UUTISET

PK-35 Vantaa matkustaa perjantaina SJK:n vieraaksi

6.7.2016

Punamustien miehet ovat palanneet juhannustauon jälkeen harjoituksiin ja sarjapelit jatkuvat jälleen perjantaina. Ensimmäisessä tauon jälkeisessä ottelussaan PK-35 Vantaa matkustaa Seinäjoen Jalkapallokerhon vieraaksi. Ottelu pelataan perjantaina 8.7. klo 18.30 Seinäjoen OmaSp Stadionilla.

Kauden edetessä tuloksiaan parantanut PK-35 Vantaa on kerännyt 14 ottelustaan 13 sarjapistettä voittamalla kolme ottelua ja pelaamalla neljästi tasan. Perjantain otteluun joukkue lähtee sarjataulukon jumbosijalta, mutta se on tasapisteissä ottelun enemmän pelanneen HIFK:n kanssa. Kaksi ottelua enemmän pelannut FC Inter on pisteen Punamustia edellä.

Hallitseva Suomen mestari SJK sen sijaan majailee sarjataulukossa tällä hetkellä yhdeksäntenä. 20 pistettä keränneet seinäjokelaiset ovat pelanneet kaksi ottelua Punamustia enemmän. SJK aloitti kauden heikosti, mutta toukokuun puolivälin jälkeen pohjanmaalaiset pääsivät hyvään pistetahtiin. Vire kääntyi kuitenkin uudelleen laskuun, sillä viimeisestä neljästä sarjapelistään SJK on hävinnyt kolme. Liigatappioiden vastapainoksi SJK selvitti kuitenkin tiensä Suomen Cupin loppuotteluun.

Ennen taukoa PK-35 Vantaa pääsi hyvään vireeseen ja keräsi neljästä viimeisimmästä sarjapelistään seitsemän pistettä. Kesäkuussa joukkue kaatoi HIFK:n vieraissa lukemin 1-2 ja pelasi KuPSin kanssa Myyrmäessä 1-1-tasapelin.

SJK sen sijaan on ehtinyt pelata juhannuksen jälkeen jo kaksi sarjapeliä. Pohjanmaalaiset hakivat ensin 1-3-vierasvoiton FC Interistä, mutta kärsivät seuraavassa ottelussaan 2-1-tappion Tampereen Ilveksen vieraana.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kahteen otteseen. Huhtikuun lopussa PK-35 Vantaa ja SJK pelasivat Myyrmäessä maalittoman tasapelin. Tuolloin peli eteni Punamustien komennossa, mutta palloa ei lopulta saatu maaliin asti. Viimeisessä ottelussaan ennen kesätaukoa PK-35 Vantaa kärsi Suomen Cupin puolivälierässä 1-3-kotitappion SJK:lle. Tällä kertaa Myyrmäessä nähtiin ensimmäistä kohtaamista tasaisempi ottelu, jonka tehokkaampi SJK onnistui kääntämään edukseen.

PK-35 Vantaan paras maalintekijä on ollut Njazi Kuqi, joka on osunut kahdeksassa pelaamassaan ottelussa kuudesti. Taustatukea hän on saanut ennen kaikkea neljä maalia viimeistelleeltä Aleksi Ristolalta. SJK:n tehokkain pelaaja on ollut Roope Riski, joka on seitsemällä osumallaan Veikkausliigan maalipörssin jaetulla kärkisijalla.

Punamustien kokoonpanotilanne on perjantain ottelun alla hyvä. Ainoastaan Altin Ademaj´n ja Jalmari Karvisen pelikunto on vielä epävarmaa. Heidän suhteensa päätöksiä tehdään torstain viimeistelyharjoitusten jälkeen.

Punamustien pistejahti jatkuu tuorein jaloin

PK-35 Vantaan päävalmentajan Shefki Kuqin mukaan loma teki joukkueelle hyvää. Nyt pelaajat pääsevät jatkamaan pistejahtia tuoreemmilla jaloilla.

– Joukkueessa on nyt ihan hyvä fiilis. Pieni loma virkistää aina ja jätkät ovat näyttäneet nyt tuoreilta. Se on tietysti aina mielenkiintoista, miten pelit lähtevät kulkemaan pienen loman jälkeen.

– Ennen taukoa meillä taisi olla eniten pelattuja pelejä sarjassa. Olimme pelanneet kaksi tai jopa kolme ottelua enemmän kuin osa muista joukkueista. Nyt tauon jälkeen osa joukkueista on pelannut yhden tai kaksi ottelua enemmän kuin me.  Tahti on aika erikoinen, mutta nyt sen pitäisi tasoittua, Kuqi tuumi.

Ennen taukoa PK-35 Vantaa pääsi hyvään vireeseen ja onnistui kartuttamaan pistetiliään.

– Pääsimme hyvään vireeseen, mutta pelaajaryhmämme on pieni ja väsymys alkoi painaa. Nyt olemme ehtineet vähän huilata. SJK-ottelun siirtyminen  lauantailta perjantaille sopii meillekin ihan hyvin, sillä saamme sen myötä yhden lisäpäivän ennen ensi viikon VPS-peliä.

– Toivottavasti pystymme jatkamaan siitä, mihin jäimme ennen taukoa. Pisteitä tarvitaan, sillä haluamme päästä pois sarjajumbon paikalta, Kuqi totesi.

Kuqin mukaan ensi viikolla alkavat europelit saattavat vaikuttaa hieman SJK:n kokoonpanovalintoihin. Samalla hän kuitenkin muistutti, että kahden kohtaamisen myötä vastustaja on jo tullut Punamustille tutuksi.

– On vaikea sanoa, millaisella ryhmityksellä SJK lähtee peliin, sillä he aloittavat Mestarien liigan karsinnat heti seuraavalla viikolla. Tunnemme kuitenkin vastustajan hyvin ja meillä on SJK:sta tuoreet muistikuvat. Viimeisessä ottelussamme ennen taukoa pelasimme Cupissa heitä vastaan mielestäni ihan hyvin. Ehkä vähän lahjoitimme heillä kaksi ensimmäistä maalia, mutta toisella jaksolla olimme vahvoja.

Perjantain ottelu pelataan Seinäjoen uudella OmaSp Stadionilla. SJK on ehtinyt pelaamaan uudessa kotipyhätössään vain avajaisottelun, joten PK-35 Vantaa on vasta toinen siellä vieraileva liigajoukkue. Kuqin mukaan uusi stadion tuo otteluun oman lisämausteensa.

– Olemme itse asiassa saaneet enemmän pisteitä vieras- kuin kotipeleistämme. Nyt on aivan loistavaa päästä pelaamaan uudella stadionilla. Se on varmasti hieno kokemus ja toivottavasti myös tulos on meidän kannaltamme  sen mukainen. Lähdemme matsiin hyvillä mielin.

SJK – PK-35 Vantaa pelataan perjantaina 8.7. klo 18.30 Seinäjoen OmaSp Stadionilla.

 

Videolta voit kuunnella  Aleksi Ristolan mietteet ennen perjantain SJK-ottelua:

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot