UUTISET

FC Rosengård rokotti Punamustia erikoistilanteista

8.10.2015

PK-35 Vantaa kärsi keskiviikkoiltana 0-2-kotitappion naisten Mestarien liigassa, kun ruotsalainen FC Rosengård vei otteluparin avausosan nimiinsä Myyrmäessä. Kotijoukkue tarjosi ruotsalaisvierailleen tiukan vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan kahdella erikoistilannemaalilla. Hyvä peliesitys antaa kuitenkin Punamustille lisää itseluottamusta ensi viikolla pelattavaan toiseen osaotteluun.

Yksi Punamustien tavoitteista oli pitää vieraat mahdollisimman pitkään nollilla, mutta FC Rosengård onnistui kuitenkin iskemään ottelun avausmaalin jo kymmenennellä peliminuutilla. Ruotsalaiset saivat vaarattoman näköisestä tilanteesta kulmapotkun, kun Punamustien huolimaton syöttö lipsahti yli päätyrajan. FC Rosengård ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Amanda Ilestedt nousi kulmapotkutilanteessa korkeimmalle ja pääsi puskemaan pallon Punamustien puolustajien edestä verkon perukoille.

Punamustilla oli vain hetkeä myöhemmin mahdollisuus tasoitukseen, kun Sanni Franssi pääsi riistämään pallon ja käynnisti vastahyökkäyksen. Tilanne päättyi lopulta Iina Salmen laukaukseen, joka painui kimmokkeen kautta ohi maalin. Seuranneesta kulmapotkusta Maiju Hirvonen pääsi hyvin puskemaan, mutta pusku suuntautui yli maalin.

Kokonaisuudessaan PK-35 Vantaa onnistui avausjaksolla pelisuunnitelmassaan hyvin. Muutamaa vaarallista maalintekopaikkaa lukuun ottamatta kotijoukkue onnistui pitämään ruotsalaisvieraansa kurissa. Punamustien hyvästä kollektiivisesta puolustuspelistä huolimatta FC Rosengårdille avautui yksilötaitonsa ja kotijoukkueen virheiden takia muutamia maalintekotilanteita.

Malmöläisten brasilialaistähti Marta Vieira da Silva pääsi muutamaan otteeseen väläyttelemään vaaralliseksi tiedettyä vasemman jalan laukaustaan. Marta pääsi yrittämään maalintekoa sekä rangaistusalueelta että sen välittömästä läheisyydestä, mutta Punamustien maalia vartioinut Paula Myllyoja veti jokaisella kerralla pidemmän korren.

Avausjakson lopussa Salmi pääsi murtautumaan rangaistusalueelle ja ohitti yhden malmöläispelaajan, mutta viimeinen ratkaisu jäi lopulta vaatimattomaksi. Myös toisessa kenttäpäädyssä nähtiin vielä hyvä maalintekotilanne, kun Josée Bélanger pääsi puolittaiseen läpiajoon. Myllyoja onnistui kuitenkin torjumaan etukulmaan suuntautuneen laukauksen. Taukoa lähdettiin siis viettämään vierasjoukkueen 0-1-johtolukemissa.

Toisen jakson alussa PK-35 Vantaa sai pallon kertaalleen jopa maaliin asti, mutta Heidi Pihlaja oli tilanteessa paitsioasemassa. Myös Linda Ruutu pääsi yrittämään ratkaisua, mutta hänen laukauksensa painui ohi maalin.

Kotijoukkueen puolustuspeli toimi toisella jaksolla mallikkaasti, sillä FC Rosengårdilla oli tauon jälkeen vaikeuksia päästä hyvälle maalintekosektorille. Punamustien verkkoon tehtiin kuitenkin lopulta toinenkin harmittava osuma, kun Lina Nilssonin antama kulmapotku leijaili 75. peliminuutilla suoraan takakulmaan.

Lisämaaleja ei enää nähty, joten FC Rosengård pääsee ensi viikolla pelattavaan toiseen osaotteluun 0-2-johdossa. Takaa-ajoasemasta huolimatta PK-35 Vantaa osoitti keskiviikkona, että se pystyy pelaamaan hyvistä tuloksista länsinaapurin huippujoukkuetta vastaan. Hyvää tulosta kaivataan ensi viikolla, kun Punamustat yrittää kuroa skånelaisten etumatkaa kiinni.

Viileästä syysilmasta ja aikaisesta alkamisajasta huolimatta ottelua seurasi paikan päällä 1215 katsojaa. Suurilukuinen yleisö oli koko ottelun ajan hienosti Punamustien tukeana ja kannusti kotijoukkuetta loppuun asti.

Kaksi harmittavaa takaiskumaalia

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli ottelun jälkeen ylpeä pelaajiensa suorituksesta, vaikka myönsikin lopputuloksesta jääneen hieman hampaankoloon. Samalla Väisänen kuitenkin muistutti FC Rosengårdin olevan tasokas vastustaja.

– Vastassa oli hyvä joukkue. Pallonhallinta oli heillä ja he pystyivät pääsääntöisesti kontrolloimaan peliä. He pystyivät pitämään palloa korkeammalla kuin me.

– Olimme rohkeita, mutta tässä tuli vastaan se seuraava askel. Ne pienet erot näkyivät esimerkiksi siinä, olivatko pelaajien liikkeet tarpeeksi oikea-aikaisia ja pysyikö pallo mukana kovissa tilanteissa. Tämä oli meille oppitunti, josta oppimalla pääsemme seuraavalle luokalle, Väisänen tiivisti.

Väisänen oli tyytyväinen siihen, että hänen joukkueensa pystyi vaikeuttamaan laadukkaan vastustajan pelaamista. Rosengårdin vahvuudet olivat jo etukäteen tiedossa, joten niitä pyrittiin sulkemaan pois pelistä.

– Olimme lukeneet hieman heidän peliään ja pystyimme nappaamaan sieltä tiettyjä asioita pois. Kaikkia ei varmaan saa pois kovallakaan duunilla. Täytyy olla pelaajista ylpeä. Heillä oli tänään rohkeutta. Jos saisimme vielä vähän lisää määrätietoisuutta ja aggressiivisuutta, voisimme saada peliimme vielä yhden pykälän lisää, Väisänen tuumi.

Hyvästä peliesityksestä huolimatta Väisänen jäi harmittelemaan kahta kulmapotkutilanteista syntynyttä takaiskumaalia.

– Ensimmäisessä maalissa annoimme heille kulman ilmaiseksi ja he pääsivät tekemään maalin. Tiesimme miten he tulevat kulmiin, mutta pelaajamme eivät oikein päässeet siihen mukaan. Myös toinen maali oli harmittava, kun Paula otti yhden askeleen liikaa eteenpäin ja pallo leijaili hänen ylitseen, Väisänen kertasi illna takaiskuosumia.

– Kaksi maalia vieraissa on aika paljon. Olisi ollut kiva lähteä toiseen osaan, jos heidän johtonsa olisi ollut vain yksi maali.

Punamustien lähtökohdat ensi viikolla pelattavaan toiseen osaotteluun ovat 0-2-tappion myötä haastavat, mutta joukkue aikoo lähteä Ruotsiin taistelemaan tosissaan jatkopaikasta. Väisäsen mukaan Punamustilla ei ole Malmössä muuta vaihtoehtoa kuin lähteä hakemaan tarvittavia maaleja.

– Lähdemme pelaamaan aggressiivisen varmasti. Meillä ei ole siellä enää mitään hävittävää. Tiedämme, että 0-2-tilanteessa joudumme hyökkäämään siellä enemmän riskillä, jolloin myös heille avautuu enemmän paikkoja.

Toisessa osassa ei mitään hävittävää

Myös täyden ottelun pelannut Sanna Saarinen harmitteli vastustajan kahta erikoistilannemaalia.

– Olihan heillä muitakin paikkoja, mutta mekin pystyimme luomaan muutamia paikkoja Meillä oli hyvä kulma ja oli lähellä, että Maiju ei pistänyt sisään.

Saarisen mukaan PK-35 Vantaa onnistui keskiviikkoiltana erikoistilannemaaleja lukuun ottamatta puolustuspelissään hyvin. Hän toivoi kuitenkin Punamustien pallolliseen peliin vaikeilla hetkillä lisää malttia.

– He pääsivät muutaman kerran pyörittämään hyvin alueellamme, mutta saimme pidettyä pakan hyvin kasassa ja tiiviinä. Kaipaisimme vielä enemmän kärsivällisyyttää pitää palloa, kun olemme suossa, Saarinen sanoi.

PK-35 Vantaa lähtee viikon päästä Malmössä pelattavaan toiseen osaotteluun kahden maalin takaa-ajoasemasta. Saarisen mukaan joukkue lähtee vaikeista asetelmista huolimatta hakemaan jatkopaikkaa.

– Lähdemme sinne voittamaan. Emme voi muuta. Meillä ei ole enää mitään hävittävää, joten voimme lähteä pelaamaan rennosti.

 

Otteluparin toinen osaottelu pelataan keskiviikkona 14.10. Malmössä. Sitä ennen PK-35 Vantaa pelaa kuitenkin vielä yhden ottelun, kun joukkue kohtaa Naisten Liigan päätöskierroksella kotonaan Tampereen Ilveksen. Punamustien kultamitalien jakoon huipentuva ottelu pelataan Myyrmäen jalkapallostadionilla lauantaina 10.10. klo 18.00.

 

PK-35 Vantaa – FC Rosengård 0-2 (0-1)

Tämä oli meille oppitunti, josta oppimalla pääsemme seuraavalle luokalle.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Paula Myllyoja

2 Pirjo Leppikangas

3 Tiia Peltonen

5 Heidi Pihlaja (88´ Vilma Väisänen)

6 Jenna Korhonen

7 Sanni Franssi (84´ Tia Painilainen)

8 Linda Ruutu (83´ Tia-Maria Jaakonsaari)

10 Iina Salmi

11 Eveliina Parikka

13 Sanna Saarinen

16 Maiju Hirvonen

 

Vaihtopelaajat:

4 Vilma Väisänen

9 Netta Koso

15 Hanne Ojanperä

21 Tia-Maria Jaakonsaari

22 Roosa Bröijer

25 Tia Painilainen

35 Velma Oikarinen

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot