UUTISET

Tasainen paikallisottelu päättyi pistejakoon

13.2.2016

PK-35 Vantaa pelasi lauantai-iltapäivänä Liigacupin kolmannen tasapelinsä, kun se jakoi HJK:n kanssa pisteet lukemin 1-1. Lukemat vastasivat hyvin kenttätapahtumia, sillä Myyrmäessä nähtiin tasainen ottelu. Tasapelin myötä molemmat joukkueet säilyttivät edelleen mahdollisuutensa Liigacupin loppuottelupaikkaan.

Molemmat joukkueet olivat pelanneet Liigacupissa kolme ottelua ja keränneet niistä viisi pistettä, joten otteluun lähdettiin tasaisista lähtökohdista. PK-35 Vantaa sai lauantaina kokoonpanoonsa kaivatun vahvistuksen, kun joukkueen kapteeni Kim Raimi pelasi vuoden ensimmäisen ottelunsa. Teemu Honkaniemi oli mukana sopimuksettomana testipelaajana.

Ottelun avausjakso eteni hienoisessa PK-35 Vantaan hallinnassa. Kotijoukkue piti enemmän palloa, kun taas vierailija HJK odotti mahdollisuuksia pallonriistoihin. Noin puoli tuntia kestäneen painostusjaksonsa aikana PK-35 Vantaa onnistui luomaan muutamia hyviä maalintekopaikkoja, joista yksi johti kotijoukkueen johtomaaliin.

Ensimmäisenä maalintekoa pääsi yrittämään kotijoukkueen Ymer Xhaferi, mutta HJK-vahti Thomas Dähne torjui laukauksen alakulmasta. Myös seuraava hyvä maalintekopaikka nähtiin samassa päädyssä, kun Yerai Vilaboa nousi vahvasti laidalta ja pääsi keskittämään. Hyvä keskitys tavoitti Pablo Couñagon, jonka pusku painui kuitenkin maalin ohi. Myös Carlos Portela pääsi kertaalleen yrittämään, mutta hänen laukauksensa ei osunut maalipuiden väliin.

Ottelun avausmaali nähtiin 23. peliminuutilla, kun Couñago vapautti Kuqin läpiajoon hienolla pystysyötöllään. Kuqi otti yhden kosketuksen palloon ja laukoi sen varmasti taka-alakulmaan.

Ensimmäisen puolituntisen jälkeen vierailijat pääsivät paremmin peliin mukaan ja kenttätapahtumat tasoittuivat selvästi. HJK:n Saku Ylätuvalle avautui hyvä maalintekopaikka, mutta hänen laukauksensa painui niukasti ohi taka-alakulmasta. Taye Taiwon vapaapotku sen sijaan suuntautui suoraan kohti Punamustien maalivahtia Daniel Kollaria.

Ottelun 41. peliminuutilla tapahtui molemmissa kenttäpäädyissä. Ensin Kosta Manev tarjoili vahvan nousun jälkeen hyvän syötön rangaistusalueelle Kuqille, joka laukoi kuitenkin suoraan päin Dähneä. Saksalaisvahti laittoi pallon nopeasti takaisin peliin ja HJK lähti terävään vastahyökkäykseen. Pallo pelattiin lopulta Atomu Tanakalle, joka laukoi pallon taka-alakulmaan ja nosti vierailijat tasoihin.

Taukoa lähdettiin siis viettämään tasalukemissa 1-1. Toinen jakso eteni alusta lähtien tasaisissa merkeissä, mutta maalipaikkoja nähtiin vähemmän kuin tapahtumarikkaalla avauspuoliajalla. Punamustien riveistä etenkin Kuqi hakeutui aktiivisesti maalintekopaikoille, mutta ei lopulta onnistunut iskemään iltapäivän toista maaliaan.

Molemmat joukkueet hakivat loppuun asti voittomaalia, mutta lisäosumia ei enää nähty. PK-35 Vantaa ja HJK päätyivät Myyrmäessä tasaisen ottelun päätteeksi oikeutettuun pistejakoon.

Kuqi tyytyväinen kokonaisuuteen

PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqin mukaan Myyrmäessä nähtiin tasainen ottelu. Kuqin mukaan se ei ollut mikään yllätys, sillä ottelusta osattiin odottaa tiukkaa vääntöä. Päävalmentaja oli tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen, mutta harmitteli HJK:n tasoitusosumaa.

– On hienoa, että pystymme tappelemaan muita joukkueita vastaan. Heidän maalinsa oli harmillinen, sillä meillä oli hetkeä aiemmin mahdollisuus lisätä johtoamme. Sen jälkeen se olisi ollut varmaan vähän erilainen peli. Kokonaisuudessaan olen peliin ihan tyytyväinen, Kuqi totesi.

Kuqin mukaan PK-35 Vantaa pelasi avaujaksolla hyvin, mutta toisella puoliajalla kotijoukkue pelasi ajoittain liian suoraviivaisesti.

– Pelissä oli paljon positiivisia asioita. Toisella jaksolla pelasimme kuitenkin ehkä keskikentällä liikaa yhdellä kosketuksella ja viimeiset syötöt eivät olleet riittävän hyviä. Saimme kuitenkin luotua aika monta hyvää maalintekopaikkaa, kun taas vastustajalla ne olivat lopulta aika vähissä.

– Tämä oli hieno saavutus meiltä. Pitää muistaa, että olemme nousijajoukkue ja vastassa oli ehkä sarjan suurin mestarisuosikki, Kuqi huomautti.

Tasapelipisteen myötä PK-35 Vantaalla on edelleen mahdollisuus selviytyä Liigacupin loppuotteluun. Se vaatii kuitenkin ensi lauantaina vierasvoiton Ahvenanmaalta sekä suotuisia tuloksia FC Interin kahdesta viimeisestä ottelusta.

– Voittaminen tuntuu tietysti aina hyvältä, mutta tässä lohkossa ei ole yhtään helppoa vastustajaa. On hienoa, että viimeisessäkin pelissä on todennäköisesti vähän panosta. On aina mukavaa taistella hyvistä sijoituksista.

Tunnetta kentällä

Myös Punamustien kapteeni Kim Raimi piti lauantai-iltapäivän ottelua tasaisena. Vaikka voitto jäi ottamatta, ottelu oli nousijajoukkueelle hyvä tasonmittari.

– Emme saaneet puristettua voittoa, mutta se oli tiukka matsi. Lopussa pelaaminen oli ehkä myös hieman levotonta. Puhuimme Rasimuksen ja Kollarin kanssa siitä, että pelaamista pitää saada paremmin balanssiin. Muuten se siirtyy helposti näistä peleistä myös liigapeleihin.

Raimi oli tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen.  Kapteenin mukaan avausjakson peliesitys oli hyvä, mutta toisella jaksolla Punamustilta nähtiin enemmän huolimattomia suorituksia.

– Tänään jokainen pelaaja taisteli kentällä. Emme lähteneet peliin mitenkään rotsi auki – jos Klubia vastaan edes voi lähteä rotsi auki.  Se oli ihan rohkaiseva esitys. Alku oli ihan hyvä, mutta sen jälkeen pelimme vähän hajosi ja aloimme tekemään hätiköityjä ratkaisuja, Raimi arvioi.

– HJK sai maalinsa liian halvalla. Sitä ennen ”Nassella” oli huippupaikka, josta hän ei tehnyt maalia. Sitten tuliin lujaa meidän päähämme ja Klubi tasoitti. Nassella oli myös keskityksistä pari hyvää paikkaa, jotka olivat pienestä kiinni. Mielestäni saimme luotua enemmän paikkoja kuin HJK.

Vaikka pelattiin vasta helmikuista ottelua, oli kentällä ajoittain hyvää paikallisottelun tunnelmaa.

– On kiva, että kentällä on tunnetta, Raimi myhäili.

PK-35 Vantaan pelaa Liigacupin viimeisen lohkovaihepelinsä ensi lauantaina 20.2. IFK Mariehamnin vieraana Ahvenanmaalla.

 

PK-35 Vantaa – HJK 1-1 (1-1)

”Tämä oli hieno saavutus meiltä. Pitää muistaa, että olemme nousijajoukkue ja vastassa oli ehkä sarjan suurin mestarisuosikki.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Daniel Kollar

3 Kosta Manev (58´ Lucas Kaufmann)

4 Kim Raimi

6 Carlos Portela

7 Yerai Vilaboa

8 Mateo Miguez

10 Ymer Xhaferi (58´ Aleksi Ristola)

11 Ilari Äijälä

16 Konsta Rasimus

38 Pablo Couñago (73´ Teemu Honkaniemi)

99 Njazi Kuqi (88´ Masar Ömer)

 

Vaihtopelaajat:

13 Samu Volotinen

2 Altin Ademaj

5 Riku Heinonen

14 Teemu Honkaniemi

15 Lucas Kaufmann

19 Aleksi Ristola

 

PK-35 Vantaan kausikortit ovat myynnissä osoitteessa www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa. Yksi yhteinen kausikortti oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin PK-35 Vantaan Veikkausliigan, Naisten Liigan, Suomen Cupin ja mahdollisen naisten Mestarien liigan kotiotteluihin.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot