UUTISET

Punamustat sopimukseen nuoren maalivahdin kanssa

22.4.2016

PK-35 Vantaa on solminut loppukauden kestävän pelaajasopimuksen nuoren maalivahdin Jalmari Karvisen kanssa. 19-vuotias Karvinen oli Punamustien penkillä jo torstai-illan Suomen Cupin ottelussa turussa.

Karvinen siirtyi vuonna 2009 Korson Palloseurasta VJS:ään ja sieltä PK-35/VJS Akatemiaan vuonna 2013. Siellä Karvinen sai tililleen sekä miesten Kolmosen että A-poikien SM-sarjan otteluita. Miesten Ykkösessä hän on päässyt muutamaan otteeseen vaihtopenkille.

PK-35/VJS:n A-poikajoukkueeseen Karvinen on kuulunut jo neljän vuoden ajan, mutta viimeiset kaksi kautta hän on ollut suurimmaksi osaksi loukkaantuneena. Karvinen toimii PK-35/VJS:n riveissä myös maalivahtivalmentajana.

Pelaamisen lisäksi sosiaalisesta mediasta nimellä @jalmafi löytyvä Karvinen osallistuu myös PK-35 Vantaan sisällöntuotantoon. Muun muassa Punamustien laadukkaat ottelupäivien tunnelmavideot ovat Karvisen käsialaa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot