8X9A9453

Punamustille 2-1-voitto kärkikamppailussa

PK-35 Vantaa vankisti asemiaan Naisten Liigan kärjessä, kun se kaatoi Kuopion Pallokissat kotonaan maalein 2-1. Voiton myötä Punamustat vankisti asemiaan sarjataulukon kärjessä, sillä eroa sarjakakkoseksi nousseeseen Ilvekseen on nyt 12 pistettä.

Kauden aiemmat kohtaamiset Naisten Liigassa ja Suomen Cupissa olivat päättyneet tasapeleihin, mutta nyt Punamustat onnistui vihdoin kaatamaan myös Pallokissat. Helteisessä Myyrmäessä Punamustat oli selkeästi aktiivisempi osapuoli ja otti pelin heti hallintaansa.

Kotijoukkue sai otteluun loistavan alun, sillä avausmaali syntyi jo viidennellä peliminuutilla. Maiju Hirvonen antoi hyvän pystysyötön Pallokissojen puolustuslinjan selustaan ja Sanna Saarinen pääsi karkaamaan. Lopulta Saarinen syötti pallon maalivahdin ohi Sanni Franssille, joka pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin.

PK-35 Vantaa piti ottelussa selkeästi enemmän palloa ja onnistui juoksuttamaan vieraitaan. Pallokissat puolusti uhrautuvasti, mutta kotijoukkue onnistui siitä huolimatta luomaan useita hyviä maalintekopaikkoja.

Pian avausmaalin jälkeen Tia Painilainen pelasi vahvan nousunsa päätteeksi maalintekopaikan Iina Salmelle, jonka laukaus painui kuitenkin kuopiolaispelaajan kautta yli päätyrajan. Painilaiselle avautui avausjaksolla myös toinen hyvä tilaisuus maalintekoon, kun hän pääsi nokikkain Pallokissojen maalivahdin kanssa. Taidokas nosto painui kuitenkin hieman takatolpan ohi.

Avausjakson loppupuolella Jenna Korhonen tarjoili hyvän keskityksen vasemmalta laidalta ja Heidi Pihlaja pääsi puskemaan, mutta painui niukasti maalin ohi. Taukoa lähdettiin siis viettämään Punamustien 1-0-johdossa. Pallokissojen avauspuoliajan paras paikka syntyi kulmapotkutilanteesta, mutta kotijoukkueen maalia vartioinut Velma Oikarinen onnistui nappaamaan pallon etutolpalta.

Toisen puoliajan käsikirjoitus oli pitkälti samanlainen kuin avausjaksolla. PK-35 Vantaa piti palloa ja Pallokissat keskittyi odottamaan pallonriistoja ja mahdollisia vastaiskutilanteita. Kuopiolaiset pelasivat kurinalaisesti ja onnistuivat kasvavasta paineesta huolimatta pitämään lukemat tasaisina.

Punamustien toinen osuma syntyi vihdoin 67. peliminuutilla. Iina Salmi antoi oikealta laidalta hyvän vasemman jalan keskityksen ja vahvasti rangaistusalueelle noussut Pihlaja puski pallon etualakulmaan.

2-0-johtomaalin jälkeen Saarisella oli kaksi hyvää tilaisuutta viedä Punamustat jo kolmen maalin johtoon, mutta yritykset eivät tällä kertaa tuottaneet tulosta. Ensin Pallokissojen maalivahti Pauliina Tähtinen torjui Saarisen kovan laukauksen ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin Saarinen ei aivan onnistunut jatkamaan Vilma Hakalan keskitystä takatolpalta maaliin.

Kuopiolaiset nousivat kuitenkin lopussa vielä maalin päähän, kun vaihdosta kentälle tullut Signy Aarna pääsi kaventamaan 84. peliminuutilla. Aarna sai hyvän pystypallon ja rynnisti Punamustien puolustajien välistä rangaistusalueelle. Lopulta Aarna pääsi nokikkain kotijoukkueen maalivahdin Velma Oikarisen kanssa ja sijoitti pallon maaliin.

Kavennusosuman jälkeen Pallokissat heräsivät vielä taistelemaan sarjapisteistä, mutta kotijoukkue piti päänsä kylmänä ja pelasi minuutit varmasti loppuun. Lisäosumia ei enää nähty, joten pisteet jäivät Punamustille 2-1-voitolla.

Teemana pitkät hyökkäykset

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkue onnistui lauantai-iltapäivänä hyvin omassa pelissään. Ottelu pelattiin helteisessä säässä, mutta kotijoukkue antoi pallon tehdä työn ja pyrki juoksuttamaan vastustajaansa.

– Luotimme siihen, että pystymme pitämään palloa. Keli oli tänään rankka molemmille. Teemanamme oli pelata vielä pidempiä hyökkäyksiä ja saada vastustaja liikkeelle. Siinä onnistuimme tänään hyvin, Väisänen kertoi.

– Pallokissat prässäsi välillä ylempää ja välillä vetäytyi vähän alemmas huilaamaan seuraavaa prässiä varten. Toisella jaksolla muutimme vähän pelaamistamme, että saimme heidät juoksemaan enemmän sivuttain.

Väisäsen mukaan Punamustilla oli etenkin ottelun avausjaksolla riittävästi maalipaikkoja pelin ratkaisemiseen, mutta lopulta kolme sarjapistettä irtosivat yhden maalin erolla.

– Olisimme voineet tappaa pelin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Siinä oli aika monta paikkaa laittaa pallot sisään. Pallokissat puolusti kuitenkin ahkerasti ja peli pysyi jännittävänä loppuun asti.

– Tiesimme, että Pallokissat on hyvä yksi vastaan yksi –tilanteissa ja pelaa aggressiivisesti. Se kuuluu jalkapalloon, ja niin pitkään pitää pelata, kunnes tuomari viheltää. Pallokissat pelasi omalla tavallaan ja teki sen hyvin, Väisänen jakoi kehuja vastustajalle.

Pallokissat lukeutuu sarjan kärkipään joukkueisiin ja kuopiolaiset tarjosivat Punamustille jälleen kovan vastuksen. Väisänen oli tyytyväinen joukkueensa rohkeaan yleisilmeeseen ja hyvään pelaamiseen kavennusmaalin jälkeen. Vaikka vierailijat nousivat maalin päähän, ei Punamustilla ollut lopulta kovin suurta hätää.

– Tiesimme heidän prässäävän, mutta pelaajat osoittivat tänään rohkeutta pelata pienessäkin tilassa. Vaikka he nostivat lopussa paljon pelaajia ylös, pallo oli kuitenkin enemmän meillä, Väisänen kehui ja jakoi samalla kiitosta Punamustien maalia vartioineelle Velma Oikariselle.

– Tiesimme heidän erikoistilannevahvuutensa ja olimme käyneet niitä läpi. Velma hoiti heidän ensimmäisen puoliajan tilanteensa hyvin. Ne olivat tärkeitä torjuntoja.

Punamustien kokoonpanotilanne näytti vielä alkuviikosta hyvältä, sillä kaikki pelaajat olivat pelikuntoisia. Viikonloppuun lähdettäessä riveistä oli kuitenkin pudonnut muutama pelaaja.

– Hanne Ojanperä ja Netta Koso saivat tänään huilata. Lisäksi Eveliina Parikka oli poissa. Onneksi saimme Tia-Maria Jaakonsaaren ja Vilma Hakalan takaisin. Linda Ruutu pelasi tänään laidassa ja suoriutui siellä hyvin, Väisänen kertasi lauantain ottelun kokoonpanotilannetta.

Voiton myötä PK-35 Vantaa pääsee kauden kuuteen viimeiseen otteluun hyvistä asetelmista. Väisäsen mukaan joukkue keskittyy jokaiseen otteluun huolella.

– Kuten sarjataulukosta näkee, asetelmat ovat hyvät. Tällä kaudella ei ole tullut vielä yhtään tappiota. Jalat täytyy kuitenkin pitää maassa. Nice Futis –peliin lähdemme taas niin kovalla asenteella kuin vain mahdollista. Ensi viikolla alamme harjoitella kovempaa ja nostaa kuntoa syksyä kohti.

Peli Punamustien hallussa

Jälleen täyden ottelun Punamustien keskuspuolustuksessa pelannut Tiia Peltonen oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen.

– Ihan hyvä peli. Pidimme palloa ja pyöritimme peliä. Se oli ihan meidän hallussamme.

Vahvan ottelun pelannut Peltonen valittiin myös ottelun parhaaksi pelaajaksi.

– Sain hyvin syöttöjä omille ja pari kertaa sain riistettyäkin, Peltonen kommentoi vaatimattomaan sävyynsä.

Tia-Maria Jaakonsaari sen sijaan vaihdettiin kentälle ottelun 78. peliminuutilla. Kyseessä oli paluu tositoimiin pitkän poissaolon jälkeen, sillä loukkaantumiset olivat pitäneet Jaakonsaaren sivussa yli kaksi kuukautta.

– Se tuntui todella oudolta. Tiesin, että kroppani ei ole kuitenkaan vielä ihan niin valmis kuin sen pitäisi olla. Se on niin erilaista mennä kentälle pelaamaan kuin olla harjoituksissa mukana. Olisi kiva saada kroppa ihan kunnolla kuntoon, että voisin olla kentällä sitä, mitä oikeasti pystyn olemaan, Jaakonsaari kertasi tuntemuksiaan paluuottelunsa jälkeen.

Jaakonsaaren mukaan Punamustilla olisi ollut mahdollisuutensa tehdä enemmän maaleja, mutta muilta osin joukkue onnistui pelissään hyvin.

– Meillä oli niin monta paikkaa, että niistä olisi pitänyt tehdä. Saimme kuitenkin pidettyä hyvin palloa, vaikka he prässäsivät. Heidän prässinsä oli kuitenkin loppujen lopuksi tietyillä osa-alueilla aika heiveröistä. He yrittivät hyvin ja tulivat kovaa, Jaakonsaari totesi.

PK-35 Vantaa lähtee runkosarjan viimeiseen otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä eroa sarjakakkoseen on jo 12 pistettä. Jaakonsaaren mukaan joukkue lähtee myös runkosarjan päätösotteluun kovalla asenteella.

– Ensi viikonlopun Porin-peliin lähdemme sillä asenteella, että haluamme voittaa tämän sarjan ja annamme kaikkemme.

 

Punamustien ottelut Naisten Liigassa jatkuvat jälleen ensi lauantaina 29.8. vierasottelulla Porin Nice Futista vastaan. Kyseessä on samalla runkosarjan päätöskierros. PK-35 Vantaan kausi jatkuu yläloppusarjassa, jonka otteluohjelma selviää myöhemmin.

 

PK-35 Vantaa – Pallokissat 2-1 (1-0)

”Teemanamme oli pelata vielä pidempiä hyökkäyksiä ja saada vastustaja liikkeelle. Siinä onnistuimme tänään hyvin.”

 

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

2 Pirjo Leppikangas

3 Tiia Peltonen

4 Vilma Väisänen

5 Heidi Pihlaja

6 Jenna Korhonen

7 Sanni Franssi (79´ Vilma Hakala)

10 Iina Salmi (78´ Tia-Maria Jaakonsaari)

13 Sanna Saarinen

16 Maiju Hirvonen

25 Tia Painilainen (64´ Linda Ruutu)

35 Velma Oikarinen

 

Vaihtopelaajat:

1 Paula Myllyoja

8 Linda Ruutu

9 Netta Koso

15 Hanne Ojanperä

20 Vilma Hakala

21 Tia-Maria Jaakonsaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com