UUTISET

Sanna Saariselle jatkosopimus

5.12.2015

Suomen mestaruutta puolustava PK-35 Vantaa on solminut joukkueen monivuotisen runkopelaajan Sanna Saarisen kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Keskikentän laidalla viihtyvä 24-vuotias Saarinen on kuulunut usean kauden ajan myös Punamustien kapteenistoon.

Saarinen on lukeutunut viime kausina Punamustien parhaisiin maalintekijöihin. Viime kaudella Saarinen viimeisti 11 liigamaalia ja kaudella 2014 hän voitti Naisten Liigan maalipörssin 20 osumallaan. Elokuisessa Mestarien liigan karsintaturnauksessa Saarinen onnistui maalinteossa viidesti.

Saarinen on edustanut PK-35 Vantaata pitkään, sillä hän on ollut mukana siitä lähtien, kun seuran edustusjoukkue muutti Vantaalle vuonna 2009. Suomessa Saarinen on edustanut aikuistasolla ainoastaan PK-35 Vantaata, mutta lisäksi hän on pelannut Yhdysvaltain yliopistosarjaa.

Vantaalla pelaamiensa vuosien aikana Saarinen on ollut voittamassa peräti viittä Suomen mestaruutta ja kolmea Suomen Cupin mestaruutta. A-maajoukkueessa Saarinen on pelannut 13 ottelua, joissa hän on viimeistellyt kaksi maalia.

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli tyytyväinen joukkueen runkopelaajan jatkosopimukseen.

– Sanna on monivuotinen PK-35 Vantaan pelaaja. Hänellä on tärkeä rooli joukkueen pelaamisessa ja hän istuu pelitapaan todella hyvin. Sanna on joukkuepelaaja ja hyvä maalintekijä, Väisänen totesi.

Saarisen jatkamisen myötä puolustavilla mestareilla on nyt tulevalle kaudelle kasassa 15 pelaajasopimusta.

 

Punamustien kausikortit ovat nyt myynnissä osoitteessa www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa. Yhdellä yhteisellä kortilla näet samalla hinnalla kaikki Punamustien Veikkausliigan, Naisten Liigan, Suomen Cupin ja Liigacupin kotiottelut.

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot