoukkue lähti otteluun poikkeuksellisen nuorella joukkueella ja haastoi kemiläisvieraansa ennakkoluulottomasti. Aikainen takaiskumaali maksoi kuitenkin Punamustille sarjapisteen.

Punamustien päävalmentaja Pasi Pihamaa teki perjantaina avauskokoonpanoon peräti kymmenen muutosta keskiviikon HJK-otteluun nähden. Töölössä aloittaneista pelaajista ainoastaan Driton Shala jatkoi tänään Myyrmäessä PK-35 Vantaan avauskokoonpanossa. Joukkueen nuoret pelaajat saivat PS Kemiä vastaan runsaasti vastuuta. Lisäksi HJK:sta loppukaudeksi lainattu Leo Väisänen teki perjantai-iltana ensiesiintymisensä PK-35 Vantaan paidassa.

Ottelun alku oli Punamustien nuorelta joukkueelta hieman hermostunutta pelaamista ja vierasjoukkue PS Kemi pääsi muutamaan otteeseen hyökkäämään vaarallisesti. Joona Veteli pääsi laukomaan rangaistusalueelta, mutta veto suuntautui yli maalin.

Merilappilaisten seuraava hyökkäys tuotti kuitenkin tulosta. PS Kemin puolustaja David Bitsindou nousi vahvasti oikealta laidalta ja tarjoili matalan keskityksen maalille. Keskitys tavoitti ruotsalaishyökkääjä Erik Törnrosin, joka pääsi ohjaamaan pallon läheltä maaliin.

Takaiskumaalin jälkeen kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja otti myös pallonhallintaa itselleen. Avauskokoonpanon nuoresta keski-iästä huolimatta PK-35 Vantaa pelasi ennakkoluulottomasti ja onnistui toden teolla haastamaan vieraitaan.

Maalipaikat jäivät kuitenkin avausjaksolla vähiin molemmissa päädyissä. Kemiläiset eivät päässeet avausjaksolla maalinsa jälkeen enää yrittämään yrittämään maalintekoa, vaikka vierasjoukkue onnistuikin ensimmäisen puoliajan loppupuolella ottamaan jälleen pallonhallintaa itselleen. Punamustien ensimmäinen maalintekopaikka sen sijaan nähtiin avausjakson lisäajalla, kun Altin Ademaj laukoi nousunsa päätteeksi pienestä kulmasta ohi maalin. Tauolle lähdettiin siis PS Kemin 0-1-johtolukemissa.

Pian tauon jälkeen merilappilaisten Törnros pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Punamustien maalia vartioinut Daniel Kollar tuli hyvin vastaan. Lopulta Törnros ei saanut tilanteesta kunnon laukausta aikaiseksi ja kevyt tuikkaus painui selvästi ohi maalin.

Toisen jakson edetessä PK-35 Vantaa otti pelin hallintaansa ja onnistui luomaan painetta kemiläisten maalille. Ottelun loppua kohden kotijoukkue onnistui luomaan yhä enemmän hyviä hyökkäyksiä, mutta vaarallisille maalintekopaikoille murtautuminen tuotti vaikeuksia. PK-35 Vantaa haki hyökkäysvoimaa ottamalla parhaan maalintekijänsä Aleksi Ristolan kentälle. Lisäksi vaihtopenkiltä aloittanut kapteeni Kim Raimi vaihdettiin lopussa kentälle poikkeuksellisesti hyökkääjän rooliin.

Loppukirin paras paikka nähtiin 84. peliminuutilla. Raimi taisteli pallon itselleen ja tarjoili hyvän syötön Masar Ömerille rangaistusalueelle. Ömer pääsi laukomaan, mutta veto painui lopulta vain sivuverkkoon. Ottelun lisäajalla Ömerille avautui vielä toinen laukaisupaikka, mutta tällä kertaa laukaus suuntautui yli maalin.

PS Kemin aikainen 0-1-osuma jäi lopulta ottelun ainoaksi maaliksi, joten pisteet matkasivat Meri-Lappiin. Nuorella kokoonpanolla otteluun lähtenyt PK-35 Vantaa taisteli uhrautuvasti, mutta kovaa työntekoa ei tällä kertaa palkittu sarjapisteiden muodossa.

”Syvä kumarrus kundeille”

PK-35 Vantaan päävalmentaja Pasi Pihamaa kiitteli ottelun jälkeen nuoren joukkueensa peliesitystä. Samalla hän kuitenkin harmitteli aikaista takaiskuosumaa.

– Ne ensimmäiset viisi minuuttia tietysti harmittavat. PS Kemi sai siinä kaksi paikkaa, joista toisesta he tekivät maalin. Siinä vaiheessa pelaajilla saattoi olla vielä vähän jännitystä, Pihamaa totesi.

Kokonaisuudessaan Pihamaa oli kuitenkin tyytyväinen tapaan, jolla nuoret pelaajat kantoivat saamaansa vastuutta. Vaikka taistelua ei palkittu sarjapistellä, PK-35 Vantaa tarjosi PS Kemille hyvän haasteen.

– Tämä oli aivan loistava suoritus noilta jätkiltä. Moni heistä pelasi talvella A-poikien SM-karsintaa ja nyt he pelaavat Veikkausliigaa. Syvä kumarrus kundeille. He pelasivat loistavaa jalkapalloa. He eivät nöyristelleet yhtään ja laittoivat PS Kemin ihan siltaan.

– Sääli, että emme saaneet palkintoa edes yhden maalin muodossa. Se olisi ollut mahtava juttu tälle joukkueelle, Pihamaa sanoi.

Viikonlopun jälkeen Veikkausliiga hiljentyy maajoukkuetauon ajaksi, joten PK-35 Vantaa saa kaivatun tauon peleistä. Pihamaan mukaan joukkue tekee harjoituskentällä töitä koko ottelutauon ajan.

– Huilaamme viikonlopun ja jatkamme taas maanantaina harjoittelua. Vaikka tilanteemme on vaikea, jatkamme työntekoa ja valmistaudumme tuleviin peleihin. Toivottavasti saamme syksyllä hyviä tuloksia.

Punamustien pelit Veikkausliigassa jatkuvat maaottelutauon jälkeen perjantaina 9.9. vierasottelulla FC Lahtea vastaan. Seuraavan kotiottelunsa PK-35 Vantaa pelaa maanantaina 12.9., kun Tampereen Ilves vierailee Myyrmäessä.

PK-35 Vantaa – PS Kemi 0-1 (0-1)

”Tämä oli aivan loistava suoritus noilta jätkiltä. He eivät nöyristelleet yhtään.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Daniel Kollar
2 Altin Ademaj
3 Leo Väisänen
7 Abaas Ismail
8 Mnwas Awari (67´ Ojembe Olatuga)
9 Masar Ömer
14 Bob Diasonama (66´ Aleksi Ristola)
28 Driton Shala (80´ Kim Raimi)
55 Marcus Heimonen
58 Reza Heidari
80 Ahmed Said Ahmed

Vaihtopelaajat:

4 Kim Raimi
6 Ojembe Olatuga
13 Samu Volotinen
18 Omar Khary
19 Aleksi Ristola

Lehdistötilaisuus:

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot