UUTISET

PK-35 Vantaa isännöi huomenna Vaasan Palloseuraa

16.4.2016

Punamustien pelit Veikkausliigassa jatkuvat jälleen huomenna, kun Vaasan Palloseura vierailee Myyrmäessä. PK-35 Vantaa avasi torstaina pistetilinsä Kuopiossa, mutta nyt joukkue haluaa tarjota voiton myös kotiyleisölleen. Ottelu pelataan huomenna sunnuntaina 17.4. klo 16.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

PK-35 Vantaa aloitti Veikkausliigan tuloksellisesti heikosti, sillä se hävisi kaksi ensimmäistä otteluun kotona RoPSille ja HIFK:lle. Piste- ja voittotili aukesivat vihdoin kolmannessa ottelussa, kun PK-35 Vantaa kaatoi Kuopion Palloseuran vieraissa maalein 2-3. Punamustien maaleista vastasivat Kuopiossa Aleksi Ristola ja rangaistuspotkusta onnistunut Mateo Miguez. Vieraiden toinen osuma kirjattiin kuopiolaisten omaksi maaliksi.

Punamustien otteluissa on nähty runsaasti maaleja, sillä kolmessa ottelussaan PK-35 Vantaa on tehnyt kuusi maalia ja päästänyt kahdeksan. Kahteen liigaosumaan Punamustista ovat yltäneet Ristola ja RoPSin verkkoon kahdesti osunut Njazi Kuqi.

VPS:n kotiottelu Ilvestä vastaan siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan, joten vaasalaiset ovat pelanneet tällä kaudella Veikkausliigassa vasta yhden ottelun. Sarja-avauksessaan VPS kärsi 3-1-tappion HJK:n vieraana. Vaasalaisten ainoasta osumasta vastasi Loorents Hertsi.

PK-35 Vantaan kokoonpanosta puuttuvat huomenna loukkaantumisistaan toipuvat Kim Raimi ja Carlos Portela. Kuqi sen sijaan kärsii HIFK-ottelun ulosajosta seurannutta pelikieltoaan.

Riveiro toivoo viihdyttävää ottelua

Punamustien valmentaja Jose Riveiron mukaan Kuopiossa napattu avausvoitto oli joukkueelle todella tärkeä kahden kotitappion jälkeen. Nyt voittotilinsä avannut PK-35 Vantaa haluaa päästä sarjapisteiden makuun myös kotiotteluissaan Myyrmäessä.

– Viikko oli meille vaikea, koska hävisimme kaksi ensimmäistä peliä kotikentällämme. Kolme pistettä Kuopiosta antoivat meille paljon itseluottamusta ja nyt olemme odottaneet kovasti seuraavaa kotipeliämme Myyrmäessä. Yritämme vihdoin tarjota kolme pistettä kannattajillemme ja kotiyleisöllemme, Riveiro sanoi.

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen on tehnyt muutoksia vaasalaisten pelitapaan. Riveiron mukaan VPS:n pelaamisessa on samanlaisia elementtejä kuin Punamustilla.

– He ovat muuttaneet pelaamistaan paljon. Myös heidän joukkueensa on muuttanut, sillä he ovat saaneet mukaan muutamia kokeneita pelaajia. VPS osoitti HJK:n vieraana, että he yrittävät pelata hyökkäävästi ja syöttökombinaatioiden kautta.

– Molemmat joukkueet yrittävät pelata samalla tavalla, joten toivon yleisön näkevän huomenna hyvän ja viihdyttävän ottelun, Riveiro ennakoi.

Joukkueen kapteeni Raimi ja avainpelaajiin lukeutuva Portela ovat vielä ainakin lauantain ottelusta sivussa. Riveiron mukaan tärkeä kaksikko on kuitenkin jo palaamassa pelikuntoon.

– Kim ja ”Caloi” ovat vielä sivussa, mutta he ovat lähellä paluuta. He pääsevät luultavasti parin viikon sisällä pelaamaan ja harjoittelemaan normaalisti. Näemme ensi viikolla, miten heidän toipumisensa etenee, Riveiro totesi.

PK-35 Vantaa – VPS pelataan sunnuntaina 17.4. klo 16.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Liput otteluun maksavat aikuisille 20 euroa ja lapsille sekä muille alennusryhmäläisille 10 euroa. Alle 7-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy. Ottelulippuja voi hankkia edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot