IMG 7321

Miesten Ykkösen kärkiottelu päättyi maalittomaan tasapeliin

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue pelasi torstai-iltana PS Kemin vieraana maalittoman tasapelin. Vierasjoukkue oli Ykkösen kärkiottelussa aloitteellisempi osapuoli ja onnistui luomaan enemmän maalintekopaikkoja, mutta lopulta Punamustat ei onnistunut maalinteossa edes yhden miehen ylivoimalla.

Punamustat aloitti Kemissä vahvasti ja otti pelin heti haltuunsa. Punamustilla oli jo ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana muutama hyvä maalintekopaikka. Mateo Miguez pääsi yrittämään kahdesti ja Kim Raimi kertaalleen, mutta laukaukset painuivat joko maalin yli tai suoraan päin kemiläisten maalivahtia Daniel Kollaria. Lähimpänä maalintekoa oli Konsta Rasimus, jonka laukaus painui yläriman kautta yli maalin.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Miguez pääsi jälleen yrittämään, mutta Kollar torjui espanjalaispelaajan vasemman jalan laukauksen vaivatta. Myös Carlos Portelalla oli tilaisuutensa maalintekoon, kun Biran Jeng antoi oikealta laidalta hyvän matalan keskityksen. Portela pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä, mutta jälleen kerran veto suuntautui suoraan Kollarin syliin.

Kotijoukkue PS Kemi ei onnistunut luomaan avausjaksolla oikeastaan ainuttakaan kunnon maalintekopaikkaa. Vahvan ottelun pelanneet laitapuolustajat Kosta Manev ja Jeng onnistuivat pitämään kemiläisten nopeat laitapelaajat kurissa. Toppariparin muodostaneet Raimi ja Shakir Redjepi sen sijaan hoitivat tarvittavat tilanteet ja keskityspallon kunnialla.

Toisen jakson alkupuolella PS Kemi pääsi hieman paremmin peliin mukaan. Merilappilaisten ensimmäisestä maalintekoyrityksestä vastasi Cornelius Stewart, jonka veto painui yli maalin. PS Kemin vaarallisin maalintekopaikka siunaantui kuitenkin 70. peliminuutilla Sasa Jovovicille, joka puski vapaapotkutilanteesta pallon suoraan Punamustien maalia vartioineen Miikka Häkkisen syliin.

Tunnin pelin jälkeen Punamustat pääsi yrittämään maalintekoa puolen tunnin ajan jopa yhden miehen ylivoimalla. PS Kemin Aliu Djalo ajettiin toisen varoituksen myötä kentältä, joten kotijoukkue joutui pelaamaan ottelun loppuun vajaamiehisenä.

PK-35 Vantaa ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään miesylivoimaansa. Ulosajon jälkeen PS Kemi vetäytyi entistä selkeämmin puolustamaan, mikä vaikeutti Punamustien pelaamista. Kotijoukkue puolusti tiiviisti ja onnistui pitämään vierailijat poissa vaarallisimmilta maalintekosektoreilta.

Punamustat joutui moneen otteeseen hakemaan ratkaisua rangaistusalueen ulkopuolelta. Toisen puoliajan parhaasta yrityksestä vastasi Ymer Xhaferi, mutta Kollar onnistui torjumaan taka-alakulmaa kohti suuntautuneen laukauksen.

Vielä ottelun lisäajalla Lucas Garcia ja Pablo Counago onnistuivat murtautumaan oikealta laidalta rangaistusalueelle, mutta viimeiset ratkaisut jäivät tällä kertaa ponnettomiksi. Ykkösen kärkikamppailussa ei lopulta maaleja nähty, joten vieraat saivat Kemistä mukaansa vain yhden sarjapisteen. Kotijoukkue PS Kemi oli tällä kertaa varmasti pistejakoon tyytyväisempi osapuoli.

Turhauttava tasapeli

Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqi oli ottelun jälkeen lopputulokseen todella pettynyt. Punamustat onnistui jälleen luomaan maalipaikkoja, mutta niitä ei kyetty hyödyntämään.

– Tuntuu siltä, että se on sama juttu joku pelissä. Maali jäi taas tekemättä. Harmittaa todella paljon. Tasapeli tuntui tänään pahalta, Kuqi totesi pettyneenä.

Kuqin mukaan Punamustat onnistui etenkin avausjaksolla riisumaan vastustajansa aseista. PS Kemi ei päässyt ottelun avauspuoliajalla kertaakaan hätyyttelemään vieraiden maalia.

– Avausjaksolla heillä ei ollut laukaustakaan maalia kohti. PS Kemi on hyvä vastahyökkäysjoukkue, mutta pysäytimme heidät täysin. He eivät päässeet tänään mihinkään.

Punamustilla oli omat paikkansa, mutta ruuti oli tällä kertaa märkää. Viimeisen puolen tunnin ajan PK-35 Vantaa haki voittomaalia jopa yhden miehen ylivoimalla. Kuqin mukaan Djalon ulosajo ei kuitenkaan suoranaisesti helpottanut Punamustien pelaamista.

– Ulosajon jälkeen peli muuttui meidän kannaltamme jopa vähän vaikeammaksi. Se sotki hieman kuvioitamme. Ulosajot muuttavat pelejä paljon. Tänään se herätti PS Kemin taistelemaan vielä pari prosenttia kovempaa. Uskon, että meillä olisi ollut tasamiehistöin parempi mahdollisuus voittaa, Kuqi tuumi.

Maalintekoa lukuun ottamatta Kuqi oli kuitenkin varsin tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen. Myyrmäessä PS Kemin vastahyökkäykset olivat jatkuvasti vaarallisia, mutta kauden toisessa kohtaamisessa Punamustat onnistui pitämään ne kurissa. Kuqin mielestä PK-35 Vantaa pelasi kokonaisuudessaan joukkueena hyvän pelin.

– Muutimme tähän peliin hieman systeemiämme ja se toimi hyvin. Etenkin avausjaksolla he olivat vaikeuksissa. Se kertoo jotain pelistä, että vastustajan maalivahti oli jälleen heidän paras pelaajansa, Kuqi totesi.

Turhauttavan lopputuloksen jälkeen Kuqi suuntasi katseensa jälleen seuraavaan otteluun.

– Tämä tasapeli tuntuu pahemmalta kuin viime viikonlopun tappio Porissa. Meidän pitää kuitenkin jatkaa tästä taas seuraavaan peliin.

Punamustien pelit miesten Ykkösessä jatkuvat sunnuntaina 26.7. Silloin vuorossa on kotiottelu Mikkelin Palloilijoita vastaan. Ottelu pelataan Myyrmäen jalkapallostadionilla klo 18.30 alkaen.


PS Kemi-PK-35 Vantaa 0-0

”Maali jäi taas tekemättä. Harmittaa todella paljon. Tasapeli tuntui tänään pahalta.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

3 Kosta Manev
4 Kim Raimi
6 Carlos Portela
8 Mateo Miguez Adán (77´ Lucas Garcia)
10 Ymer Xhaferi
16 Konsta Rasimus
20 Biran Jeng
21 Yerai Vilaboa
23 Shakir Redjepi
25 Miikka Häkkinen
38 Pablo Couñago

Vaihtopelaajat:

1 Samu Volotinen
5 Riku Heinonen
9 Masar Ömer
14 Bob Diasonama
17 Vili Lankinen
19 Altim Ademaj
22 Lucas Garcia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com