UUTISET

Naisten sarjakausi päättyi tasapeliin ja mestaruusjuhliin

11.10.2015

PK-35 Vantaan kausi Naisten Liigassa päättyi 2-2-tasapeliin Tampereen Ilvestä vastaan. Vieraat karkasivat ottelussa jo kahden maalin johtoon, mutta Punamustien pelaajat osoittivat hienoa asennetta ja nostivat kotijoukkueen tasoihin. Myyrmäen syysillassa nähtiin kaksi sarjan parasta joukkuetta, sillä kotijoukkue pääsi ottelun jälkeen juhlimaan Suomen mestaruutta ja tamperelaisvieraat saivat kaulaansa hopeamitalit.

Punamustilla ei ollut ottelussa panosta, mutta joukkue halusi päättää sarjakautensa kotiyleisön edessä hyvään esitykseen. Vierailija Ilves sen sijaan tarvitsi Myyrmäestä tasapelipisteen varmistaakseen hopeamitalinsa.

Ottelu alkoi maalipaikkojen valossa varsin tasaisissa merkeissä. Punamustien pelaajista ensimmäiset maalintekopaikat avautuivat Sanna Saariselle, jonka viimeistelystä puuttui kuitenkin tällä kertaa viimeinen terävyys. Ilves sen sijaan ei hyödynsi omat maalipaikkansa tehokkaammin.

Vierasjoukkue siirtyi johtoon ottelun 30. peliminuutilla, kun Heidi Kollanen nousi vahvasti Punamustien rangaistusalueelle. Kollanen harhautti puolustajan, sai oikean jalkansa vapaaksi ja sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan.

Punamustilla oli useita tilaisuuksia kuitata Ilveksen johtomaali, mutta yritykset jäivät tuloksettomiksi. Saarinen pääsi laukomaan Jenna Korhosen keskityksen jälkeen, mutta laukaus painui ohi maalin. Myös Tia Painilainen ja Netta Koso pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta Ilveksen maalivahti veti molemmilla kerroilla pidemmän korren.

Ilves oli lähellä lisätä johtoaan 39. peliminuutilla, mutta Katri Mattssonin kierteinen veto osui tolppaan. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Koso syötti Painilaisen läpiajoon, mutta Ilveksen maalivahti tuli tilanteessa hyvin vastaan. Myös Ojanperä pääsi vielä yrittämään jatkotilanteesta, mutta Punamustien avausmaali antoi yhä odottaa itseään. Tauolle lähdettiin siis Ilveksen 0-1-johdossa.

Kollanen varmisti Naisten Liigan maalipörssin voittonsa osumalla toistamiseen ottelun 54. peliminuutilla. Tällä kertaa Kollanen sai pallon rangaistusalueen vasemmassa kulmassa ja laukoi pallon upeasti yläriman kautta takakulmaan.

PK-35 Vantaa nousi maalin päähän, kun ottelua oli pelattu 62 minuuttia. Ilves-vahti onnistui torjumaan Koson maalintekoyrityksen, mutta purkupallo päätyi suoraan Heidi Pihlajalle noin 25 metriin. Pihlaja ei tilanteessa aikaillut, vaan nosti pallon näyttävästi maalivahdin yli maaliin.

Pihlaja oli asialla toistamiseen vain seitsemän minuuttia myöhemmin, kun hän laukoi Punamustat tasoihin hienon hyökkäyksen päätteeksi. Painilainen antoi vasemmalta laidalta hyvän keskityksen rangaistusalueelle ja Roosa Bröijer jatkoi pallon taidokkaasti Pihlajalle, joka laukoi pallon tarkasti takakulmaan.

Molemmilla joukkueilla oli ottelussa vielä tilaisuutensa voittomaaliin, mutta lopulta kumpikin tyytyi pistejakoon. PK-35 Vantaa nousi hienosti kahden maalin takaa tasoihin ja pääsi nostelemaan mestaruuspokaalia mukavissa tunnelmissa. Nousijajoukkue Ilves sen sijaan pääsi juhlimaan hopeamitaleita heti ensimmäisellä kaudellaan.

Hieno nousu ja ansaittu mestaruus

Punamustien valmentajat olivat ottelun jälkeen tyytyväisiä siihen, että heidän joukkueensa onnistui nousemaan kahden maalin takaa tasoihin, vaikka viimeisessä sarjaottelussa ei ollut enää pelillistä panosta. Hienon nousun myötä sarjan päätösottelusta jäi lopulta hyvä maku suuhun.

– Meillä oli ensimmäisellä puoliajalla paikkoja tappaa peli, mutta valitettavasti vähän siirtelimme vastuuta tai teimme tilanteissa vähän vääriä ratkaisuja. Oli kuitenkin tärkeää, että nousimme tappiolta tasoihin. Ilveksellä ei ollut montaa paikkaa, mutta Kollanen rankaisi. Tiesimme hänen vahvuutensa, mutta hän oli todella hyvä. Hänelle pitää antaa tunnustusta. Se oli maalintekijän ilta, päävalmentaja Jari Väisänen totesi.

– 0-2-tilanteesta nouseminen osoitti mielestäni tämän joukkueen vahvuutta ja henkistä kypsyyttä. Se oli tärkeää myös keskiviikon peliä ajatellen.

Väisäsen valmentajakollega Pasi Jaakonsaari oli samoilla linjoilla.

– Totta kai tuo nousu ja Heksan kaksi maalia olivat ihan loistavia. Emme tahtoneet hävitä tätä peliä.

– Muutimme peliämme hieman aggressiivisemmaksi ja saimme sitä kautta painetta vastustajalle. Harjoittelimme taas hieman prässäämistä ja etupuolelta puolustamista. Opimme koko ajan pelin aikana ja se parani pelin edetessä. Mielestäni se toi sen mahdollisuuden, että saimme lisää maalipaikkoja ja saimme tehtyä kaksi maalia, Jaakonsaari arvioi.

Punamustien joukkue on ollut tällä kaudella täynnä onnistujia. Jaakonsaaren mukaan on hienoa, että moni pelaaja on ottanut kauden aikana isoja kehitysaskelia.

– Kokeneemmatkin pelaajat ovat kehittyneet kauden aikana. Esimerkiksi Maiju Hirvonen on kehittynyt kauden aikana paremmaksi kuin ikinä. Hän ollut meille kauden tärkeimpiä pelaajia. Mielestäni hän on ehdottomasti Suomen ykköstoppari – ulkomailla pelaavat mukaan lukien, Jaakonsaari kehui.

Myös toisella jaksolla vaihdosta kentälle tullut Sanni Franssi kiitteli joukkueen hienoa nousua, vaikka hänen mielestään parempikin lopputulos olisi ollut mahdollinen.

– Se oli aika hyvä nousu 0-2-tappioasemasta. Heidi Pihlaja nousi isoon rooliin ja iski kaksi tosi hienoa maalia. Jos oikeasti mietitään, meidän olisi pitänyt voittaa tuo peli. Ehkä pelin jälkeiset tapahtumat olivat joillakin jo hieman mielessä, Franssi tuumi.

Punamustien sarjakausi päättyi siis mestaruuteen selvällä piste-erolla. Franssin mukaan joukkueen kausi oli kokonaisuudessaan vakuuttava.

– Sarjakakkoseen Ilvekseen tuli eroa 12 pistettä. Onhan se aika iso ero. Mestaruus varmistui jo puolitoista kuukautta sitten, mikä kertoo tämän joukkueen tasosta. Olimme tämän kauden sarjassa aika kovia ja voitimme sen ihan ansaitusti.

 

Punamustien sarjakausi Naisten Liigassa on paketissa, mutta pelit jatkuvat vielä Mestarien liigassa. PK-35 Vantaa kohtaa FC Rosengårdin Malmössä keskiviikkona 14.10.

 

PK-35 Vantaa – Ilves 2-2 (0-1)

”Totta kai tuo nousu ja Heksan kaksi maalia olivat ihan loistavia. Emme tahtoneet hävitä tätä peliä.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

2 Pirjo Leppikangas

3 Tiia Peltonen

4 Vilma Väisänen (67´ Tia-Maria Jaakonsaari)

5 Heidi Pihlaja

6 Jenna Korhonen

9 Netta Koso (73´ Sanni Franssi)

13 Sanna Saarinen

15 Hanne Ojanperä (58´ Roosa Bröijer)

16 Maiju Hirvonen

25 Tia Painilainen

35 Velma Oikarinen

 

Vaihtopelaajat:

1 Paula Myllyoja

7 Sanni Franssi

8 Linda Ruutu

10 Iina Salmi

11 Eveliina Parikka

21 Tia-Maria Jaakonsaari

22 Roosa Bröijer

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot