UUTISET

PK-35 Vantaa juhii naisten Suomen mestaruutta

5.9.2015

PK-35 Vantaa aloitti Naisten Liigan yläloppusarjan voitokkaasti, kun se kaatoi perjantai-iltana Myyrmäessä HJK:n lukemin 2-1. Voiton myötä Punamustien sarjajohto kasvoi tavoittamattomaksi ja näin ollen PK-35 Vantaa pääsi juhlimaan perjantai-iltana viidettä Suomen mestaruuttaan.

Kauden aiemmissa kohtaamisissa Punamustille maalein 4-0 ja 7-0 nöyrtynyt HJK saapui torstaina Myyrmäkeen täysin uudella ilmeellä. Tällä kertaa PK-35 Vantaa joutui tekemään voiton eteen täyden päivätyön. HJK prässäsi ajoittain aggressiivisesti ja pyrki luomaan painetta Punamustien puolustajille. Pääsääntöisesti kotijoukkue onnistui kuitenkin ohittamaan prässin rauhallisella syöttöpelillään.

PK-35 Vantaa sai otteluun vahvan alun, kun kotijoukkue siirtyi johtoon jo 12. peliminuutilla. Ottelun avausmaali syntyi vapaapotkusta päätyrajan tuntumasta HJK-maalin vasemmalta puolelta. Linda Ruutu antoi rangaistuspilkulle loistavan keskityksen ja tilanteeseen voimalla rynnännyt Heidi Pihlaja puski pallon tolpan kautta taka-alakulmaan.

Avausmaali vapautti hieman Punamustien pelaamista ja kotijoukkue onnistui pelaamaan enemmän pitkiä hyökkäyksiä. Sen myötä kotijoukkue onnistui luomaan myös enemmän maalipaikkoja, mutta viimeistelystä puuttui viimeinen terävyys. Muun muassa Iin Salmi ja Ruutu pääsivät hätyyttelemään vieraiden maalia, mutta helsinkiläiset selvisivät tilanteista säikähdyksellä. Taukoa lähdettiin siis viettämään Punamustien 1-0-johdossa.

Kotijoukkue siirtyi heti tauon jälkeen 2-0-johtoon, kun Pihlaja vapautti hyvällä läpisyötöllään Iina Salmen nokikkain HJK-maalia vartioineen Minna Meriluodon kanssa. Salmi siirsi ensimmäisellä kosketuksellaan pallon Meriluodon ohi ja sijoitti pallon lopulta tyhjään maaliin.

HJK ei kuitenkaan lamaantunut toisesta takaiskumaalista, sillä helsinkiläiset iskivät kavennusmaalin 49. peliminuutilla. Punamustien puolustus selvisi Anniina Sankohin vapaapotkusta, mutta sen jälkeen irtopallo päätyi suoraan Sanna Mäelle noin kahteenkymmeneen metriin. Mäki laukoi suoraan vastapalloon ja pallo painui näyttävästi takakulmaan.

Kavennusmaalin jälkeen HJK pääsi paremmin peliin mukaan, vaikka kotijoukkue piti edelleen enemmän palloa. Vierailla oli heti 2-1-maalin jälkeen hyvä tilaisuus tasoitukseen, mutta helsinkiläispelaajan pusku päätyi suoraan Punamustien maalia vartioineen Paula Myllyojan syliin.

Punamustien pelaamisessa alkoi näkyä pientä hermoilua. Reilun tunnin pelin jälkeen Punamustien kapteenisto käytti HJK-pelaajan loukkaantumisen ja kutsui joukkueen nopeaan neuvonpitoon. Siitä huolimatta HJK onnistui luomaan vielä painetta kotijoukkueen kenttäpuoliskolle.

Pian PK-35 Vantaa otti kuitenkin kenttätapahtumat jälleen vahvemmin kontrolliinsa. Myös kolmas täysosuma oli lähellä, mutta HJK:n maalivahti Minna Meriluoto onnistui torjumaan Salmen yläkulmaa kohti suuntautuneen laukauksen.

Ottelun lopussa HJK sai vielä pienen kirivaihteen päälle, mutta painostusjaksot eivät johtaneet kovin vaarallisiin maalintekopaikkoihin. Punamustat pelasi ottelun viimeiset minuutit huolella loppuun asti ja pelivälineen saadessaan pitämään sen mahdollisimman kaukana vaara-alueilta. Lopulta erotuomarin päätösvihellys päätti HJK:n kirin ja aloitti Punamustien mestaruusjuhlat.

Paineet purkautuivat pelin jälkeen                                                       

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli mestaruuden ratkottua luonnollisesti onnellinen. Väisäsen mukaan torstai-illan kamppailu erosi huomattavasti joukkueiden kauden kahdesta aiemmasta kohtaamisesta. Lopulta Punamustia kuitenkin odotti palkinto kovan ottelun päätteeksi.

– Kenties pelin luonteen ja HJK:n rohkean pelaamisen vuoksi emme tänään päässeet sille tasolla kuin kauden aiemmissa peleissä. Oli kuitenkin tärkeää, että onnistuimme hoitamaan pelin kunnialla ja paineet mestaruuden voittamisesta pääsivät purkautumaan. Se myös näkyi pelaajien juhlinnassa pelin jälkeen, Väisänen totesi.

Väisäsen mukaan joukkue pyrki välttämään ylimääräistä jännittämistä ja mestaruuden ajattelemista.

– Valmistauduimme peliin hyvin koko viikon ajan. Vaikka kaikki tiesivät ottelun tärkeyden, yritimme ajatella sitä pelinä muiden joukossa. Alkulämmittelyssä kaikki olivat todella keskittyneitä, mutta ilmassa oli myös pientä jännitystä. Se näkyi hieman myös pelissä.

PK-35 Vantaa hyödynsi heti ensimmäisen mahdollisuutensa Suomen mestaruuden ratkaisemiseen. Mestaruus sai perjantai-iltana sinettinsä jo yläloppusarjan avausottelussa, vaikka haastajilla oli jäljellä vielä viisi sarjaottelua. Ennen viikonlopun muita otteluita Punamustien etumatka kasvoi kuitenkin jo tavoittamattomaan 17 pisteeseen.

– Halusimme voittaa runkosarjan, jotta saisimme viimeisen pelin kotikentällämme. Nyt onnistuimme varmistamaan mestaruuden jo yläloppusarjan avauskierroksella. Lisäksi tappioton putkemme jatkuu edelleen ja olemme myös Mestarien liigassa mukana. Tilanteeseen pitää tietysti olla todella tyytyväinen, Väisänen arvioi saavutettuja tavoitteita.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 12.9. vierasottelulla Kuopion Pallokissoja vastaan. Kotikentällään PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran tiistaina 29.9., kun FC Honka vierailee Myyrmäessä.

 

PK-35 Vantaa – HJK 2-1 (1-0)

”Oli kuitenkin tärkeää, että onnistuimme hoitamaan pelin kunnialla ja paineet mestaruuden voittamisesta pääsivät purkautumaan. Se myös näkyi pelaajien juhlinnassa pelin jälkeen.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Paula Myllyoja

2 Pirjo Leppikangas

3 Tiia Peltonen

5 Heidi Pihlaja

6 Jenna Korhonen

7 Sanni Franssi (61´ Tia Painilainen)

8 Linda Ruutu  (69´ Tia-Maria Jaakonsaari)

10 Iina Salmi

11 Eveliina Parikka (85´ Vilma Väisänen)

13 Sanna Saarinen

16 Maiju Hirvonen

 

Vaihtopelaajat:

4 Vilma Väisänen

14 Elina Salmi

17 Mimmi Nurmela

21 Tia-Maria Jaakonsaari

22 Roosa Bröijer

25 Tia Painilainen

35 Velma Oikarinen

 

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot