UUTISET

Jallun blogi: Kumpi oli ensin, muna vai kana?

8.2.2016

Jokainen on varmasti yhtä mieltä siitä, että niin urheilussa kuin yrityselämässä yksilöiden nostaminen massasta on oleellista kiinnostavuuden ja huomioarvon kannalta. Ihmisiin on huomattavasti helpompi samaistua kuin kasvottomiin organisaatioihin.

Menneen viikon pohdintani onkin liittynyt juuri tähän aiheeseen seurassamme PK-35 Vantaassa. Meillä on vain vähän valmiiksi tunnettuja henkilöitä, kuten päävalmentajamme Shefki Kuqi. Haluaisinkin siis nostaa esiin muitakin ihmisiä mielenkiintoisine tarinoineen. Olen miettinyt käyttäväni tähän jopa ulkopuolista ammattilaista ja paljon tiedottajamme aikaa.

Tässä tullaankin jonkinlaiseen dilemmaan urheilussa. Pelaajilla on melko usein tapana tehdä vain vuoden sopimuksia, ja kuten tiedämme, brändien rakentaminen vie usein paljon enemmän aikaa. Ehtisikö seuramme siis nauttia näiden pelaajien kasvaneesta tunnettuudesta vai tekisinkö pohjatyötä jonkun muun seuran hyväksi tai pelaajan oman arvon kasvattamiseksi tuleviksi vuosiksi?

Ratkaisuna olisivat varmasti pidemmän pelaajasopimukset, joissa tunnettuuden kasvatus kuuluu osana sopimukseen. Jos pelaaja onnistuu kentällä ja markkinointiosasto tekee toimiston puolella hyvin oman työnsä pelaajan eteen, parhaassa tapauksessa isommat seurat kinnostuvat ja ostavat pelaajaoikeudet kesken sopimuskauden. Silloin seura saa katetta sijoittamalleen summalle.

Toisena ratkaisuna voisi olla pakollinen somekoulutus pelaajille. Heille kerrottaisiin mitä kannattaa julkaista ja missä kanavissa. Keskittyminen yhteen tai enintään kahteen kanavaan riittäisi varmasti mainiosti, jos julkaisuja sitten jaettaisiin ja ”tykättäisiin” ristiin muiden pelaajien ja seuran omien kanavien kanssa. Pelaajien motivoiminen tähän on varmasti se kaikista haastavin osa, mutta kun heidän kanssaan käydään somen kiistattomat edut läpi ja autetaan heitä ymmärtämään, että seuran etu on myös pelaajien etu, uskon tämän menevän läpi.

Nämä kaksi toimenpidettä istuvat varioituna varmasti myös yrityselämään. Sosiaalisen median laajalla haltuunotolla saavutetaan todella suuri tavoittavuus kustannustehokkaasti, oli kohderyhmänä sitten esimerkiksi fanit, seuran juniorit, yhteistyökumppanit tai kaikki seuran potentiaaliset sidosryhmäläiset.

PK-35 Vantaa haluaa olla edelläkävijöiden joukossa sosiaalisen median hyödyntäjissä. Katsotaan miten ambition kanssa käy.

 

Terveisin

Jallu

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.