UUTISET

Mette Barckille sopimus edustusjoukkueeseen

12.8.2016

Alkukauden PK-35:n B-tytöissä pelannut Mette Barck siirtyy Punamustien edustusjoukkueeseen. 17-vuotias Barck on solminut PK-35 Vantaan kanssa ensi kauden loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

PK-35:n B-tytöt ovat jo varmistaneet hyvät asetelmat syksyn ratkaisupeleihin, joten Barckille avautui hyvä tilaisuus siirtyä edustusjoukkueen riveihin jo tässä vaiheessa. B-tyttöjen valmennuksen kanssa on kuitenkin sovittu, että Barck siirtyy Mestarien liigan karsintaturnauksen jälkeen loppukaudeksi lainalle takaisin B-tyttöihin. Näin ollen Barck pääsee pelaamaan oman vielä oman ikäluokkansa SM-sarjan sijoitusottelut.

Hyökkääjänä pelaava Barck on hyvä viimeistelijä, joka on ollut PK-35:n paidassa tehokas. Viime kaudella Barck teki B-tyttöjen Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa 12 maalia. Tällä kaudella Barck on viimeistellyt 11 ottelussa yhdeksän maalia.

Eteenpäin pyrkivä pelaaja

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Barck on jo harjoituksissa osoittanut olevansa valmis siirtymään edustusjoukkueen pelaajarinkiin.

– Mette on harjoitellut koko kauden mukanamme. Olemme sopineet harjoittelusta aina B-tyttöjen päävalmentajan Rami Rantasen kanssa, mutta Mette on harjoitellut mukanamme käytännössä viikoittain. Hän siis tuntee joukkueen hyvin ja joukkue tuntee hänet, Väisänen totesi.

Nuoresta iästään huolimatta Barck on esiintynyt edukseen mestarijoukkueen harjoituksissa. Väisäsen mukaan Barckilla on useita hyviä ominaisuuksia ja ennen kaikkea halua kehittyä jalkapalloilijana.

– Hän on ollut hyvä harjoituksissa ja ennen sarjakautta pelatuissa harjoituspeleissä. Mette on osoittanut sitä intoa ja halua mennä eteenpäin, jota PK-35 Vantaan pelaajilta aina toivotaan. Taitotasonsa puolesta hän pystyy tuomaan paljon hyviä asioita joukkueen pelaamiseen. Lisäksi hänellä on hyvä vasen jalka, mikä tuo meille uusia mahdollisuuksia.

– Mette on vielä nuori pelaaja, joka kehittyy varmasti etenkin fyysisesti. Fyysinen valmentajamme Harry Sainio on jo tehnyt Meten kanssa paljon töitä ja he jatkavat työntekoa talvella. Tarkoituksena on tehdä Metestä pikaisesti hyvä liigapelaaja, Väisänen sanoi.

Barck on mukana jo huomenna, kun PK-35 Vantaa kohtaa paikallisottelussa Tikkurilan Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 13.8. klo 16.00 Tikkurilan urheilupuiston nurmella.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot