UUTISET

Punamustille vierasvoitto Tampereelta

1.8.2015

PK-35 Vantaa jatkoi voittoputkeaan Naisten Liigassa, kun se kaatoi Ilveksen Tampereella maalein 0-3. Punamustien kolmas perättäinen voitto irtosi lopulta selvin numeroin, mutta Ilves ei päästänyt vieraitaan helpolla. Sarjapisteet matkasivat Vantaalle ennen kaikkea tehokkaan toisen jakson myötä.

Kotijoukkue Ilves aloitti ottelun vahvasti ja onnistui hyvällä prässillään aiheuttamaan Punamustille vaikeuksia. Kovin vaarallisia maalintekopaikkoja Ilves ei onnistunut luomaan, mutta vieraat sortuivat kovassa paineessa poikkeuksellisen useisiin pallonmenetyksiin ja harhasyöttöihin.

Pelin edetessä Punamustat pääsi kuitenkin koko ajan paremmin peliin mukaan ja noin puolen tunnin pelin jälkeen ote oli jo siirtynyt vieraille. Vieraat kävivät avausjaksolla myös lähellä maalintekoa, kun Maiju Hirvonen ohjasi Iina Salmen vapaapotkusta pallon tolppaan. Pystypuuta lähemmäksi ei avausjaksolla kuitenkaan päästy, joten taukoa lähdettiin viettämään maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Ilveksen prässi putosi huomattavasti, mikä avasi vierasjoukkueelle enemmän tilaa. Avausjakson tapaan Ilveksen hyvät maalintekopaikat jäivät myös ottelun jälkimmäisellä puoliajalla vähiin. Vierasjoukkue PK-35 Vantaa sen sijaan pääsi pelin edetessä paremmin maalipaikoille.

Punamustat siirtyi ottelussa johtoon 60. peliminuutilla. Iina Salmen kova laukaus kolahti ylärimaan, mutta peliväline putosi suoraan maalin edustalle. Paikalle ehti ensimmäisenä Eveliina Parikka, joka puski pallon varmasti maaliin ohi tamperelaismaalivahdin.

73. peliminuutilla vierasjoukkueella oli hyvä tilaisuus siirtyä jo kahden maalin johtoon, kun Sanni Franssi karkasi onnekkaan kimmokkeen kautta läpiajoon. Franssin viimeistelystä puuttui kuitenkin tällä kertaa viimeinen terävyys ja laukaus suuntautui suoraan päin Ilves-maalivahti Kreeta-Liisa Yli-Sänttiä.

Vain minuuttia myöhemmin Vilma Hakala antoi hyvän läpisyötön ja Franssi pääsi uudelleen nokikkain maalivahdin kanssa. Toista kertaa hän ei enää erehtynyt, vaan sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan.

Vierasjoukkue pääsi kaunistelemaan loppulukemia vielä ottelun lisäajalla. Sanna Saarisen hyvä puolenvaihto tavoitti Franssin, joka syötti pallon kantapäälle keskustaan Hakalalle. Hakala pääsi etenemään rangaistusalueella ja laukoi pallon vasemmalla jalallaan takakulmaan. Ottelu vihellettiin poikki pian 0-3-maalin jälkeen, joten pisteet matkasivat lopulta Vantaalle selvin numeroin.

Iltapäivän ottelu oli jälleen hyvä osoitus Punamustien laajasta pelaajamateriaalista, sillä viime ottelussa HJK:ta vastaan hattutempun tehneet Franssi ja Hakala aloittivat tänään vaihtopenkiltä. Molemmat onnistuivat kuitenkin kentälle päästyään jälleen maalinteossa, joten Punamustat osoitti jälleen, että joukkueessa riittää ratkaisijoita myös vaihtopenkille.

Peli kääntyi Punamustien eduksi toisella jaksolla

Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Punamustilla oli etenkin avausjaksolla pieniä vaikeuksia saada peliään kulkemaan. Pallonmenetyksiä tuli liikaa ja liukas kenttä vaikeutti vieraiden pelaamista.

– Ilves prässäsi kovaa ensimmäiset 30 minuuttia ja teki pelin avaamisen meille vaikeaksi. Todella vaarallisille paikoille he eivät kuitenkaan päässeet. He joutuivat juoksemaan paljon ja puolen tunnin jälkeen peli alkoi kääntyä meille.

Väisäsen valmentajakollega Pasi Jaakonsaaren mukaan avausjakso oli tänään valmistautumista toiselle puoliajalle.

– Ilves painoi pelin hyvin meidän päätyymme. He olivat selkeästi käyneet pelaamistamme läpi. Tiesimme kuitenkin, että he eivät pysty prässäämään koko peliä. Jossain vaiheessa he alkavat väsyä ja peli alkaa kääntyä meille, Jaakonsaari totesi.

– Jos pystymme pelaamaan prässin ohi, jossain vaiheessa alkaa tulla tilaa. Toisella jaksolla heidän prässinsä putosi. Sen jälkeen pidimme palloa ja loimme paikkoja molemmilta laidoilta. Kun saimme lisää tilaa, Sanna, Iina ja Hanne alkoivat voittaa enemmän yksi vastaan yksi –tilanteita ja saimme puolustajat paremmin mukaan peliin, Väisänen täydensi.

Toisella puoliajalla Punamustat onnistui ensin iskemään tärkeän avausmaalin ja teki sen onnistuneet pelaajavaihdot. Jaakonsaaren mukaan kentälle saatiin vaihtojen myötä lisää liikkuvuutta ja terävyyttä.

– Avausmaalilla oli iso merkitys. Se avasi peliä ja loi meille pienen turvavyöhykkeen. Ilveksen piti hakea ratkaisua, mutta meidän ei ollut pakko yrittää väkisin.

Väisänen oli tyytyväinen siihen, että Punamustat uskalsi avata peliä rauhallisesti, vaikka kenttä oli liukas ja vastustaja prässäsi etenkin ottelun avausjaksolla kovaa. Valmennuskaksikko oli kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Punamustilla on edelleen varaa parantaa etenkin pieniä asioita.

– Pitää antaa kiitosta maltilliselle avaamisellemme. Tämä oli siinä mielessä hyvä peli, että kovassakin paineessa yritettiin avata peliä ja onnistuttiin siinä. Olen tietysti voittoon tyytyväinen, mutta muun muassa peliasentoja ja oman pelitilan hallintaa voidaan vielä parantaa.

– Mitään suurempia moitteita ei voi antaa, kun voitimme näin kovan matsin 0-3. Tähän ei kuitenkaan pidä tyytyä, vaan meidän pitää pyrkiä löytämään parannuskohteita, Jaakonsaari tuumi.

Punamustien kapteenistoon kuuluva Heidi Kivelä oli tänään ottelusta sivussa, sillä hän juhli samaan aikaan ottelukaupungissa häitään. Väisäsen mukaan joukkue oli päättänyt juhlistaa luottopelaajansa häitä kolmella sarjapisteellä.

– Pelasimme tänään Heksalle. Onnittelut Tampereelle!

Vaihtopelaajat tulivat vahvasti mukaan

Franssin maalin syöttänyt ja Punamustien kolmannen maalin viimeistellyt Vilma Hakala oli valmennuksen kanssa samoilla linjoilla. Punamustat paransi peliään toisella jaksolla ja onnistui lopulta kolmesti maalinteossa. 61. peliminuutilla kentälle päässyt Hakala myönsi itsekin, että Punamustien vaihdot onnistuivat tänään hyvin.

– Saimme palloja linjan taakse ja viimeiset, murtavat syötöt onnistuivat. Alussa meillä oli niiden kanssa vähän vaikeuksia. Loimme tilanteita ja teimme tarvittavat maalit, Hakala summasi.

– Vaihtopelaajat pääsivät hyvin sisään. Itsekin pääsin alun jälkeen hyvin peliin mukaan.

Ottelusta muodostui varsin odotetusti kova taistelupeli. Hakalan mukaan tamperelaiset lähtivät hyvällä asenteella haastamaan sarjakärkeä.

– Molemmilla oli paljon tahtoa pelissä. Ilves on ollut hyvässä vireessä ja se kuuluu sarjan kärkijoukkueisiin. He halusivat varmasti haastaa meidät.

Oma pelaaminen tuotti tulosta

Punamustien keskikentällä kovasti töitä tehneen ja tamperelaispelaajien kanssa taistelleen Vilma Väisäsen mukaan voiton avaimet piilivät Punamustien omassa pelaamisessa. Vieraiden kärsivällinen pelaaminen tuotti lopulta toisella jaksolla tulosta, kun PK-35 Vantaa onnistui iskemään voittoon tarvittavat maalit.

– Pystyimme pitämään palloa ja pidimme kiinni omasta pelitavastamme. Alun vaikeuksien jälkeen pystyimme luomaan hyviä tekopaikkoja ja onnistuimme hyödyntämään ne. Ensimmäiselläkin jaksolla pidimme palloa, mutta emme päässeet maalipaikoille.

– Olimme ehkä halukkaampia tekemään maaleja ja saimme luotua rauhallisemmin maalitilanteita, Väisänen arvioi.

83 minuuttia pelannut Väisänen oli tyytyväinen myös omaan peliesitykseensä.

– Olen ihan tyytyväinen. Ilveksen keskikenttä tuli niin kovaa, että pääsin haastamaan itseäni.

Väisäsen mukaan Ilves-ottelu tiedettiin jo etukäteen vaikeaksi. Hänen mielestään oli hyvä, että Punamustat onnistui hakemaan tärkeät sarjapisteet ja kasvattamaan etumatkaansa sarjassa ennen reilun viikon päästä alkavia kansainvälisiä pelejä.

– Nyt meidän pitää hoitaa Merilappi United kunnialla ja sitten pääsemme keskittymään täysillä Mestarien Liigan peleihin.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 8.8. Silloin edessä on viimeinen sarjaottelu ennen Mestarien Liigan koitoksia, kun Merilappi United vierailee Myyrmäessä.

 

Ilves-PK-35 Vantaa 0-3 (0-0)

”Tiesimme, että he eivät pysty prässäämään koko peliä. Jossain vaiheessa he alkavat väsyä ja peli alkaa kääntyä meille.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Paula Myllyoja

3 Tiia Peltonen

4 Vilma Väisänen (83´ Roosa Bröijer)

6 Jenna Korhonen

8 Linda Ruutu

10 Iina Salmi

11 Eveliina Parikka (63´ Sanni Franssi)

13 Sanna Saarinen

15 Hanne Ojanperä (61´ Vilma Hakala)

16 Maiju Hirvonen

25 Tia Painilainen

 

Vaihtopelaajat:

7 Sanni Franssi

9 Netta Koso

20 Vilma Hakala

22 Roosa Bröijer

26 Roosa Toivanen

27 Mimmi Nurmela

35 Velma Oikarinen

 

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.