HIFK Voitto

Miehet jälleen pitkän kaavan kautta jatkoon

PK-35 Vantaan miehet etenivät lauantaina Respect Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle. Edellisen kierroksen KTP-ottelun tapaan ratkaisu nähtiin jälleen vasta jatko-ottelussa, kun paikallisvastustaja HIFK kaatui 120-minuuttisen jännitysnäytelmän päätteeksi. Punamustien voittomaalista vastasi syntymäpäiväsankari Lucas Kaufmann.

Joukkueiden vuoden ensimmäisen kohtaamisen tapaan myös lauantain ottelu eteni vahvasti Punamustien komennossa. PK-35 Vantaa oli aloitteellisempi ja pyrki pitämään palloa. HIFK sen sijaan joutui keskittymään puolustamiseen ja vastahyökkäystilanteiden hyödyntämiseen.

Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin yhdeksännellä peliminuutilla vierasjoukkue HIFK. Tommi Vesala sai pallon vasempaan laitaan ja pääsi kaventamaan rangaistusalueelle. Vesala tavoitteli poikittaissyötöllä maalin edestä Juho Mäkelää, mutta tilanteeseen liukunut Ilari Äijälä ehti palloon ensimmäisenä. Peliväline päätyi kuitenkin suoraan Otto-Pekka Jurvaiselle, joka laukoi pallon lähietäisyydeltä maaliin.

Vieraiden johtomaalin jälkeen PK-35 Vantaa otti pelin selkeästi komentoonsa. Kotijoukkue onnistui luomaan painetta HIFK:n maalille, mutta hyökkäykset päättyivät huonoihin ratkaisuihin tai puolustajien katkoihin. Avausjakson lopulla HIFK sai hetkellisesti juonen päästä kiinni ja Vesala pääsi laukomaan rangaistusalueelta, mutta Punamustien maalia vartioinut Daniel Kollar venytti jalkansa laukauksen tielle.

Tauolle lähdettiin kuitenkin tasalukemissa 1-1. Helsinkiläisten maalivahti Carljohan Eriksson venytti kätensä Aleksi Ristolan kovan laukauksen tielle, mutta torjui pallon suoraan päin tilanteeseen rynnännyttä Yerai Vilaboaa. Espanjalaispelaaja ehti reagoida tilanteeseen riittävästi ja onnistui ohjaamaan pallon tyhjään maaliin.

PK-35 Vantaa suoritti heti tauolla pelaajavaihdon, kun Masar Ömer korvasi Pablo Couñagon. Carlos Portela sen sijaan loukkasi kätensä ja joutui tulemaan vaihtoon 57. peliminuutilla. Toisen jakson alussa molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia luoda kunnollisia maalintekopaikkoja, mutta puoliajan edetessä kotijoukkue otti pelin jälleen hallintaansa.

Viimeisen viidentoista minuutin aikana Punamustilla oli useita hyviä tilaisuuksia maalintekoon. PK-35 Vantaa sai pallon kertaalleen jopa maaliviivalle ja Portelan korvannut Riku Heinonen pääsi puskemaan vapaasti kulmapotkusta, mutta kumpikaan yritys ei lopulta tuottanut tulosta. 85. peliminuutilla Ömer pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta hyökkääjä ohjasi Vilaboan keskityksen epäonnekseen yli tyhjänä ammottaneen maalin.

Joukkueet eivät onnistuneet ratkaisemaan paremmuuttaan 90 minuutin aikana, joten ratkaisua haettiin jatko-ottelusta. HIFK pääsi jälleen paremmin mukaan peliin ja pystyi luomaan painetta Punamustien maalille, mutta kotijoukkue onnistui pitämään tähtirinnat poissa maalintekopaikoilta. Kotijoukkkueen Vilaboa sen sijaan pääsi laukaisupaikkaan asti, mutta veto suuntautui suoraan päin Erikssonia.

Ottelun ratkaisuosuma syntyi lopulta 114. peliminuutilla. HIFK:n maalivahti Eriksson yritti nyrkkeillä Marcus Heimosen keskityksen väljemmille vesille, mutta ei osunut kunnolla palloon. Keskityspalloon rynnännyt Eriksson ajautui ulos maaliltaan ja peliväline putosi lopulta 25-vuotissyntymäpäiväänsä viettäneelle Lucas Kaufmannille, joka laukoi sen suoraan ilmasta tyhjään maaliin.

Brasilialaisen osuman jälkeen HIFK pääsi vielä lähelle tasoitusmaalia, mutta Juho Mäkelä ohjasi pallon lähietäisyydeltä yli maalin. Myös Kaufmann  pääsi yrittämään maalintekoa toistamiseen, mutta hyvän ottelun pelannut Eriksson veti läpiajotilanteessa pidemmän korren. Enempää osumia ei enää nähty, joten PK-35 Vantaa eteni jatkoon maalein 2-1.

PK-35 Vantaa jatkaa Suomen Cupissa kuudennelle kierrokselle, jonka otteluparit arvotaan 5.4. Kuudennen kierroksen ottelun pelataan 19. – 22.4.

Riveiro oli tyytyväinen esitykseen ja jatkopaikkaan

Punamustien valmentaja Jose Riveiron mukaan kotijoukkue hallitsi avausjaksolla palloa, mutta otti täyden hallinnan kenttätapahtumista vasta toisella jaksolla.

– HIFK aloitti ottelun hyvin, mutta ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen otimme pelin hallintaamme. Emme päässeet kovin paljoa maalipaikoille, mutta saimme jakson lopussa tasoitusmaalin. Toinen jakso oli mielestäni täysin erilainen. Tauon jälkeen tilanne oli mielestäni koko ajan täysin kontrollissamme, Riveiro totesi.

Riveiro myönsi, että kulunut viikko oli PK-35 Vantaalle haastava. Punamustilla on ollut paljon poissaolohuolia, mutta niistä huolimatta joukkue onnistui taistelemaan tiensä jatkoon pitkän kaavan kautta.

– Meillä on ollut paljon pelaajia sivussa, joten tämä oli meille vaikea viikko. Jatkoajalla voi aina tapahtua mitä tahansa, sillä pelaajat ovat väsyneitä ja virheitä tapahtuu paljon. Olen erittäin tyytyväinen esitykseemme ja siihen, että etenimme jatkoon Suomen Cupissa.

Topparina täyden ottelun pelannut Konsta Rasimus oli Riveiron kanssa samoilla linjoilla. Rasimus muistutti myös, että tasatilanteessa ottelut voivat ratketa pieniin asioihin.

– Peli eteni meidän komennossamme, mutta avausjaksolla emme luoneet pallonhallinnasta huolimatta paikkoja. Ensimmäinen puoliaika oli aika tasainen, vaikka pallo olikin enemmän meillä. Kun peli on tasan, yhtäkkiä voi tapahtua mitä tahansa, jos joku tekee huippusuorituksen tai epäonnistuu, Rasimus sanoi.

Veikkausliigan avauskierroksen ottelu PK-35 Vantaa – RoPS pelataan lauantaina 2.4. klo 17.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

 

PK-35 Vantaa – HIFK 2-1 jo. 1-1 (1-1)

”Tauon jälkeen tilanne oli mielestäni koko ajan täysin kontrollissamme.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Daniel Kollar

3 Kosta Manev

6 Carlos Portela (57´ Riku Heinonen)

7 Yerai Vilaboa

10 Ymer Xhaferi

11 Ilari Äijälä

15 Lucas Kaufmann

16 Konsta Rasimus

19 Aleksi Ristola

38 Pablo Couñago (46´ Masar Ömer)

55 Marcus Heimonen

 

Vaihtopelaajat:

5 Riku Heinonen

9 Masar Ömer

13 Samu Volotinen

14 Bob Diasonama

30 Ahmed Said Ahmed

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com