UUTISET

Punamustille tärkeä voitto kahdella aikaisella maalilla

10.10.2015

PK-35 Vantaa haki lauantai-iltapäivänä upean vierasvoiton miesten Ykkösessä, kun JJK kaatui Jyväskylässä maalein 0-2. JJK oli voittanut joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista, mutta kolmas ja tärkein keskinäinen ottelu päättyi Punamustien voittoon. Tärkeän voiton myötä PK-35 Vantaa pääsee hyvistä asetelmista ensi viikonlopun päätöskierrokselle.

Joukkue valmistautui tärkeään otteluun huolellisesti ja matkusti Jyväskylään jo eilen. Hyvä valmistautuminen tuotti tulosta, sillä ottelu ratkesi lopulta Punamustien vahvaan alkurynnistykseen. JJK sai pallon ottelun alussa kertaalleen maaliin asti, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Sen jälkeen ote siirtyi kuitenkin vahvasti vierasjoukkueelle.

Vieraat siirtyivät ottelussa johtoon jo seitsemännellä peliminuutilla Carlos Portelan hyvän kulmapotkun jälkeen. Masar Ömer jatkoi etutolpaltan pallon päällään maaliin eteen Mateo Miguezille, joka pääsi siirtämään pelivälineen lähietäisyydeltä tyhjään maaliin.

PK-35 Vantaa iski uudelleen vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Miguez tarjoili rangaistusalueen läheisyydessä hyvän läpisyötön Ömerille, joka laukoi pallon taka-alakulmaan. JJK:n maalia vartioinut Janne Korhonen sai kätensä laukauksen tielle, mutta ei kyennyt estämään Punamustien 0-2-johtomaalia.

Punamustille avautui ensimmäisen viidentoista minuutin aikana vielä kolmas loistava maalintekopaikka, kun ottelun erotuomari tulkitsi JJK-pelaajan palauttaneen pallon maalivahti Korhosen käsiin. Tilanteesta tuomittiin vieraille epäsuora vapaapotku hyvältä paikalta, mutta Ömerin laukaus kilpistyi päin jyväskyläläispuolustajia.

Vierasjoukkueen vahvan alkurynnistyksen jälkeen myös JJK pääsi hiljalleen paremmin mukaan peliin, mutta vaarallisille maalintekopaikoille kotijoukkue ei päässyt. Ensimmäisen puoliajan viimeisillä minuuteilla JJK onnistui kuitenkin luomaan pientä painetta vieraiden rangaistusalueelle kahdella vaarallisella erikoistilanteella. Lisäksi kotijoukkue pääsi juuri ennen taukoa hyvään vastahyökkäykseen, mutta Yerai Vilaboa ehti viime hetkillä katkaisemaan keskityksen. Taukoa lähdettiin siis viettämään Punamustien 0-2-johdossa.

Tauon jälkeen JJK löysi peliinsä uuden vaihteen ja onnistui siirtämään pelin painopisteen Punamustien puolustusalueelle. Kotijoukkue pääsi hätyyttelemään Punamustien maalia muutamalla kulmapotkulla, mutta Konsta Rasimuksen ja loukkaantumisistaan toipuneen Kim Raimin johtama puolustus onnistui selvittämään tilanteet. Kaksikko esitti läpi ottelun varmoja otteita ja onnistui turhauttamaan kotijoukkueen hyökkääjät.

52. peliminuutilla JJK oli jo lähellä maalintekoa, kun Matti Lähitie sai jalkansa väliin Tommi Karin antamaan vapaapotkuun. Vahvan ottelun Punamustien maalilla pelannut Miikka Häkkinen onnistui kuitenkin torjumaan lähietäisyydeltä tulleen ohjauksen. Muutamaa minuuttia myöhemmin JJK:lle avautui jälleen hyvä maalintekopaikka, mutta tällä kertaa Punamustien puolustus ehti laukauksen tielle.

JJK aloitti toisen jakson vahvasti, mutta noin tunnin pelin jälkeen vieraat saivat oman pelinsä jälleen paremmin pyörimään. 64. peliminuutilla Punamustilla oli mahdollisuus iskeä ottelulle jo viimeinen niitti, kun Portela tarjoili pystyyn juosseelle Vilaboalle loistavan syötön puolustuslinjan taakse. Vilaboa ehti palloon ennen maalivahtia, mutta hänen nostoyrityksensä päätyi lopulta maalin katolle.

Myös 71. peliminuutilla vaihdosta kentälle tullut Albert Kuqi aiheutti vaikeuksia JJK:n puolustukselle. Kuqi pääsi heti vaihdosta tultuaan sijoittamaan pallon maaliin, mutta avustava erotuomari liputti tilanteen paitsioksi. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin Kuqi rynnisti vahvasti rangaistusalueelle, mutta hyvä yritys ei lopulta tuottanut tulosta.

JJK taisteli tiukasti loppuun asti ja onnistui luomaan ajoittain hyvää painetta vieraiden maalille, mutta kotijoukkueen vaaralliset maalintekopaikat jäivät lopulta melko vähiin. PK-35 Vantaa piti johtonsa ottelun loppuun asti ja nappasi Jyväskylästä 0-2-voitolla tärkeät kolme pistettä. Voiton myötä Punamustien taistelu noususta jatkuu Ykkösen päätöskierroksella hyvistä asetelemista.

Kuqi tyytyväinen joukkueensa asenteeseen                                                 

PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi oli hienon voiton jälkeen erityisen tyytyväinen joukkueensa asenteeseen. Joukkue oli toipunut EIF-ottelun pettymyksestä täysin ja uhkui Jyväskylässä voitontahtoa.

– Olen erittäin tyytyväinen pelaajien asenteeseen. Viime peli oli meille pettymys, mutta pelaajat näyttivät tänään, että kyseessä oli vain yksittäinen peli. Sellaisia sattuu jalkapallossa. Tämä oli pelaajilta erittäin hieno suoritus, Kuqi kehui.

– Toisen jakson alussa JJK:lla oli muutama paikka, mutta se on ihan ymmärrettävää. Heillä ei ollut mitään hävittävää, joten he laittoivat kaikki panokset toisen jakson alkuun. Selvisimme siitä kuitenkin hyvin.

PK-35 Vantaa valmistautui tärkeään otteluun huolella matkustamalla Jyväskylään jo perjantai-iltapäivänä. Kuqin mukaan sillä se oli suuri merkitys. Huolellinen valmistautuminen konkretisoitui myös tulostaululla, kun Punamustat karkasi jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana 0-2-johtoon.

–  Peli alkoi aikaisin, joten aamulla lähteminen olisi ollut aika raskasta. Meidän olisi pitänyt herätä aikaisin ja istua sitten kolme tuntia bussissa. Mielestäni oli erittäin hyvä, että meillä oli mahdollisuus tulla tänne jo eilen. Valmistautuminen sujui loistavasti. Olen erittäin tyytyväinen, sillä se auttoi meitä tänään hienoon suoritukseen.

JJK oli voittanut joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista, joten vierasottelu Jyväskylässä tiedettiin jo etukäteen haastavaksi. PK-35 Vantaa selvitti kuitenkin haasteen kunnialla.

– Viimeisimmästä viidestä pelistä tämä oli varmaan etukäteen ajateltuna se vaikein. JJK on tuntunut olevan meille tässä sarjassa se pahin vastustaja. Heillä on nopeita pelaajia ja pelissään selvät kuviot. JJK oli ainoa vastustaja, jota emme olleet voittaneet.

– Ennen peliä viestini pelaajille oli selkeä: unohtakaa sarjataulukko ja keskittykää vain 90 minuuttiin. Tämä oli meille hieno revanssi, jolla saimme kuitattua edelliset tappiot, Kuqi totesi.

Kuqin mielestä oli hienoa, että koko joukkue osoitti tärkellä hetkellä hienoa taistelutahtoa ja teki kovasti töitä joukkueen eteen.

– Monessa pelissä muutama pelaajamme on olltu ihan liekeissä, mutta tänään kaikki olivat. Jokainen teki tosi kovaa töitä. Näissä peleissä sitä tarvitaan. Meillä on huippuyksilöitä, mutta jalkapallossa ratkaisee usein se, miten tehdään töitä joukkueena.

– Häkä teki monta todella tärkeää torjuntaa. Kim pelasi hyvin. Mateo on ollut pitkään sivussa, mutta teki tänään heti hienon maalin. Myös Lucas teki kovaa duunia. Kaikki pelasivat tänään erittäin hyvin, Kuqi luetteli iltapäivän onnistujia.

Punamustien vahvasta joukkuehengestä kertoo sekin, että myös pelikiellossa ollut Pablo Counago ja loukkaantunut Riku Heinonen matkustivat Jyväskylään seuraamaan ottelua.

– Tänään jätkiltä ei olisi voinut vaatia enempää. Kaikki olivat hyvin mukana. Rikukin lähti loukkaantuneena mukaan. Se osoitti hyvää joukkuehenkeä, Kuqi sanoi.

Miesten Ykkönen huipentuu PK-35 Vantaan osalta lauantaina 17.10., kun TPS saapuu Punamustien vieraaksi. Päätöskierroksen ottelussa on isot panokset, sillä molemmat joukkueet taistelevat edelleen noususta Veikkausliigaan.

 

JJK – PK-35 Vantaa 0-2 (0-2) 

”Tänään jätkiltä ei olisi voinut vaatia enempää. Kaikki olivat hyvin mukana.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

3 Kosta Manev

4 Kim Raimi

6 Carlos Portela

7 Daniel Rantanen

8 Mateo Miguez (81´ Biran Jeng)

9 Masar Ömer (71´ Albert Kuqi)

10 Ymer Xhaferi

16 Konsta Rasimus

21 Yerai Vilavoa

22 Lucas Garcia

25 Miikka Häkkinen

 

Vaihtopelaajat:

1 Samu Volotinen

2 Reza Heidari

11 Daut Kuqi

17 Vili Lankinen

19 Altim Ademaj

20 Biran Jeng

99 Albert Kuqi

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot