UUTISET

Naiset saavat lauantaina vieraita Oulusta

21.7.2016

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat kotiottelulla ensi lauantaina. Tällä kertaa PK-35 Vantaa saa vieraakseen oululaisen ONS:n. Ottelu pelataan lauantaina 23.7. klo 13.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Vain kaksi pistemenetystä kärsineen PK-35 Vantaan kausi on sujunut suotuisissa merkeissä, sillä sarjan kärkijoukkue on viikonlopun kierrokselle lähdettäessä yhdeksän pistettä lähintä uhkaajaansa edellä. Edellisessä otteluun PK-35 Vantaa kaatoi Kuopion Pallokissat vieraskentällä lukemin 1-3. Myyrmäessä Punamustien otteet ovat olleet erityisen vahvoja, sillä PK-35 Vantaa on voittanut kaikki kotiottelunsa maalierolla 32-0.

Nousijajoukkue ONS pelaa mallikasta kautta, sillä oululaiset ovat jo hyvissä ajoin karistaneet putoamistaiston kauas taakseen. ONS on kerännyt 17 pistettä viidellä voitolla ja kahdella tasapelillä. Putoamistaiston sijaan joukkue pelaa edelleen paikasta yläloppusarjassa, jonne sillä on matkaa neljä pistettä.

Pitkistä vieraspelimatkoista huolimatta ONS on kerännyt suurimman osan pisteistään reissupeleistään. Tien päällä oululaiset ovat kaataneet jo HJK:n, TiPSin, NiceFutiksen ja Åland Unitedin. Lisäksi ONS on pelannut tasan FC Hongan vieraana. Koti- ja vieraspeliotteiden ero on huomattava, sillä ensimmäisen kotivoittonsa ONS  saalisti vasta viime viikonloppuna kaatamalla TiPSin lukemin 4-0.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi helatorstaina Punamustien 2-4-vierasvoittoon. ONS meni aikaisessa vaiheessa johtoon, mutta Eveliina Parikka nosti Punamustat tasoihin. Ottelu eteni pitkään tasalukemissa, mutta lopulta Sanni Franssi, Sanna Saarinen ja toistamiseen osunut Parikka takasivat PK-35 Vantaalle vieraspisteet Oulusta.

Punamustien tehokkain pelaaja on ollut 18 osumallaan Naisten Liigan maalipörssiä johtava Sanni Franssi. Maalipörssin kakkossijaa pitää hallussaan PK-35 Vantaan 12 maalia tehtaillut Hanne Ojanperä. Oululaisten parhaat maalintekijät ovat olleet viidesti osunut Anna Olmala ja neljä maalia tehnyt Denali Murnan.

Loukkaantumisestaan toipuva Tia-Maria Jaakonsaari on palannut jo harjoituksiin, mutta on vielä lauantain ottelusta sivussa. Lisäksi muutama pelaaja on kärsinyt viikon aikana flunssasta, joten heidän pelaamisensa suhteen tehdään päätöksiä vasta huomisten viimeistelyharjoitusten jälkeen.

”Tavoitteena pitää kaula pitkänä”

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkueen on tavoitteena on pitää kiinni yhdeksän pisteen sarjajohdostaan tai mahdollisuuksien mukaan jopa kasvattaa sitä viikonlopun kierroksella. Myös nousijajoukkue ONS:lla riittää loppukauden aikana pelattavaa.

– Tavoitteenamme on pitää kaula niin pitkänä kuin pystymme. ONS sen sijaan haluaa tietysti päästä mukaan yläloppusarjaan. Keskikasti on todella tasainen, joten heillä on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan, Väisänen totesi.

– ONS:llä on voitto alla, kuten meilläkin, joten molemmat ovat ihan hyvässä iskussa. He ovat pelanneet vieraissa hyvin, mutta vastaavasti me olemme olleet kotonamme vahvoja.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen on Väisäsellä vielä tuoreessa muistissa. Lisäksi hän on katsonut videolta ONS:n viime kierroksen TiPS-ottelun.  Väisäsellä on jo hyvä näkemys lauantain vastustajan pelaamisesta.

– ONS on hyvä, pelaava joukkue, joka pyrkii avaamaan peliä lyhyillä syötöllä. He uskaltavat yrittää ja haastaa vastustajia. Tarvittaessa he pelaavat palloa myös linjan taakse. Saa nähdä miten he lähtevät pelaamaan meitä vastaan, mutta kyseessä on kokonaisuudessaan taitava joukkue.

– TiPSiä vastaan he prässäsivät ja pelasivat muutenkin rohkeasti. Lisäksi he tekivät muutaman hienon maalin. Meidän pitää saada muutamilta pelaajilta tila pois laukaisuetäisyyksillä.

Yksittäisistä pelaajista Väisänen mainitsee nimeltä oululaisten maalivahdin Zhang Yanrun sekä keskikenttäpelaaja Murnanin.

– ONS:n maalivahti on yksi joukkueen tukipilareista. Hän pystyy tekemään ”gamesavereita”. Hän tulee hyvin vastaan ja katkoo oikea-aikaisesti. Lisäksi hän on isokokoinen ja hoitaa korkeat pallot hyvin. Jenkkipelaaja Murnan oli meitä vastaan keväällä vahva. Hän on isokokoinen, liikkuva ja hyvä päällä, Väisänen kuvaili.

PK-35 Vantaa – ONS pelataan lauantaina 23.7. klo 13.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Liput otteluun maksavat aikuisille 10 euroa ja lapsille sekä muille alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 5 euroa. Alle 7-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy. Ottelulippuja voi ostaa ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa.

Veikkaamalla ottelun lopputulosta ja pelaamalla muita Veikkauksen pelejä tämän linkin kautta tuet samalla PK-35 Vantaan toimintaa. Siirry Veikkauksen sivuille.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot