UUTISET

Punamustille voitto tiukassa paikallisottelussa

30.7.2016

PK-35 Vantaa otti lauantai-iltapäivänä voiton pääkaupunkiseudun paikallisottelussa, kun HJK kaatui Myyrmäessä lukemin 3-2. Avausjakso pelattiin helteisessä Myyrmäessä ilman maaleja, mutta toisella jaksolla maalihanat aukesivat toden teolla. PK-35 Vantaa joutui taistelemaan voitosta loppuun asti, mutta lopulta Punamustien vakuuttava kotipelitilasto sai edelleen jatkoa.

Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä, mutta ensimmäisen puoliajan edetessä PK-35 Vantaa otti yhä selkeämmin pelin hallintaansa. Sanni Franssi pääsi karkaamaan jo ottelun alkupuolella läpiajoon, mutta viimeistely-yrityksestä puuttui tarvittava terävyys. Ensimmäisen puoliajan paras maalintekopaikka avautui kuitenkin Punamustien Roosa Toivaselle, joka murtautui rangaistusalueelle ja pääsi laukomaan pienestä kulmasta. Veto suuntautui kuitenkin suoraan HJK-maalivahti Lotta Rosenströmin syliin.

Vaikka avajakso eteni vahvasti Punamustien komennossa, pallonhallinta ei tuottanut vielä ensimmäisellä puoliskolla tulosta maalien muodossa. Tauolle lähdettiin siis maalittomassa tasatilanteessa. Kotijoukkue joutui suorittamaan jo tauon aikana yhden pelaajavaihdon, kun Selina Mustajoki korvasi huonovointisen Toivasen.

Ottelun avausmaali nähtiin pian toisen jakson alussa, kun kotijoukkue siirtyi johtoon 51. peliminuutilla. Roosa Bröijer pääsi hyvän hyökkäyksen päätteeksi karkaamaan vastustajan puolustajilta päätyrajalta. Bröijer tarjoili hyvän syötön takaviistoon ja tilanteeseen noussut Tia-Maria Jaakonsaari laukoi pallon lähietäisyydeltä maaliin.

PK-35 Vantaa oli lähellä lisätä johtoaan heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun Franssi tarjoili matalan syötön maalin edustalle. Bröijer ei kuitenkaan onnistunut siirtämään palloa verkon perukoille. Punamustien 2-0-johtomaali syntyi kuitenkin jo hetkeä myöhemmin 53. peliminuutilla. Ashley Riefner sai pallon noin 25 metrissä ja laukoi sen varmasti taka-alakulmaan.

Kotijoukkueen kahden maalin johto ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä HJK nousi maalin päähän jo seuraavalla minuutilla. Helsinkiläisten nostoyritys päätyi onnekkaasti Punamustien puolustajien kautta Tia Häliselle, joka pääsi nokikkain maalivahti Henriikka Mäkelän kanssa. Mäkelä osui Hälisen laukomaan palloon, mutta peliväline pomppi siitä huolimatta maaliin. Osuma oli ensimmäinen Punamustien verkkoon tehty maali tämän sarjakauden kotiotteluissa.

PK-35 Vantaa onnistui kuitenkin kuittaamaan kavennuksen vain viisi minuuttia myöhemmin ja kasvatti johtonsa jälleen kahteen maaliin. Franssi kiepautti itsensä rangaistusalueella HJK-puolustaja Juulia Grönlundin ohi ja laukoi pallon lopulta maalivahti Rosenströmin jalkojen välistä maaliin.

Punamustilla oli hyvä tilaisuus ratkaista ottelu jo reilun tunnin pelin jälkeen, kun Franssi pääsi jälleen karkaamaan helsinkiläispuolustukselta. Franssin terävä laukaus kimposi kuitenkin takatolpasta takaisin kentälle.

Kun kotijoukkue ei onnistunut käyttämään tilanteitaan hyväkseen, HJK nousi vielä 71. minuutilla 3-2-kavennuksen myötä peliin mukaan. Hälinen antoi hyvän syötön taaksepäin ja Vilma Hakala laukoi pallon noin kymmenestä metristä pystypuun kautta etuyläkulmaan.

Kymmenen minuuttia ennen loppua HJK kävi lähellä jopa tasoitusosumaa. Kaisa Collin pääsi laukomaan kulmatilanteesta, mutta Mustajoki onnistui pelastamaan Punamustat purkamalla pallon takatolpalta.

Punamustille tarjoutui vielä lisäajalla loistava tilaisuus sinetöidä kotivoittonsa, kun vastahyökkäykseen karannut Franssi kaadettiin rangaistusalueella. HJK-vahti Rosenström onnistui kuitenkin torjumaan Saarisen laukauksen oikeasta alakulmasta.

Vaikka torjunta tarjosi vieraille vielä mahdollisuuden nousta tasoihin, HJK ei päässyt enää viime hetkillä yrittämään maalintekoa. Ottelu päättyi lukemiin 3-2, joten PK-35 Vantaan kotiotteluiden puhdas voittosaldo sai edelleen jatkoa. Samalla Punamustien sarjajohto säilyi 11 pisteen mittaisena. Helsinkiläisiin nähden piste-ero kasvoi jo 17 pisteeseen.

”Odotetun tiukka ottelu”

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkue osasi odottaa tiukkaa peliä. Kotijoukkue sai tehdä helteisessä säässä täyden päivätyön kolme sarjapisteen eteen.

– Tämä oli raskas peli, mutta tiesimme jo etukäteen, että tästä tulee jossain vaiheessa kova peli. Niin kauan kuin pystyimme ohittamaan HJK:n prässin hyvin, pystyimme hallitsemaan peliä. Mitä pidemmälle avausjakso eteni, sitä vahvemmin peli oli meidän hallussamme ja HJK oli vastaanottavana osapuolena.

– Loppua kohden pelimme kuitenkin vähän hajosi ja HJK nosti prässiään selvästi korkeammalle pyrkien riistoihin. Pääsimme siitäkin monesti heittämällä ohi, mutta tänään noissa tilanteissa tuli myös pari virhettä, joista vastustaja pääsi rankaisemaan, Väisänen kertasi kenttätapahtumia.

Väisäsen aisapari Pasi Jaakonsaari oli samoilla linjoilla. HJK on pelannut Punamustia vastaan tänä vuonna jo kaksi tiukkaa peliä. Tänään vieraat nousivat Myyrmäessä kahdesti peliin mukaan.

– Heidän ensimmäinen maalinsa oli vähän onnenkantamoinen, kun meidän purkumme osui omaan pelaajaan ja putosi siitä suoraan Häliselle. Näitä kuitenkin tulee, kun paine kasvaa omalla maalilla. Välillä pallo pomppii vastustajalle, Jaakonsaari totesi.

– HJK teki tästä pelin ja he onnistuivat pistämään meidät lopussa vähän siltaan. Onneksi saimme tehtyä sen kolmannen maalin, joka antoi meille vähän turvaa. HJK pääsi kuitenkin virheemme seurauksena uudestaan maalin päähän. He saivat maaleista lisää virtaa, uskoa ja yritystä. 3-2-tilanteessa he laittoivat tietysti kaiken peliin.

Väisänen löysi Punamustien toisen puoliajan esityksestä muutamia parannuskohteita. Samalla hän kuitenkin huomautti, että kotijoukkueella oli riittävästi maalintekopaikkoja karata turvalliseen muutaman maalin johtoon.

– Saimme toisella jaksolla palloja hyvin ylös, mutta menetimme niitä liikaa ja jouduimme juoksemaan taas omaan päähän. Ehkä olisimme kuitenkin voineet pelata enemmän linjan taakse, sillä HJK:n prässilinja oli tosi korkealla ja heilläkin oli väsyneitä pelaajia kentällä.

– Maalipaikkoja meillä oli kuitenkin tänään aika monta. Oli tolppaa, rankkaria, Sannin läpiajo, Roosa Toivasen laukaus päin… Saimme luotua ihan hyvin maalintekopaikkoja. HJK:lla sen sijaan oli maalien lisäksi vain kaksi tilannetta, Väisänen sanoi.

Jaakonsaaren mukaan PK-35 Vantaa ansaitsi voittonsa, mutta samalla hän jakoi kunniaa myös vierasjoukkueelle.

– Siinä mielessä ansaitsimme voittomme, että olimme kuitenkin kentällä se parempi joukkue. Kaikki kunnia toki myös HJK:n taistelulle. He pelasivat hyvän pelin ja pistivät meidät ahtaalle. Ilmakin oli tänään aika haastava, joten yksilöt joutuivat koville. Saimme tärkeät pisteet, mutta jatkossa meidän pitää vielä parantaa pelaamistamme.

Väisäsen mielestä joukkue osoitti vahvaa tahtoa säilyttämällä johtoasemansa. Päävalmentaja kiitteli etenkin joukkueen yleisilmettä.

– Yhteenvetona voisi todeta, että joukkueen ilme oli tänään ihan erinäköinen kuin viikko sitten. Olimme aktiivisempia ja osoitimme enemmän asennetta kuin viime pelissä. Nyt meidän pitää palautua hyvin ja aloittaa jo valmistautuminen tiistain Suomen Cupin peliin.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 6.8. vierasottelulla Åland Unitedia vastaan. Sitä ennen PK-35 Vantaa pelaa kuitenkin vielä Suomen Cupin loppuottelupaikasta. Välieräottelu TPS:ää vastaan pelataan tiistaina 2.8. Paimiossa.

 

PK-35 Vantaa – HJK 3-2 (0-0)

”HJK laittoi meidät ahtaalle, mutta lopulta olimme kuitenkin kentällä se parempi joukkue.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

7 Sanni Franssi

8 Vilma Väisänen (70´ Ella Hopponen)

12 Henriikka Mäkelä

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi (62´ Netta Koso)

21 Tia-Maria Jaakonsaari

25 Ashley Riefner

26 Roosa Toivanen (46´ Selina Mustajoki)

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

9 Netta Koso

16 Selina Mustajoki

18 Ella Hopponen

19 Ronja Ikonen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.