UUTISET

Naisille selvänumeroinen voitto NiceFutiksesta

13.7.2016

Punamustien naiset palasivat tiistai-iltana voitokkaasti kesätauolta, kun NiceFutis kaatui Myyrmäessä lukemin 7-0. Maalitalkoita tahditti etenkin hattutempun viimeistellyt Hanne Ojanperä.

Kotijoukkue sai otteluun räväkän alun, sillä avausosuma syntyi vain 45 sekuntin pelin jälkeen. Eveliina Parikka tarjoili oikealta laidalta syötön maalin edustalle ja Sanni Franssi päästi pallon ohitseen. Syöttö tavoitti lopulta takatolpalta Ojanperän, joka pääsi siirtämään pallon läheltä tyhjään maaliin.

Seuraava osuma nähtiin vain kymmentä minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Sanna Saarinen antoi päätyrajan tuntumasta poikittaissyötön ja takatolpalle noussut Ojanperä pääsi laukomaan pallon toistamiseen verkon perukoille. Sama kaava toistui myös 21. peliminuutilla, kun Franssi päätyrajalta takaviistoon ja Vilma Väisänen laukoi pallon maaliin.

Punamustilla oli jo ottelun avausjaksolla lukuisia tilaisuuksia kaunistella lukemia muutamalla osumalla, mutta viimeistely-yrityksistä puuttui tarvittava terävyys. Lisäksi NiceFutiksen maalia vartioinut Anna Tamminen pelasi loppulukemista huolimatta mallikkaan ottelun, venyi hyviin torjuntoihin ja selvitti monta läpiajotilannetta.

Kotijoukkue onnistui kuitenkin avausjaksolla vielä kerran. Peliä oli takana 41 minuuttia, kun Roosa Bröijer tarjoili kuljetuksensa päätteeksi hyvän läpisyötön Franssille. Naisten Liigan maalipörssiä johtava Franssi sijoitti pallon varmasti ohi vastaan tulleen Tammisen ja vei Punamustat tauolle 4-0-johdossa.

Avausjakson tapaan PK-35 Vantaa aloitti myös toisen jakson tehokkaasti. 5-0-osuma nähtiin 50. minuutilla, kun Parikka antoi oikealta laidalta hyvän keskityksen ja Saarinen pääsi ohjaamaan pallon lähes maaliviivalta verkon perukoille. Punamustien kuudes osuma syntyi kolme minuuttia myöhemmin, kun Roosa Toivanen laukoi pallon vasemmalla jalallaan rangaistusalueen rajalta takayläkulmaan. Osuma oli Toivaselle uran ensimmäinen Naisten Liigassa.

Kuudennen maalin jälkeen kotijoukkue jatkoi vahvaa painostamistaan ja loi jatkuvasti hyviä tilanteita vieraiden maalille. Verkkoon asti palloa ei kuitenkaan saatu. NiceFutis sen sijaan ei päässyt laukomaan ottelussa kertaakaan maalia kohti, sillä joukkueella oli suuria vaikeuksia päästä pallon kanssa pois omalta alueeltaan. Porilaisilta puuttui muutamia tärkeitä pelaajia, mikä verotti pahasti joukkueen pallollista pelaamista sekä hyökkäypeliä.

Useiden hukattujen maalintekopaikkojen jälkeen PK-35 Vantaa onnistui kuitenkin vielä kerran maalinteossa. Ashley Riefner karkasi nokikkain Tammisen kanssa ja tarjoili Ojanperälle hyvän poikittaissyötön. Ojanperällä oli tilanteessa runsaasti aikaa, joten hän otti pallon rauhassa haltuunsa ja viimeisteli maltillisesti hattutemppunsa illan kolmannella osumallaan.

Enempää osumia ei enää nähty, joten PK-35 Vantaa piti sarjapisteet Myyrmäessä lukemin 7-0. Voiton myötä PK-35 Vantaa kasvatti sarjajohtonsa kuuteen pisteeseen, kun Naisten Liigan runkosarjaa on takana kaksi kolmannesta.

Paikkoja useisiin lisäosumiin

PK-35 Vantaan valmennuskaksikon Jari Väisäsen ja Pasi Jaakonsaaren mukaan jo aikainen avausosuma antoi esimakua pelin etenemisestä.

– Heti ensimmäinen maali löi alkutahdit pelille. Olimme selvästi vastustajaa edellä pallollisessa pelissä ja pelinopeudessa. Siinä vaiheessa kun peli tuntui ehkä menevän vähän helpoksi, aloimme oikomaan – emme tehneet asioita ihan sellaisella jämptiydellä ja teholla kuin pitäisi. Hukkasimme enemmän maalipaikkoja kuin teimme maaleja, Jaakonsaari totesi.

Väisänen yhtyi Jaakonsaaren kommenttiin hukatuista maalipaikoista.

– Olisimme tehneet paljon enemmän maaleja, jos olisimme pelanneet tilanteet maltilla. Nyt osa suorituksista oli vähän hätäisiä.

Punamustien valmennuskaksikon mukaan NiceFutiksen lähestymistapa otteluun ei ollut aivan odotetun kaltainen. Samalla molemmat olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että muutaman pelaajan poissaolot söivät porilaisten iskukykyä.

– Odotimme erilaista NiceFutista. Oletimme heidän tulevan peliin kovempaa, mutta heiltä toki puuttui tiettyjä pelaajia. Toinen maali tuntui jo katkaisevan vastustajan selkärangan. Sen jälkeen he lähinnä vain puolustivat. Heidän valmentajansa mukaan he lähtivät peliin vähän uudenlaisella, puolustusvoittoisemmalla taktiikalla. Se on kuitenkin aika raskasta. Tänään yhtenä teemanamme oli iskeä heti kiinni. Olimme sen suhteen aktiivisia ja saimme hyvin riistettyä palloja, Väisänen arvioi.

– Marina Fedorovalla on ollut NiceFutiksen pelaamisessa iso rooli, mutta hänen puuttuessaan heillä ei oikein ollut vaihtoehtoja hyökkäyspäähän. He eivät päässeet yhtään pelaamaan eteenpäin, Jaakonsaari tuumi.

PK-35 Vantaa pelaa seuraavan ottelunsa jo lauantaina, kun joukkue matkaa sarjakolmosen Pallokissojen vieraaksi Kuopioon. Valmennuskaksikon mukaan keskittyminen suunnataan nopeasti jo seuraavaa peliä kohti.

– Otamme loppuviikon kevyesti ja valmistaudumme lauantain peliin. Unohdamme tämän pelin ja suuntaamme kaikki ajatukset seuraavaan otteluun, Väisänen sanoi.

– Meidän pitää nostaa selkeästi tasoamme ja pallollisen pelaamisemme laatua. Ne eivät olleet tänään sillä tasolla, jolla niiden pitäisi olla ja mitä vaaditaan taas seuraavissa peleissä, Jaakonsaari linjasi.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat tulevana lauantaina 16.7. klo 16.00 vierasottelulla Kuopion Pallokissoja vastaan. Kotikentällään PK-35 Vantaan naiset pelaavat seuraavan kerran lauantaina 23.7., kun ONS vierailee Myyrmäessä.

 

PK-35 Vantaa – NiceFutis 7-0 (4-0)

”Heti ensimmäinen maali löi alkutahdit pelille. Olimme selvästi vastustajaa edellä pallollisessa pelissä ja pelinopeudessa.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

7 Sanni Franssi

8 Vilma Väisänen

11 Eveliina Parikka (55´ Elina Salmi)

12 Henriikka Mäkelä

13 Sanna Saarinen

15 Hanne Ojanperä

25 Ashley Riefner

26 Roosa Toivanen (76´ Selina Mustajoki)

28 Roosa Bröijer (63´ Ella Hopponen)

 

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

9 Netta Koso

14 Elina Salmi

16 Selina Mustajoki

18 Ella Hopponen

19 Ronja Ikonen

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot