UUTISET

Veikkausliigan otteluliput myynnissä

11.3.2016

Punamustien seurahistorian toinen Veikkausliigakausi alkaa lauantaina 2.4. eli reilun kolmen viikon kuluttua. Lipunmyynti sarjakauden avausotteluihin on avattu tänään, joten voit varmistaa paikkasi PK-35 Vantaan ensimmäisissä kotiotteluissa jo hyvissä ajoin.

Aikuisten lippu PK-35 Vantaan Veikkausliigan kotiotteluihin maksaa 20 euroa. Erityisryhmäläisille hinta on 10 euroa. Paikallisottelut HJK:ta ja HIFK:ta vastaan on hinnoiteltu erikseen. Kun kentällä pelataan pääkaupunkiseudun herruudesta, hinnoissa on viiden euron paikallispelilisä.

Irtolippujen lisäksi Punamustien peleihin myydään myös edullisia perhelippuja. Perhelipulla kaksi aikuista ja kaksi lasta pääsevät otteluihin kahden aikuisten lipun hinnalla.

– Lapsiperheet ovat meille tärkeä kohderyhmä, joten halusimme huomioida heidät myös lippujen hinnoittelussa. Haluamme, että koko perhe voi tulla yhdessä viihtymään kotiotteluihimme, PK-35 Vantaan myynti- ja markkinointijohtaja Jari Hautala kertoi.

Punamustien ennakkolipunmyynnistä vastaa Lippuautomaatti. PK-35 Vantaa haluaa kannustaa katsojia ostamaan liput jo etukäteen, joten irtoliput saa ennakkoon ostamalla edullisempaan hintaan. Lippuautomaatin kautta tilatut liput saa mobiililippuina suoraan puhelimeen, josta ne luetaan portilla.

Katsomoihin A3, B2o ja B3v myydään numeroituja paikkalippuja. Kaikki mainittuihin katsomoihin myytävät liput ovat täysihintaisia aikuisten lippuja. Katsomo A4 on VIP-katsomo, jonne ei myydä muita lippuja. Pyörätuolipaikat sijaitsevat katsomon A5 takana.

katsomokarrta1

PK-35 Vantaan lippujen hinnat Veikkausliigassa 2016:

Aikuiset: 20,00 (ennakkoon 17,50)

Lapset (4-12 -v.), opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet: 10,00 (9,00)

Perhelippu (kaksi aikuista, kaksi lasta): 40,00

VIP-lippu (sis. ruuat ja juomat): 75,00

Paikallispelit HJK:ta ja HIFK:ta vastaan:

Aikuiset: 25,00 (22.50)

Lapset (4-12 –v.), opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet: 15,00 (14,00)

Perhelippu: (kaksi aikuista, kaksi lasta) 60,00

VIP-lippu: 90,00

 

Alle 4-vuotiailla lapsilla on otteluihin vapaa pääsy.

PK-35 Vantaan otteluliput ovat nyt myynnissä osoitteessa www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa. Ostamalla lipun ennakkoon, saat sen edullisempaan hintaan ja vältyt jonottamiselta ottelutapahman lipunmyyntipisteellä. Ennakkolipun ostaneilla ja kausikorttilaisille on stadionilla oma sisäänkäynti.

Myös Punamustien kausikortit ovat edelleen myynnissä osoitteessa www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa. Yksi yhteinen kausikortti oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin PK-35 Vantaan Veikkausliigan, Naisten Liigan ja Suomen Cupin kotiotteluihin sekä mahdollisiin naisten Mestarien liigan kotiotteluihin.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot