IMG 3761

Punamustat palasi komeasti voittokantaan

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue palasi kolmen peräkkäisen tappion jälkeen komeasti voittojen tielle, kun Vasa IFK kaatui maalein 4-0. Ottelu eteni alusta lähtien Punamustien komennossa, mutta maaleja saatiin odottaa toiselle puoliajalle saakka. Lopulta ottelu ratkesi isäntien tehokkaaseen kymmenminuuttiseen, jonka aikana kotijoukkue iski kolme maalia.

Kotijoukkue otti ohjat käsiinsä heti ensimmäisistä peliminuuteista lähtien ja piti palloa selvästi vieraitaan enemmän. Aivan ottelun alkupuolella kotijoukkue ei päässyt aivan parhaalle maalintekosektorille, mutta pelin edetessä Punamustat onnistui muuttamaan painostusjaksonsa paremmin myös konkreettisiksi maalipaikoiksi.

Mateo Miguezilla ja Pablo Couñagolla oli jo ensimmäisellä puoliajalla tilaisuutensa maalintekoon, mutta viimeistely-yritykset jäivät vaisuiksi. Myös vaasalaisilla oli yksi hyvä maalintekopaikka, mutta Punamustien maalivahti Miikka Häkkinen onnistui torjumaan etualakulmaan suuntautuneen laukauksen.

Avausjaksolla lähimpänä maalintekoa oli Ymer Xhaferi, jonka kierteinen laukaus osui ylärimaan. Poikkipuuta lähemmäksi ei kuitenkaan päästy, joten tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Maalihanat avasi 48. peliminuutilla Couñago, joka katkaisi samalla monen ottelun mittaisen maalittoman putkensa. Counago pääsi kääntymään noin 25 metrissä ja laukoi pallon vasempaan alakulmaan.

Kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkue siirtyi jo 2-0-johtoon. Lucas Garcia oli karkaamassa vasemmalta laidalta, mutta vieraiden puolustaja ehti katkaisemaan argentiinalaisen etenemisen. Vaasalaisten epäonneksi pallo kimposi kuitenkin suoraan maalin edustalle, josta Yerai Vilaboalla oli helppo työ tuikata peliväline verkon perukoille.

Punamustien tehokas kymmenminuuttinen huipentui 57. peliminuutilla, kun Masar Ömer vei kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle. Pallo jäi Carlos Portelan antaman kulmapotkun jälkeen pomppimaan rangaistusalueelle ja vain hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Ömer pääsi laukomaan pallon lähietäisyydeltä maaliin.

Pian maalien jälkeen Punamustien puolustuslinja muuttui radikaalisti, kun toppariparin muodostaneet Kim Raimi ja Riku Heinonen jouduttiin ottamaan vaihtoon. Tilalle astelivat Daniel Rantanen ja Ykkösessä debyyttinsä tehnyt Ahmed Said Ahmed, joka asettui vasemman puolustajan tontille. Toppareiksi sen sijaan putosivat Konsta Rasimus ja avausmaalin iskenyt Couñago.

Ottelun loppupuolella myös vierailijoilla oli muutamia maalintekopaikkoja, mutta laukaukset suuntautuivat ohi maalin tai suoraan päin Häkkistä. Sama kaava toistui läpi ottelun. VIFK ei päässyt murtautumaan parhaalle maalintekosektorille, mutta vaasalaiset laukoivat hanakasti jopa puolittaisista maalipaikoista.

PK-35 Vantaa pääsi kaunistelemaan lukemia vielä ottelun lisäajalla. Rantanen sai lyhyenä pelatun kulmapotkun jälkeen pallon rangaistusalueella ja pääsi kääntymään. Tilaa saatuaan Rantanen laukoi pallon vasemmalla jalallaan näyttävästi takayläkulmaan.

Lisäosumia ei enää nähty, joten lopputulokseksi kirjattiin PK-35 Vantaan 4-0-voitto. Kolmen sarjapisteen myötä Punamustat nousi sarjassa kolmanneksi. Piste-eroa yhden ottelun vähemmän pelanneeseen sarjakärki PS Kemiin on neljä pistettä, kun sarjaa on Punamustien osalta jäljellä vielä seitsemän peliä.

Ehjä peliesitys

Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqin mielestä oli erittäin tärkeää, että hänen joukkueensa onnistui jälleen voittamaan kolmen peräkkäisen tappion jälkeen. Kuqi oli erittäin tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen.

– On vaikea uskoa ja ymmärtää, että pelasimme kolme peliä ilman pisteitä, mutta jalkapallossa kaikki on  mahdollista. Tänään pelasimme kokonaisuudessaan erittäin hyvän pelin. Valmentajan näkökulmastra oli tärkeää, että pelimme pysyi maalien jälkeen hyvin kasassa. Myös ensimmäinen puoliaika oli alusta loppuun erittäin hyvää pelaamista lukuun ottamatta kahta VIFK:n tilannetta. Jalkapallossa kuitenkin myös vastustajalle tulee yleensä muutamia tilanteita.

– Oli tärkeää, että Pablo ja Yerai onnistuivat maalinteossa. On vaikea uskoa, että Pablon kaltainen pelaaja pelasi kuusi tai seitsemän peliä ilman maalia, mutta tuo maali antoi hänelle varmasti taas lisää itseluottamusta, Kuqi totesi.

Ottelun loppupuolella Punamustien puolustuslinja jouduttiin muokkaamaan lähes täysin uuteen uskoon. Kaksi pelaajaa jouduttiin ottamaan pienten vammojen takia vaihtoon ja samalla nuori Said Ahmed pääsi tekemään ensiesiintymisensä miesten Ykkösessä.

– Se oli tärkeää nuorelle pojalle. Tänään oli ihan hyvä sauma päästää hänet kentälle. Meille ei ole mitään uutta, että alakertaan joudutaan vaihtamaan jätkiä. Alakertamme oli lopussa aika mielenkiintoinen, kun Konna ja Pablo olivat toppareina, Kuqi sanoi.

Voiton jälkeen Kuqi siirsi katseensa jo ensi torstain Haka-otteluun. Samalla Kuqi kuitenkin harmitteli joukkueen loukkaantumistilannetta.

– Ainoa hieman huolestuttava asia on joukkueen terveystilanne. Emme vielä tiedä, keitä saamme mukaan Haka-peliin. Se peli antaa suuntaa loppukaudelle, joten yritämme saada sinne parhaan mahdollisen avauskokoonpanon.

Couñagolle tärkeä osuma

Myös avausmaalin tehneen Couñagon mielestä oli tärkeää, että Punamustat sai kolmen peräkkäisen tappion jälkeen jälleen kolme pistettä.

– Tämä oli henkisesti tärkeä voitto. Mielestäni peli oli hyvin kontrollissamme. Alussa meillä oli vähän vaikeampaa, mutta ensimmäinen maali toisen jakson alussa oli meille iso helpotus. Kun teimme seuraavan kymmenen minuutin aikana kaksi maalia lisää, kaikki muuttui paljon helpommaksi, Couñago kertasi kenttätapahtumia.

– Jäljellä on vielä seitsemän peliä ja olemme hyvissä asetelmissa.

Ottelun avausosuman myötä Couñago katkaisi samalla pitkän maalittoman putkensa. Espanjalaishyökkääjä myönsi, että osuma oli hänelle tärkeä.

– Totta kai se oli hyökkääjälle tärkeää. Minulla on vastuuni auttaa joukkuetta, joten maaliton putki painoi mieltäni. Se oli tärkeä maali minulle ja joukkueelle.

Ottelun loppupuolella Couñago nähtiin hieman tavallisesta poikkeavalla pelipaikalla, kun hän pelasi viimeiset 20 minuuttia keskuspuolustajana.

– Meillä ei ollut enää vaihtoja jäljellä ja valmentaja pyysi minua pelaamaan siellä. Yritin vain auttaa joukkuettani. Peliaikaa ei ollut enää kovin paljoa jäljellä ja peli oli kontrollissamme, joten minulla ei ollut siellä ongelmia, Couñago kommentoi.

Puolustuslinjassa nähtiin ottelun lopussa myös uusi kasvo, kun Said Ahmed teki debyyttinsä Ykkösessä. Said Ahmed oli luonnollisesti iloinen voitosta ja debyytistään.

– Oli kivaa debytoida. Lähdimme hakemaan voittoa ja onnistuimme siinä. Se oli aika onnistunut debyytti: hyvä peli minulta ja muilta, Said Ahmed totesi.

Punamustien puolustuslinja meni ottelun loppupuolella lähes täysin uusiksi, mikä toi pelaamiseen omat haasteensa.

– Ei se helppoa ollut, mutta peli lähti ihan hyvin rullaamaan. Voittaminen oli tänään tietysti tärkeintä. Nyt jätetään tämä peli taakse ja lähdetään hakemaan taas seuraavasta pelistä voittoa.

 

Punamustien pelit miesten Ykkösessä jatkuvat jo torstaina 3.9. vierasottelulla Valkeakosken Hakaa vastaan. Kotikentällään PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran lauantaina 12.9., kun vieraaksi saapuu porilainen FC Jazz.

 

PK-35 Vantaa – Vasa IFK 4-0 (0-0)

”Tänään pelasimme kokonaisuudessaan erittäin hyvän pelin. Valmentajan näkökulmastra oli tärkeää, että pelimme pysyi maalien jälkeen hyvin kasassa.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

4 Kim Raimi (62´ Ahmed Said Ahmed)

5 Riku Heinonen (74´ Daniel Rantanen)

6 Carlos Portela

8 Mateo Miguez (55´ Masar Ömer)

10 Ymer Xhaferi

14 Bob Diasonama

16 Konsta Rasimus

21 Yerai Vilaboa

22 Lucas Garcia

25 Miikka Häkkinen

38 Pablo Couñago

 

Vaihtopelaajat:

1 Samu Volotinen

2 Reza Heidari

7 Daniel Rantanen

9 Masar Ömer

13 Mnwas Awari

17 Vili Lankinen

80 Ahmed Said Ahmed

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com