20151222 110420

Punamustille kolme uutta sopimuspelaajaa

PK-35 Vantaa on solminut ensi kaudelle kolme uutta pelaajasopimusta. Ilari Äijälä, Daniel Kollar ja Aleksi Ristola siirtyvät Punamustien riveihin kaksivuotisilla sopimuksilla. Kolmikko tuo joukkueeseen kaivattua pääsarjakokemusta, sillä kaikki ovat pelanneet jo aiemmin Veikkausliigassa.

29-vuotias Äijälä on kolmikon kokenein liigapelaaja, sillä hänellä on tilillään yli 200 pääsarjaottelua. Äijälä on pelannut Veikkausliigaa aikaisemmin HJK:n, FC KooTeePeen, MyPan, FC Hongan ja viime kaudella KTP:n paidassa. Lokakuun nousukarsintaotteluissa Äijälä pelasi vielä PK-35 Vantaata vastaan, mutta ensi kaudella hänet nähdään punamustassa paidassa.

Puolustuksen tai keskikentän vasemmalla laidalla pelaava helsinkiläinen Äijälä on Punamustien päävalmentajalle Shefki Kuqille ennestään tuttu pelaaja. Hän pelasi Kuqin alaisuudessa FC Hongassa kaudella 2014. Äijälä on pelannut urallaan yhden aikuisten maaottelun ja useita eri ikäluokkien nuorisomaaotteluita. Hän kuului myös alle 21-vuotiaiden vuonna 2009 EM-lopputurnauksessa pelanneeseen joukkueeseen.

Maalivahtina pelaava Kollar siirtyy Vantaalle PS Kemistä, joka taisteli viime kaudella PK-35 Vantaan kanssa tiukasti noususta Veikkausliigaan. Lopulta molemmat onnistuivat nousutavoitteessaan, mutta 21-vuotiaan Kollarin torjuntatyöt jatkuvat viime kauden kilpakumppanin riveissä. Äijälän tavoin myös Kollar on Kuqille tuttu pelaaja, sillä hän vartioi FC Hongan maalia kaudella 2014. Kollar on pelannut myös Suomen nuorisomaajoukkueissa.

Helsinkiläiselle Ristolalle PK-35 Vantaa on tuttu seura, sillä hän pelasi Myyrmäessä jo kausina 2010-2011. Hyökkääjänä pelaava Ristola viimeisteli tuolloin 41 ottelussa 15 maalia. Veikkausliigaa Ristola on pelannut aikaisemmin TPS:n, FC Hongan, MyPan ja viime kaudella FC Lahden paidassa.

 

Punamustien kausikortit ovat nyt myynnissä osoitteessa www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa. Yhdellä yhteisellä kortilla näet samalla hinnalla kaikki Punamustien Veikkausliigan, Naisten Liigan, Suomen Cupin ja Liigacupin kotiottelut.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com