UUTISET

PK-35 Vantaa kohtaa runkosarjan päätöskierroksella FC Hongan

19.8.2016

Naisten Liigan runkosarja saadaan päätökseen huomenna. Runkosarjavoittonsa jo hyvissä ajoin varmistanut PK-35 Vantaa saa päätöskierroksella vieraakseen kolmantena olevan FC Hongan. Ottelu pelataan huomenna lauantaina 20.8. klo 17.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

PK-35 Vantaa on pelannut vahvan runkosarjan, sillä se johtaa sarjaa 11 pisteen erolla TPS:ään ja FC Honkaan nähden. Vain kolme pistemenetystä kärsinyt joukkue on tehnyt sarjassa eniten maaleja ja päästänyt niitä vähiten. Kotikentällään PK-35 Vantaa on voittanut kaikki ottelunsa.

FC Honka sen sijaan on noussut vahvan kesän myötä sarjassa kolmanneksi. Tapiolalaisten edellinen tappio on toukokuulta. Punamustille kärsityn tappion jälkeen FC Honka on voittanut kahdeksan sarjaottelua ja pelannut TPS:n vieraana tasan. Punamustien jälkeen toiseksi vähiten maaleja päästänyt FC Honka lähtee siis runkosarjan päätösotteluun todella hyvävireisenä.

Edellisessä ottelussaan FC Honka kaatoi HJK:n kahdella loppuhetkien maalilla lukemin 2-1. PK-35 Vantaa sen sijaan jäi Vantaan paikallisottelussa 2-2-tasapeliin Tikkurilan Palloseuran vieraana.

Joukkueet kohtasivat toisensa sarjapelien merkeissä jo toukokuun lopussa Tapiolassa. Tuolloin FC Honka meni jo aikaisessa vaiheessa johtoon Vera Saastamoisen osumalla, mutta PK-35 Vantaa nousi ottelun loppupuolella tasoihin ja lopulta ohi. Vieraat osuivat viimeisen 25 minuutin aikana peräti neljästi ja veivät sarjapisteet lukemin 1-4.

Punamustien paras maalintekijä on ollut 12 kertaa osunut Hanne Ojanperä. Sanna Saarinen on viimeistellyt 11 osumaa. FC Hongan tehokkain pelaaja on ollut kuudesti osunut Vera Saastamoinen.

PK-35 Vantaan kokoonpanotilanne on lauantain ottelun alla hyvä. Pienistä vammoista ja sairasteluista huolimatta kaikkien pelaajien pitäisi olla jälleen käytettävissä. Myös sormileikkauksestaan toipunut Hanne Ojanperä palaa kokoonpanoon.

Vastassa hyvävireinen joukkue

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan lauantain ottelu on aikataulullisesti haastava, sillä Mestarien liigan karsintaturnaus alkaa jo tiistaina. Samalla Väisänen kuitenkin huomauttaa, että tällä kertaa joukkueella on alla ehjä harjoitteluviikko.

– Ajankohta on haastava, mutta jos ajatellaan vain Honka-peliä, saimme pitkästä aikaa hyvän tauon alle. Meillä on ollut nyt viikko aikaa palautua ja valmistautua kevyesti sekä Honka-otteluun että ensi viikkoon, Väisänen sanoi.

Väisänen uskoo, että luvassa on tiukka ottelu. FC Honka on tällä hetkellä Naisten Liigan kovavireisin joukkue.

– Olemme tällä viikolla pelanneet vähän poikia vastaan ja hakeneet sitä kautta kaivattua terävyyttä. FC Honka tarjoaa meille varmasti hyvän haasteen, johon yritämme vastata. He ovat tällä hetkellä hyvässä vedossa ja heillä on alla hyvä voitto HJK:sta.

– Tämä on siinäkin mielessä mielenkiintoinen peli, että kohtaamme FC Hongan tällä kaudella vielä kolmesti, Väisänen totesi viitaten yläloppusarjaan ja Suomen Cupin loppuotteluun.

FC Honka on noussut sarjataulukossa hätyyttelemään jo kärkisijoja. Mikäli espoolaiset haluavat taistella yhä jopa mestaruudesta, on FC Honka huomenna pakkovoiton edessä. Väisänen uskoo, että Myyrmäkeen saapuu motivoitunut vastustaja.

– Tämä on FC Hongalle tärkeä peli, jos he aikovat vielä pelata mestaruudesta. Se tulee varmasti näkymään heidän pelaamisessaan. He tulevat peliin varmasti kovaa. Meille peli on tärkeä sekä sarjaa että ensi viikkoa ajatellen, jotta saamme jälleen hyvän vireen päälle.

PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan huomenna lauantaina 20.8. klo 17.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Liput otteluun maksavat aikuisille 10 euroa ja lapsille sekä muille alennusryhmäläisille 5 euroa. Alle 7-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy. Ottelulippuja voi ostaa edullisesti ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatt.fi/pk35vantaa.

Veikkaamalla ottelun lopputulosta ja pelaamalla muita Veikkauksen pelejä tämän linkin kautta tuet samalla PK-35 Vantaan toimintaa. Siirry Veikkauksen sivuille.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot