UUTISET

Ilir Zeneli suuntaa uusien haasteiden pariin

29.10.2015

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkueen monivuotinen valmentaja Ilir Zeneli on purkanut sopimuksensa seuran kanssa. Zeneli jättää seuran omasta tahdostaan ja suuntaa jalkapallon parissa uusien haasteiden pariin. Viisi vuotta Punamustien valmennusryhmään kuulunut Zeneli jättää seuran haikein mielin, mutta samalla hän on kiitollinen kaikesta PK-35 Vantaassa kokemastaan.

– Olen kehittynyt täällä todella paljon ihmisenä ja valmentajana. Lisäksi minulle jäi täältä käteen monta hyvää ihmis- ja ystävyyssuhdetta. Omaksuin vuosien aikana PK-35 Vantaan kotijoukkueekseni. Minulla tulee aina olemaan punamusta sydän, Zeneli sanoi.

Viiden vuoden aikana Zeneli on ehtinyt työskentelemään useiden päävalmentajien ja pelaajien kanssa. Zeneli kertoo oppineensa paljon kaikilta päävalmentajilta ja monelta hyvältä pelaajalta.

– Minulla on ollut onni päästä työskentelemään Pasi Pihamaan kanssa, jolta olen oppinut paljon. Samoin Jari Europaeuksen kanssa, jonka kautta opin erittäin paljon varsinkin ihmisjohtamista. Tänä vuonna olen oppinut paljon Shefki Kuqilta ja Jose Riveirolta.

– Olen kehittynyt myös erilaisten pelaajien kautta. Mukana on ollut monia huippupelaajia, jotka ovat myös erittäin hyviä ihmisiä ja joiden kanssa minulla on hyvät suhteet. Esa Terävä oli huikea tyyppi ja pelaaja. Samoin Otto Jurvainen. Hän oli huikea ihminen, persoona ja pelaaja. Kim Raimi, Xhevdet Gela…, Zeneli luetteli.

–  Matkassa on ollut muitakin huikeita tyyppejä, kuten esimerkiksi ”Volvo” Markkanen maalivahtivalmentajana. Tämän kautta olen kasvanut ihmisenä sekä valmentajana, päässyt luomaan hyviä ihmissuhteita ja tutustunut erilaisiin persooniin.

Zenelin vuosiin Punamustissa on mahtunut paljon hyviä aikoja, mutta myös vaikeampia ajanjaksoja. Zenelin mukaan seurassa on kuitenkin aina selvitty kaikista haasteista. Tälläkin kaudella PK-35 Vantaalla oli jo kauteen valmistautuessa omat haasteensa, mutta kausi ja Zenelin valmennuspesti saattavat niistä huolimatta huipentua lauantaina liiganousuun.

– Vuosien varrella on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta aina on tuntunut siltä, että olemme löytäneet ratkaisun. Missään vaiheessa ympärillä ei ole ollut sellaisia ihmisiä, jotka ovat luovuttaneet, jos on ollut haasteita. Siinä vaiheessa on mitattu luonnetta. Aina tuntui siltä, että jostain löytyi se pieni valo, jota kohti kuljettiin, Zeneli kertoi.

– Monen vuoden jälkeen olemme nyt siinä tilanteessa, että taistelemme liiganoususta. Se on mielestäni huikeaa. Lähtökohtamme kauteen olivat vaikeat,  mutta olemme pystyneet hoitaamaan asiat hyvin loppuun asti. Mielestäni Vantaa ansaitsee liigapaikan ja PK-35 Vantaa on yrittänyt sitä sinnikkäästi.

Uudet haasteet odottavat

Zeneli jättää PK-35 Vantaan omasta tahdostaan ja lähtee etsimään uusia tuulia valmennusuralleen. Zeneli uskoo, että hänen oman kehittymisensä kannalta nyt on oikea hetki lähteä.

– Välillä pitää ottaa askel taaksepäin, jotta pääsee kaksi askelta eteenpäin. Luulen, että nyt on sen aika. Suoritan UEFA Pro –valmentajakurssia ja olen valmistumassa helmikuussa. Koen, että minulla on enemmän annettavaa päävalmentajana kuin apuvalmentajana. Silloin saan ohjat omiin käsiini, Zeneli tuumi.

– Näen, että siirtyminen on tässä vaiheessa tärkeää kehittymiseni kannalta. Pääsen sen kautta vahvistamaan ja kehittämään itseäni. Jos jossain vaiheessa tulee sopiva aika, haluan palata takaisin PK-35 Vantaaseen. Tämä seura, nämä värit, stadion ja ylipäänsä Vantaa ovat aina sydämessäni.

Zeneli kertoo pyrkivänsä aina asettamaan itselleen tarpeeksi haastavat tavoitteet. Niitä kohti hän on aina pyrkinyt vahvasti. Myös PK-35 Vantaassa valmentaminen oli Zenelille selkeä tavoite jo muutama vuosi ennen pestin alkamista.

– Olin vuonna 2008 Uudenmaan piirin järjestämällä D-kurssilla täällä stadionin VIP-tiloissa. Kun näin tilat, rakastuin paikkaan heti. Sanoin silloin koulutuksessa muutamalle kollegalle, että tulen jossain vaiheessa valmentamaan tällä stadionilla. He pitivät sitä silloin vähän höpöhöpönä, mutta kaksi vuotta myöhemmin olin Pasin apuna PK-35 Vantaassa, Zeneli kertoi.

Lopuksi Zeneli haluaa kiittää monia henkilöitä kaikista Punamustien palveluksessa viettämistään vuosista.

– Kiitokset kuuluvat ehdottomasti Markku Hynniselle, joka on tukenut seuran kautta ja koulutuksien muodossa kehittymistäni valmentajana. Olen aina tuntenut itseni tervetulleeksi tänne ja tuntenut itseni osaksi seuraa. Kiitos kuuluu myös Pasille, ”Euffalle”, Shefkille ja Rivelle, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä. Haluan kiittää myös pelaajia, joukkueen taustahenkilöitä, seuran työntekijöitä, kannattajia ja koko PK-perhettä.

Valmentajien, pelaajien ja muiden seuratoimijoiden lisäksi Zeneli kiittää myös perhettään. Vuosien varrella suurin ja tärkein tuki on aina tullut kotijoukoilta.

– Suurin kiitos kuuluu kuitenkin vaimolleni ja perheelleni, jotka ovat tukeneet minua niin hyvinä kuin vaikeina aikoina. Tämä ei ole taloudellisesti ammattitasolla, mutta sitoutumisen ja tekemisen pitää olla ammattimaista. Olen käynyt samalla päivätöissä, joten se on ollut myös perheelle haastavaa. Se on tarkoittanut paljon uhrauksia myös perheen aikataulujen ja esimerkiksi perhelomien suhteen.

– Ilman heidän tukeaan en olisi selvinnyt ehkänä tähän pisteeseen asti. En ole missään vaiheessa joutunut valitsemaan perheen tai jalkapallon välillä. Olen pystynyt hallitsemaan molempia, Zeneli kiitteli.

PK-35 Vantaa kiittää Ilir Zeneliä hienoista vuosista ja toivottaa onnea uusiin haasteisiin!

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot