UUTISET

Miehille 2-0-tappio Tampereella

13.5.2016

PK-35 Vantaa kärsi perjantai-iltana toisen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi Ilveksen vieraana Tampereella. Avausjaksolla molemmilla joukkueilla oli useita tilaisuuksia maalintekoon, mutta maalivahdit pitivät joukkueitaan pystyssä. Toisella jaksolla maalipaikkoja nähtiin vähemmän, mutta Ilves käytti harvat paikat tehokkaammin hyväkseen.

Kotijoukkue Ilves aloitti ottelun terävästi ja onnistui luomaan heti ensimmäisellä peliminuutilla vaaratilanteen vieraiden maalille. Sen jälkeen ote siirtyi kuitenkin Punamustille. PK-35 Vantaa otti pallonhallinnan itselleen ja loi jatkuvasti painetta Ilveksen puolustukselle.

Vierasjoukkueen ensimmäinen maalintekopaikka aukesi kuudennella peliminuutilla Yerai Vilaboalle, joka pelattiin hienolla syöttöyhdistelmällä läpi. Vilaboan nostoyritys suuntautui kuitenkin suoraan Ilveksen maalia vartioineen Mika Hilanderin käsiin. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Lucas Garcia pyörähti vapaaksi ja laukoi painavasti 25 metristä, mutta Hilander venyi jälleen torjuntaan. Avausjakson kolmannen tärkeän pelastuksensa Hilander esitti puolen tunnin pelin jälkeen torjumalla Njazi Kuqin kääntölaukauksen yläriman yli.

Myös Ilvekselle avautui useita vaarallisia vastahyökkäyksiä. Emile Paul Tendeng pääsi karkaamaan oikealta laidalta, mutta Punamustien maalivahti Daniel Kollar esitti hyvän torjunnan. Myös Mika Lahtinen pääsi Kollarin kanssa nokikkain, mutta Kollar venyi hienoon jalkatorjuntaan. Lisäksi Kollar torjui avausjaksolla Tendengin vaarallisen kaukolaukauksen.

Lähimpänä maalia PK-35 Vantaa kävi aivan avausjakson viime hetkillä. Kuqi pääsi kääntymään rangaistusalueella ja laukoi pienestä kulmasta terävästi. Tamperelaisten onneksi pallo kolahti kuitenkin takatolppaan. Tauolle lähdettiin siis lukuisista hyvistä maalintekopaikoista huolimatta maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Ilves onnistui tiivistämään puolustuspelaamistaan. PK-35 Vantaa ei päässyt enää avausjakson tapaan hyville maalintekopaikoille. Ilves sen sijaan pääsi pallonmenetysten jälkeen vaarallisiin vastaiskuihin, jotka tamperelaiset hyödynsivät toisella jaksolla avausjaksoa paremmin.

Tupsukorvien johtomaali oli lähellä jo 54. peliminuutilla, mutta Tuure Siiran vapaapotku osui Punamustien onneksi vain ylärimaan. Ilveksen johtomaali syntyi kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Mikael Soisalo murtautui oikealta laidalta rangaistusalueelle ja tarjoili matalan syötön takaviistoon. Syöttö tavoitti Siiran, joka laukoi pallon rangaistuspilkun kohdalta maalin kattoon.

Ilves iski toistamiseen vain kaksi minuuttia myöhemmin. Tamperelaiset pääsivät nopeaan vastahyökkäykseen ja Tendeng vapautti Soisalon läpiajoon. Soisalo eteni oikealta rangaistusalueelle ja laukoi pallon tarkasti taka-alakulmaan.

2-0-tappioasemassa Punamustilla oli vaikeuksia saada kunnon kirivaihdetta päälle. Ilves pelasi kurinalaisesti ja onnistui varjelemaan omaa maaliaan. PK-35 Vantaan toisen jakson ainoiksi maalintekoyrityksiksi jäivät Lucas Kaufmannin tolppaan kolahtanut vapaapotku ja Mateo Miguezin laukaus maalin yli ottelun lisäajalla. Enempää osumia ei nähty, joten Ilves piti sarjapisteet Tampereella lukemin 2-0.

”Taistelu jatkuu”

PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi harmitteli ottelun jälkeen Punamustien vaikeaa alkukautta. Yhdeksästä pelaamastaan ottelustaan joukkue on kerännyt vain viisi sarjapistettä.

– Tilanteemme ei näytä helpolta, mutta taistelu jatkuu. Pistemääräämme on aika vaikea uskoa, kun katsotaan, miten olemme pelanneet. Asiat ovat usein pienestä kiinni. Meidän pitää vain jaksaa uskoa siihen, että jossain vaiheessa kurssimme kääntyy, Kuqi tuumi.

Kuqin mukaan PK-35 Vantaa loi etenkin avausjaksolla riittävästi maalintekopaikkoja, mutta niitä ei kyetty hyödyntämään. Ilves sen sijaan oli etenkin vastahyökkäyksissä vaarallinen, mikä ei tullut Kuqille yllätyksenä.

– Meillä oli hyviä paikkoja ja osuimme molemmilla jaksoilla tolppaan. Myös Ilveksellä oli pari hyvää paikkaa, mutta Kollar torjui ne hyvin.

– Ilveksen vahvuudet olivat meillä hyvin tiedossa. He putoavat alas ja kyttäävät vastaiskuja. He puolustavat keskustan tiiviisti, joten pyrimme etenemään keskustan sijaan laitojen kautta. Avausjaksolla aiheutimme itse heille vaarallisia tilanteita, Kuqi totesi.

PK-35 Vantaa on pelannut sarjakaudestaan pian jo kolmanneksen. Kuqin mukaan valmennuksen pitää siinä vaiheessa istua alas ja miettiä, mitä asioita alkukauden aikana on tehty hyvin ja missä on vielä parannettavaa.

– Meillä on nyt yhdeksän peliä takana ja pistemäärämme on aika kaukana siitä, mitä olisimme toivoneet. Olemme nousijajoukkue, mutta pelaamiseemme on tullut itsevarmuutta. Se on hyvä juttu, mutta meidän pitäisi pystyä ajottain suoraviivaisempaan pelaamiseen. Välillä pitää vähän muuttaa rytmiä. Nyt meidän pitää vain jaksaa tehdä töitä.

 

Punamustien pelit Veikkausliigassa jatkuvat lauantaina 21.5. Silloin PK-35 Vantaa isännöi Myyrmäessä viime kauden kilpakumppaniaan PS Kemiä.

 

Ilves – PK-35 Vantaa 2-0 (0-0)

”Meidän pitää vain jaksaa uskoa siihen, että jossain vaiheessa kurssimme kääntyy.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Daniel Kollar

6 Carlos Portela

7 Yerai Vilaboa (78´ Kevin Mombilo)

8 Mateo Miguez

10 Ymer Xhaferi (80´ Aleksi Ristola)

15 Lucas Kaufmann

16 Konsta Rasimus

22 Lucas Garcia

33 Fernando Liñan Rodriguez

55 Marcus Heimonen

99 Njazi Kuqi (84´ Pablo Couñago)

 

Vaihtopelaajat:

2 Altin Ademaj

9 Masar Ömer

12 Jalmari Karvinen

17 Kevin Mombilo

19 Aleksi Ristola

38 Pablo Couñago

58 Reza Heidari

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot