UUTISET

Miehet vierailevat huomenna Tapiolassa

3.3.2016

PK-35 Vantaa pelasi jo Liigacupissa viisi ottelua, mutta huomenna on edessä vuoden ensimmäinen varsinainen harjoitusottelu. Punamustien vastustajaksi asettuu Kakkosessa pelaava FC Honka. Ottelu pelataan perjantaina 4.3. klo 14.00 alkaen Esport Arenalla.

Liiganousija PK-35 Vantaa valmistautuu Suomen Cupin KTP-otteluun pelaamalla sitä ennen kolme harjoituspeliä alemmilla sarjatasoilla pelaavia vastustajia vastaan. Kolmikon ensimmäinen vastustaja on FC Honka, joka pelaa alkavalla kaudella Kakkosen B-lohkossa. Nimekkäällä joukkueella Kakkosessa pelanneet espoolaiset olivat jo viime kaudella suuria nousijasuosikkeja, mutta hävisivät lopulta nousukarsinnoissa KPV:lle.

Jälleen nousua tavoitteleva FC Honka on pelannut talvikauden aikana jo kuusi ottelua. Tuloksellisesti ne ovat sujuneet hyvin, sillä espoolaiset ovat voittaneet peleistä viisi ja pelanneet Ykkösen Hakaa vastaan 1-1-tasapelin. FC Honka on saanut harjoitusotteluissaan hyviä päänahkoja, sillä se on kaatanut vieraskentällä TPS:n ja Viron pääsarjaseura Nömme Kaljun. Edellisessä ottelussaan FC Honka kaatoi KTP:n selvästi maalein 3-0.

PK-35 Vantaa sen sijaan aloitti Liigacupin vahvasti yhdellä voitolla ja kolmella tasapelillä, mutta kärsi lohkovaiheen päätösottelussa vuoden ensimmäisen tappionsa IFK Mariehamnin vieraana. Vaikka loppuottelupaikka jäi lopulta saavuttamatta, PK-35 Vantaa osoitti Liigacupissa kykenevänsä haastamaan rutinoituneempia liigajoukkueita. Liigacupin otteluissa PK-35 Vantaan tehokkaimmat maalintekijät olivat kahdesti osuneet Njazi Kuqi ja Lucas Kaufmann.

Punamustilla tiivis harjoittelujakso

Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqin mukaan joukkue on harjoitellut kovaa Liigacupin päättymisen jälkeen. Tässä vaiheessa kevättä panostetaan vielä fyysiseen harjoitteluun.

– Tarkoituksena on saada jätkät hyvään kuntoon, joten olemme lisänneet treeniä. Nämä kaksi viikkoa ovat menneet ihan hyvin. Jätkät ovat olleet väsyneitä ja jalat painavat. Se on tässä vaiheessa hyvä merkki, Kuqi totesi.

– KTP-peliin asti lisäämme treeniä ja painetta, mutta sen jälkeen alamme valmistautua sarjan alkuun. Siinä vaiheessa keskitymme enemmän taktisiin asioihin kuin fyysisiin harjoitteisiin.

Vaikka vastustaja FC Honka pelaa Kakkosessa, Kuqi uskoo espoolaisten olevan tasokas joukkue. Huomisessa ottelussa PK-35 Vantaa aikoo kuitenkin Kuqin mukaan suorittaa useita pelaajavaihtoja ja jakaa vastuuta tasaisesti.

– Yritämme jakaa minuutteja niin, että kaikki pelaavat tasaisesti. Olemme nyt treenanneet vähän kovempaa ja jalat painavat, joten ei ole tarkoitus, että kaikki pelaavat täysiä minuutteja.

FC Honka – PK-35 Vantaa pelataan perjantaina 4.3. klo 14.00 Esport Arenalla Tapiolassa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot