UUTISET

Punamustien viisikko mukana naisten U23-maaottelussa

26.8.2015

PK-35 Vantaa oli vahvasti edustettuna, kun Suomen naisten alle 23-vuotiaiden maajoukkue voitti tänään Tanskan Bröndbyssä lukemin 0-1. Punamustien riveistä joukkueessa olivat mukana Velma Oikarinen, Iina Salmi, Tiia Peltonen, Tia Painilainen ja Sanni Franssi. Lisäksi Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli valmennusryhmän jäsenenä mukana Tanskassa.

Koko pelaajaviisikko pääsi ottelussa myös tositoimiin. Avauskokoonpanossa olleista pelaajista Peltonen pelasi täyden ottelun, Oikarinen ensimmäisen puoliajan, Painilainen 70 minuuttia ja Franssi 60 minuuttia. Salmi sen sijaan pääsi vaihdosta kentälle ottelun 61. peliminuutilla.

Salmen mukaan ottelusta jäi luonnollisesti päällimmäisenä mieleen voitto.  Tanska piti ottelussa enemmän palloa, mutta Suomi onnistui puolustuspelissään hyvin.

– Kun tulin kentälle, puolustimme aika paljon. Emme saaneet kovin paljoa palloa, joten minulla meni hetki päästä peliin sisään, Salmi arvioi omaa esitystään.

– Puolustimme hyvin, eivätkä he päässeet paikoille.

Salmi on ollut jo useamman vuoden Suomen eri maajoukkueiden mukana, mutta nyt hän pääsi ensimmäistä kertaa naisten maajoukkueen mukaan. Salmen mukaan Bröndbyssä pelattu ottelu oli ensimmäinen Suomen naisten pelaama U23-maaottelu. Joukkueen tarkoituksena on tarjota mahdollisuus pelaajille, jotka eivät enää ikänsä puolesta mahdu juniorimaajoukkueisiin. Salmen mukaan järjestely on hyvä askel nuorten maajoukkueista lähemmäs naisten A-maajoukkueen toimintatapaa. Jokaisen pelaajan tavoitteena on luonnollisesti nousta myöhemmin mukaan myös naisten A-maajoukkueeseen.

Joukkue matkusti Tanskaan maanantaina ja palaa Suomeen jälleen tänä iltana. Salmi piti muutaman päivän mittaista maajoukkueleiriä antoisana.

– Tämä oli kiva reissu. Pidimme kahdet treenit ja pelasimme pelin. Näille reissuille on kiva lähteä, sillä täällä saa keskittyä vain treenaamiseen ja omaan tekemiseen. Vaikka leiritykset ovat lyhyitä, näistä saa aina jotain irti, Salmi totesi.

Paljon onnistuneita suorituksia

Myös muut Punamustien pelaajat olivat tyytyväisiä joukkueen suoritukseen ja hyvään lopputulokseen.

– Vastustaja oli tosi taitava. Puolustimme hyvin, mutta pelasimme hyvin myös pallollisesti ja avasimme peliä rauhassa. Se meni ihan hyvin ja saimme vastahyökkäyksistä vaarallisia tilanteita, Oikarinen sanoi.

– Pelistä jäi hyvä fiilis. Yritimme myös pitää palloa ja pelata rauhassa, emmekä pyrkineet aina nopeisiin vastaiskuihin, Franssi täydensi.

Franssi on viisikon ainoa, joka on ollut mukana myös naisten A-maajoukkueessa, joten hänelle monet asiat olivat jo ennestään tuttuja.

– Pystyin tekemään niitä asioita, joista naisten maajoukkueleireillä on puhuttu. Joukkueena noudatimme suunniteltua pelitapaa.

– Hyökkääjilläkin oli aika paljon puolustustehtäviä. En päässyt kauheasti paikoille, mutta kokonaisuutena se oli hyvä peli minulta ja koko joukkueelta, Franssi totesi omasta peliesityksestään.

Koko ottelun pelanneen Peltosen mukaan maajoukkueen pelaamisesta löytyi yhtäläisyyksiä Punamustien pelitavan kanssa. Merkittävä ero Naisten Liigan peleihin nähden oli se, että myös vastustaja pääsi pelaamaan pallollista peliä.

– Avasimme peliä samalla tavalla kuin seurajoukkueessa, joten se oli helppoa ja tuttua ja onnistui hyvin. Nyt oli kuitenkin vähän raskaampaa pelata, sillä en ole joutunut tällä kaudella puolustamaan noin paljoa. Siinä on vielä parannettavaa. Samoin kunnon suhteen, että jaksaisin pelata kovia pelejä loppuun asti. Pärjäsin mielestäni ihan hyvin, Peltonen arvioi.

Myös Painilainen ja Oikarinen olivat tyytyväisiä omiin suorituksiinsa.

– Tuntui hyvältä pelata. Se oli varmaa pelaamista ja pärjäsin hyvin yksi vastaan yksi –tilanteissa,  Painilainen sanoi.

– Olen ihan tyytyväinen. Siinä oli pari pahempaa tilannetta, mutta hoidimme ne puolustuksen kanssa hyvin, Oikarinen  totesi.

Antoisa reissu

Painilaisen mukaan maajoukkueeseen oli helppoa tulla mukaan. Hänen mielestään oli mukavaa, että leirillä oli mukana paljon pelikavereita seurajoukkueesta, mutta samalla Painilainen korosti maajoukkueen ryhmähengen olleen kauttaaltaan hyvä.

– Pääsin hyvin joukkueeseen sisään. Mukana on pelaajia monesta eri joukkueesta, mutta täällä oli hyvä joukkuehenki. Kaikki tulevat toimeen keskenään ja ovat avoimia.

– Saimme yhteispelimme hyvin toimimaan, vaikka mukana oli paljon eri ikäisiä pelaajia. Tämä oli antoisa reissu, Painilainen tiivisti.

Myös Franssin mukaan siitä oli hyötyä, että mukana oli paljon pelaajia samasta joukkueesta. Hän arvioi joukkueen hitsautuneen sen myötä entistä nopeammin yhteen.

– Se helpottaa pelaamista, kun ympärillä on tuttuja pelikavereita.

Koko viisikko oli yhtä mieltä siitä, että kolmen päivän mittainen Tanskan-reissu oli antoisa kokemus.

– Pidimme parit hyvät treenit ja saimme tarpeeksi lepoa peliä varten, joten kaikki pystyivät antamaan kaikkensa. Kävimme läpi myös hyviä taktisia juttuja. Kun yhteisiä tapahtumia tulee lisää, pääsemme käymään enemmän läpi joukkuepeliä, Oikarinen totesi.

Oikarisen mukaan maajoukkueleiri oli hyvä piristysruiske sarjakauden keskellä. Siitä sai taas lisää motivaatiota ja uusia tavoitteita. Lisäksi maajoukkuetapahtumissa pääsee aina mittaamaan omaa tasoaan.

– On hyvä päästä pelaamaan kansainvälisiä pelejä. Maajoukkueessa maalivahtien taso on kova, joten on hyvä päästä sinne sisään ja näyttämään taitojaan myös peleissä.

Pidemmällä tähtäimellä Punamustien pelaajat haluavat murtautua myös naisten A-maajoukkueeseen.

– Olisihan se siistiä nousta sinne, mutta minun pitää vielä kehittyä lisää ja tehdä paljon duunia pärjätäkseni, Painilainen tuumi.

– Toivon, että pääsisin mukaan ja saisin vähän minuuttejakin niissä peleissä. Se olisi hieno asia, Franssi totesi syyskuussa alkaviin EM-karsintoihin viitaten.

Oikarisen mukaan pelaajat ehtivät harjoittelun lomassa myös tutustua hieman Kööpenhaminaan.

– Meillä oli eilen päivällä pari tuntia vapaata, joten kävimme vähän katselemassa kaupunkia.

 

PK-35 Vantaan pelit Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 29.8. Silloin edessä on runkosarjan päätöskierroksen ottelu porilaisen Nice Futiksen vieraana.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.