Roosa Bröijer, ÅU

Naisilla huomenna Vantaan paikallisottelu

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat huomenna Vantaan paikallisottelulla. Tällä kertaa on PK-35 Vantaan vuoro matkustaa itään Tikkurilan Palloseuran vieraaksi. Ottelu pelataan huomenna lauantaina 13.8. klo 16.00 Tikkurilan urheilupuiston nurmella.

PK-35 Vantaa pelaa vahvaa kautta, sillä se johtaa sarjaa yhdentoista pisteen erolla lähimpään uhkaajaansa nähden. Naisten Liigan runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta, joten PK-35 Vantaa lähtee myös yläloppusarjaan varmuudella piikkipaikalta. Ainoastaan kaksi pistemenetystä kärsineen joukkueen hyökkäys on ollut sarjan tehokkain ja puolustus pitävin.

Edellisessä sarjaottelussaan PK-35 Vantaa haki Ahvenanmaalta 0-2-vierasvoiton Åland Unitedista. Punamustien osumista vastasivat saarella Sanna Saarinen ja Roosa Toivanen.

TiPS sen sijaan löytyy sarjataulukon toisesta ääripäästä. Karsintaan oikeuttavaan yhdeksänteen sijaan on kuitenkin eroa ainoastaan yksi piste. TiPSin ensimmäistä liigamaalia saatiin odotaa aina heinäkuun alkuun asti, mutta sen jälkeen TiPS on avannut maalihanojen ohella myös pistetilinsä.

Vihreäpaidat nappasivat kauden avausvoittonsa heinäkuun loppupuolella, kun niin ikään putoamista vastaan taisteleva NiceFutis kaatui Tikkurilassa lukemin 1-0. Sen jälkeen TiPS on taistellut tiukasti pisteistä niin Ilvestä kuin Pallokissojakin vastaan, mutta jäi lopulta kummassakin ottelussa tyhjin käsin.

Sarjakauden ensimmäinen paikallisottelu päättyi toukokuussa Punamustien 6-0-kotivoittoon. Kuuden maalin lisäksi ottelua väritti tuolloin myös punainen kortti, kun TiPSin maalivahti Ida-Sofia Helppikangas ajettiin kentältä jo avausjaksolla. Paikallispelivoitossa maaleista vastasivat neljä maalia tehnyt Sanni Franssi ja kahdesti osunut Saarinen.

Maalipörssiä johtavan Franssin siirryttyä Sveitsiin Punamustien paras maalintekijä on 14 viimeistellyt Hanne Ojanperä. Saarinen on osunut kymmenen kertaa. TiPSin pelaajista kahteen maaliin ovat yltäneet Julia Säppi ja Minna Pelkonen.

Punamustien kokoonpanosta puuttuu huomenna varmuudella sormileikkauksestaan toipuva Ojanperä. Lisäksi laitapuolustajien Roosa Toivasen ja Elina Salmen pelaaminen on epävarmaa.

Paikallispeleissä pientä lisävärinää

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan paikallisotteluissa on aina oma erityislatauksensa. Edellinen Vantaan paikallisvääntö päättyi Punamustien selvään 6-0-voittoon, joten Väisänen uskoo TiPSin uhkuvan huomenna revanssihaluja.

– Paikallispelit ovat aina vähän erityisiä pelejä. Uskon HJK:n, Hongan ja TiPSin aiheuttavan pientä lisävärinää. Samalla se tuo peleihin lisää tsemppiä ja intensiteettiä, Väisänen sanoi.

– TiPSillä jäi varmasti edellisestä paikallispelistä vähän hampaankoloon, kun ulosajo vaikutti pelin kulkuun. Samalla paikallispeli on totta kai tärkeä myös meidän pelaajillemme. Pyrimme mahdollisimman hyvään suoritukseen.

Naisten Liigan runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta. PK-35 Vantaan tavoitteena on pitää kiinni tukevasta sarjajohdostaan ja mahdollisuuksien mukaan jopa lisätä etumatkaansa.

– Sekä huominen ottelu että viikon päästä pelattava Honka-peli ovat meille äärettömän tärkeitä pelejä. Haluamme pitää johtomme mahdollisuuden suurena ennen loppusarjaa ja samalla valmistaudumme Mestarien liigan peleihin, Väisänen totesi

Vaikean alkukauden jälkeen TiPS on osoittanut loppukesästä piristymisen merkkejä. Itävantaalaiset ovat avanneet sekä maali- että pistehanansa ja pelannut selvästi alkukautta tasaisempia pelejä. Myös uusi kanadalaispelaaja Nicole Walter on tuonut vihreäpaidoille lisää virtaa.

– TiPS on pelannut nyt kärkipään joukkueita vastaan melko hyviä pelejä, vaikka Ilves hallitsikin toista jaksoa selvästi. Pallokissoja vastaan TiPS sinnitteli tosi pitkään ennen kuin vastustaja nousi voittoon. TiPS oli lähellä pisteitä, joten jatkossa he haluavat varmasti osoittaa, että pystyvät myös pitämään johtonsa.

– He ovat varmasti saaneet uuden pelaajansa myötä lisää intoa. Waters on hyvä yksilö, joka on tuonut paljon uutta TiPSin pelaamiseen. Hän auttaa kärkipelaajana tilanteiden rakentamisessa ja ehtii myös maalitilanteisiin. Waters on TiPSille hyvä vahvistus, joka nostaa omalta osaltaan myös muiden tasoa, Väisänen arvioi.

TiPS – PK-35 Vantaa pelataan huomenna lauantaina klo 16.00 Tikkurilan urheilupuiston nurmella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com