UUTISET

Punamustille 6-0-voitto Vantaan derbyssä

22.5.2016

PK-35 Vantaa otti sunnuntai-iltapäivänä maukkaan paikallispelivoiton kaatamalla Tikkurilan Palloseuran lukemin 6-0. Itävantaalainen TiPS piti pelin avausjakson loppuun asti tiukkana, mutta peli ratkesi lopulta dramaattisen ulosajon ja nopeiden maalien myötä Punamustien eduksi. Maalitalkoilta johti peräti neljästi osunut Sanni Franssi.

Joukkueiden lähtökohdat otteluun olivat täysin päinvastaiset, sillä PK-35 Vantaa johti sarjaa ilman tappioita ja TiPS majaili sarjajumbona hävittyään kaikki ottelunsa. Myös TiPSin maalitili oli avaamatta, joten tikkurilalaiset halusivat varmasti tehdä avausmaalinsa juuri paikallispelissä. Maalinteko jäi lopulta haaveeksi, kun TiPS ei onnistunut alkuhetkillä hyödyntämään ottelun vaarallisinta maalintekopaikkaansa.

Punamustilla oli ottelussa pieniä käynnistymisvaikeuksia ja TiPS puolusti kurinalaisesti. Kotijoukkueelle avautui kuitenkin hyviä tilaisuuksia maalintekoon. 22. peliminuutilla Sanna Saarinen vapautti Sanni Franssin läpiajoon, mutta hänen sijoitusyrityksensä painui maalin ohi. Kymmenen minuuttia myöhemmin Naisten Liigan maalipörssiä johtava Franssi karkasi Tiia Peltosen hyvästä pystysyötöstä, mutta TiPS-maalivahti Ida-Sofia Helppikangas onnistui torjumaan Franssin laukauksen.

Ottelun ratkaisuhetkeksi muodostui 35. peliminuutilla nähty tilanne, kun Helppikangas rikkoi tikkurilalaispuolustukselta karannutta Franssia. Tasapainon horjahtamisesta huolimatta Franssi pääsi vielä laukomaan päin eteen syöksynyttä puolustajaa. Maalintekoyrityksestä huolimatta erotuomari oli kuitenkin jo tehnyt ratkaisunsa. Tuomiona oli lopulta Helppikankaan ulosajo ja rangaistuspotku Punamustille.

Pallon taakse asettui Sanna Saarinen, joka laukoi pelivälineen varmasti vasempaan yläkulmaan. Viittä minuuttia myöhemmin TiPSin puolustus ei pystynyt katkaisemaan pystysyöttöä ja Franssi pääsi lopulta nokikkain TiPSin maalille vaihdetun Sanna Jääskeläisen kanssa. Franssi sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan ja vei Punamustat tauolle 2-0-johdossa.

Toisella jaksolla TiPS ei enää kyennyt nousemaan vajaalukuisena mukaan peliin. PK-35 Vantaa ratkaisi ottelun heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla siirtymällä jo kolmen maalin karkumatkalle. Tia Painilainen eteni oikealta laidalta vahvasti rangaistusalueelle ja syötti päätyrajalta maalin edustalle. Pallo tavoitti noin viidestä metristä Franssin, joka pääsi laukomaan pallon läheltä maalin kattoon.

Jälkimmäisen puoliskon käsikirjoitus oli selvä Punamustien pitäessä palloa ja yrittäessä toistuvasti murtaa itävantaalaisten puolustuksen. Neljäs osuma syntyi 53 peliminuutilla jälleen rangaistuspilkulta. Elina Salmi pääsi hienon seinäsyötön jälkeen rangaistusalueelle ja laukoi pienestä kulmasta ylärimaan. Pallo putosi maalin edustalle Tia-Maria Jaakonsaarelle, joka kaadettiin. Tällä kertaa Saarinen laukoi rangaistuspotkun maalin oikeaan kulmaan.

PK-35 Vantaa siirtyi 57. peliminuutilla jo 5-0-johtoon. Roosa Bröijer antoi hyvän pystysyötön TiPSin puolustuslinjan selustaan ja Franssi karkasi jälleen läpiajoon. Franssi sijoitti pallon etualakulmaan ja täydensi samalla hattutemppunsa.

Franssi ei tyytynyt hattutemppuun, sillä Naistne Liigan maalipörssin kärkinimi iski vielä kerran. Painilainen antoi 64. peliminuutilla hyvän läpisyötön ja Franssi tuikkasi pallon ohi maaliltaan vastaan tulleen Jääskeläisen.

Punamustilla oli vielä muutamia hyviä tilaisuuksia lisätä johtoaan, mutta lisäosumia ei enää nähty. PK-35 Vantaa voitti ottelun lukemin 6-0 ja pitää edelleen vankasti kiinni asemastaan Vantaan ykkösjoukkueena.

Maalihanat aukesivat väkinäisen alun jälkeen

– Mielestäni onnistuimme pääsääntöisesti niissä teemoissa, joita lähdimme hakemaan pelistä. Totta kai se helpotti, että heiltä lensi yksi pelaaja ulos. Meillä oli kuitenkin jo ennen sitä pari tilaisuutta tehdä maaleja. Saimme koko ajan luotua vaarallisia tilanteita, mutta myös TiPSillä oli yksi hyvä tilanne. Peli olisi hyvin voinut olla 0-1, minkä jälkeen se olisi ollut vielä vaikeampaa, Väisänen totesi.

– Pelin rytmittäminen ei ollut ihan niin hyvää kuin olisimme halunneet. Siinä mielessä pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että maltoimme pitää palloa paremmin kuin Åland Unitedia vastaan. Pystyimme pitämään palloa pidempään ja korkeammalla sekä käyttämään niin laitoja kuin keskustaan. Onnistuimme pelaamaan monipuolisesti.

Väisäsen aisaparin Pasi Jaakonsaaren mukaan peliin lähteminen ei ole aina helppoa, kun joukkueet löytyvät sarjataulukon eri ääripäistä.

– Lähtökohtana oli tietysti se, että sarjan ensimmäinen ja viimeinen kohtasivat. Se saattoi luoda ajatuksen, että pelistä tulee helppo. Korostimme ennen peliä sitä, että meidän pitää keskittyä ja tehdä asioita samalla tavalla kuin muissakin peleissä.

– Siitä huolimatta lähdimme alussa vähän oikomaan ja yrittämään väkisin. Mielestäni meillä kesti sen takia niin pitkään saada maali aikaiseksi. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää löytää oikea pelirytmi. Jos asioita ei tehdä kuten pitäisi, peliin on vaikea saada oikeaa rytmiä. Sen jälkeen peli menee vähän väkisin yrittämiseksi, Jaakonsaari tuumi.

Väisänen jakoi kunniaa myös TiPSin avausjakson puolustamiselle. Ulosajon jälkeen itävantaalaiset eivät kuitenkaan enää pysyneet Punamustien kyydissä.

– TiPS puolustis todella hyvin maalivahtinsa ulosajoon asti. Peli oikeastaan ratkesi siihen ja se jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin maaleja tulee. Teimme paljon maaleja, mutta meillä oli paikat tehdä vielä saman verran lisää.

Valmentajat korostivat, että sarjapisteet olivat loppulukemia tärkeämpiä.

– Ei tässä ole tarkoituksena tehdä mitään maaliennätyksiä. Kuusi maalia on ihan kiitettävä määrä, Jaakonsaari sanoi.

– Lähdimme voittamaan peliä ja onnistuimme siinä, joten voimme olla tyytyväisiä. Nyt lähdemme heti valmistautumaan FC Honka –peliin, Väisänen tiivisti.

 

Punamustien ottelut Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 28.5. vierasottelulla FC Honkaa vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan vasta kesäkuun maaottelutauon jälkeen 11.6. Silloin Myyrmäessä vierailee Tampereen Ilves.

 

PK-35 Vantaa – TiPS 6-0 (2-0)

”Lähdimme voittamaan peliä ja onnistuimme siinä, joten voimme olla tyytyväisiä.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

3 Tiia Peltonen

5 Tia Painilainen

6 Mimmi Nurmela

7 Sanni Franssi (69´ Ella Hopponen)

11 Eveliina Parikka

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

15 Hanne Ojanperä (57´ Netta Koso)

21 Tia-Maria Jaakonsaari

28 Roosa Bröijer (71´ Vilma Väisänen)

 

Vaihtopelaajat:

8 Vilma Väisänen

9 Netta Koso

12 Henriikka Mäkelä

16 Selina Mustajoki

18 Ella Hopponen

19 Ronja Ikonen

26 Roosa Toivanen

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot