UUTISET

Punamustat isännöi sunnuntaina PS Kemiä

18.9.2015

PK-35 Vantaan pelit miesten Ykkösessä jatkuvat sunnuntaina, kun sarjakärki PS Kemi vierailee Myyrmäessä. Panosta ottelusta ei puutu, sillä molemmat joukkueet taistelevat tiukasti tasaisen sarjan kärkisijoista. Ottelu pelataan sunnuntaina 20.9. klo 18.30 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Sarjanousija PS Kemi on pelannut vahvan kauden ja viikonloppuun lähdettäessä joukkue on sarjakärjessä seitsemän pisteen erolla lähimpiin kilpailijoihinsa. PK-35 Vantaa sen sijaan löytyy sarjataulukosta neljänneltä sijalta kahdeksan pistettä PS Kemiä perässä.

PS Kemi on ollut viime aikoina vahvassa vireessä, sillä joukkue on hävinnyt viimeksi 1.8. Tuolloin merilappilaiset kärsivät 3-1-tappion AC Oulun vieraana. Edellisessä ottelussaan PS Kemi kaatoi JJK:n kotonaan maalein 2-0. Punamustat sen sijaan nappasivat viikonloppuna kolme pistettä FC Jazzin kustannuksella, kun porilaiset lähtivät Myyrmäestä kotimatkalle 3-1-tappio niskassaan.

Kemiläisten pelit ovat sujuneet hyvin myös vieraskentillä, sillä PS Kemi on ollut Ykkösen parhaita vierasjoukkueita. Yhdestätoista vieraspelistään joukkue on kerännyt 18 pistettä. PK-35 Vantaa sen sijaan on sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue. Kahdeksan kotivoiton vastapainoksi Punamustilla on tilillään Myyrmäen jalkapallostadionilla vain yksi tasapeli ja kaksi tappiota.

Sunnuntain ottelussa kohtaavat Ykkösen tehokkaimmat hyökkäykset, sillä kumpikin joukkue on onnistunut maalinteossa jo 40 kertaa. Toinen mielenkiintoinen tilastofakta liittyy joukkueiden päästettyihin maaleihin, sillä sekä Punamustien että PS Kemin verkkoon on tehty 21 maalia.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kahteen otteeseen. Molemmat kamppailut ovat olleet tasaisia ja erittäin vähämaalisia. Toukokuussa PS Kemi haki Myyrmäestä 0-1-vierasvoiton Sasa Jovovicin rangaistuspotkumaalilla. Tuolloin Punamustien urakka vaikeutui huomattavasti jo 18. peliminuutilla, kun Shakir Redjepi ajettiin rangaistuspotkuun johtaneesta tilanteesta kentältä.

Ulosajolta ei vältytty myöskään kauden toisessa sarjakohtaamisessa heinäkuun puolivälissä Kemissä. Kotijoukkueen Aliu Djalo joutui toisen varoituksen myötä ulosajetuksi ottelun 61. peliminuutilla. PK-35 Vantaa ei kuitenkaan kyennyt hyödyntämään miesylivoimaansa, joten maaliton ottelu päättyi lopulta pistejakoon.

PS Kemin tehoista ovat tällä kaudella vastanneet etenkin 12 maalia iskenyt Billy Ions ja yhdeksän kertaa osunut Sasa Jovovic. Vasta loppukesästä joukkueen mukaan liittynyt Christian Eissele on osunut viidesti. Punamustien paras maalintekijä sen sijaan on 13 maalia viimeistelly Pablo Counago. Mateo Miguez ja Yerai Vilaboa ovat heiluttaneet verkkoa viidesti.

Punamustilta sunnuntain ottelusta puuttuvat loukkaantumisten takia joukkueen kapteeni Kim Raimi ja keskikentän Riku Heinonen. Hakaa vastaan ulosajettu Biran Jeng sen sijaan kärsii pelikieltonsa loppuun sunnuntaina.

PS Kemiä vastaan tiukkoja pelejä                                                        

Punamustien päävalmentaja Shefkin Kuqin mukaan joukkueessa on sunnuntain kärkiottelun alla hyvä tunnelma. Samalla Kuqi tiedostaa, että viikonlopun ottelu on sarjatilanteen kannalta erittäin tärkeiä.

– Tällä hetkellä on ihan hyvä fiilis. Saimme viime pelistä hyvän tuloksen, jonka pohjalta on hyvä rakentaa.

– Totta kai ne kolme peliä, jotka hävisimme putkeen, tekivät eroa PS Kemiin. Muuten olemme olleet koko ajan kärkikahinoissa mukana. Se on selvää, että jos häviämme sunnuntaina, ykkössijaan ei ole enää hirveästi mahdollisuuksia. Jos sen sijaan saamme kolme pistettä, ero olisi viisi pistettä ja pelejä vielä neljä jäljellä. Silloin kaikki olisi vielä mahdollista, Kuqi tuumi.

Kuqin mukaan Punamustilla on hyvin tiedossa, millainen vastustaja sunnuntaina astelee vastaan

– PS Kemi on yksi sarjan parhaista joukkueista. He ovat erittäin vahvoja vastahyökkäyksissä ja heidän laiturinsa ovat todella nopeita. Se on kokonaisuudessaan ihan hyvä joukkue. Eivät he ole tuurilla sarjakärjessä.

PK-35 Vantaa on pelannut PS Kemiä vastaan tällä kaudella jo kaksi tiukkaa ottelua. Myyrmäestä merilappilaiset hakivat 0-1-vierasvoiton ja Kemissä päädyttiin heinäkuussa maalittomaan tasapeliin.

– Täällä hävisimme 0-1. Silloin heti alussa tuli ulosajo ja pilkku, mutta pelasimme vajaalla ihan hyvin, Kuqi muisteli.

Vierasottelun maaliton tasapeli oli Kuqin mukaan yksi kuluvan kauden vierasotteluiden suurimmista pettymyksistä.

– Kemissä oli matsin jälkeen yksi huonoimmista fiiliksistä tämän kauden vieraspeleissä. Dominoimme peliä ihan täysin. Totta kai heidän ulosajonsa tunnin pelin jälkeen muutti vähän pelin luonnetta. Uskon, että jos he olisivat pelanneet koko matsin täydellä miehistöllä, meillä olisi ollut jopa paremmat mahdollisuudet voittaa, Kuqi totesi.

– Ottelua oli puoli tuntia jäljellä ja peli oli täysin kontrollissamme, joten ulosajon jälkeen heidän ajatuksensa oli varmasti pitää 0-0. Silloin heidän puolustustaan oli vaikea murtaa. He olivat hyviä siinä, mitä he tekivät. Mielestäni siinä pelissä tasapeli oli heille maksimitulos ja he saivat sen.

Kausi on kääntynyt jo vahvasti syksyyn, sillä Punamustilla on jäljellä enää kolme koti- ja kaksi vierasottelua. Kuqin mukaan joukkueen tekeminen on ollut koko kauden hyvällä tasolla, vaikka pelikiellot ja etenkin loukkaantumiset ovat häirinneet Punamustien kautta.

– Kun katsomme kauttamme kokonaisuutena, pitää nostaa hattua pelaajille. Välillä osa pelaajista on joutunut pelaamaan vähän huonommassa kunnossa, mutta he ovat olleet koko ajan mukana ja yrittäneet tehdä kaikkensa joukkueen eteen.

– Jäljellä on vielä viisi ottelua. Katsotaan mitä niiden aikana tapahtuu, Kuqi tiivisti.

 

PK-35 Vantaa-PS Kemi pelataan sunnuntaina 20.9. klo 18.30 Myyrmäen jalkapallostadionilla. Liput otteluun maksavat aikuisille 14 euroa ja lapsille sekä muille alennusryhmäläisille 8 euroa. Alle 7-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy. Ottelulippuja voi hankkia edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa.

 

(Kuva: Kalevi Hämäläinen)

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot