UUTISET

Ymer Xhaferilla vahva luotto joukkueeseensa

11.7.2015

Ymer Xhaferi on lukeutunut jo useita vuosia Punamustien luottopelaajiin. Kosovolaislähtöinen pelaaja viihtyy etenkin keskikentällä, mutta alkukaudesta hänet on nähty loukkaantumisten takia myös laidalla. Pääsääntöisesti Xhaferi on kuitenkin seurannut joukkueensa otteita pelin keskiössä.

Ykkösen sarjakausi lähestyy hiljalleen puoliväliään. Punamustien asema on hyvä, sillä joukkue löytyy PS Kemin jälkeen sarjataulukon toiselta sijalta. Piste-eroa kärkiryhmään on vain yksi piste, joten kaikki on edelleen tiukasti Punamustien omissa käsissä.

Xhaferin mielestä Punamustien otteet ovat parantuneet jatkuvasti kauden edetessä, kun joukkue on hioutunut entistä paremmin yhteen.

– Mielestäni parannamme koko ajan. Esimerkiksi espanjalaiset pelaajamme tulivat mukaan hieman myöhemmin.

Keskikenttäpelaajalla on jo ehtinyt muodostua hyvä yleiskuva tämän kauden Ykkösessä.

– Mielestäni sarjassa on muutamia joukkueita, jotka pitää voittaa. Sitten kärkipäässä ovat muun muassa TPS, Haka, JJK ja PS Kemi, joille meillä ei ole varaa hävitä, Xhaferi arvioi.

– Sarjan kärki on nyt aika tasainen, mutta en usko sen pysyvän sellaisena kovin pitkään. Mielestäni olemme nyt alkukautta vahvempia. Meidän pitää jatkaa samaan malliin ja pysyä kärkisijoilla.

Muutama Punamustien pelaajista tekee pelaamisen ohella töitä tai opiskelee. Myös Xhaferi yrittää tasapainoilla jalkapallon ja päivätyönsä välillä.

– Aiemmin harjoittelimme iltaisin, jolloin se oli helppoa. Nyt se on hieman vaikeampaa, Xhaferi totesi joukkueen aamuharjoituksiin viitaten.

– Mielestäni se on fyysisesti aika haastavaa, kun minulla pitäisi olla riittävästi energiaa molempiin. Puoliammattilaisuus ei ole helppoa, mutta olen tottunut siihen.

Aiempia kausia vahvempi joukkue

Xhaferi on edustanut PK-35 Vantaata jo usean vuoden ajan, joten hän on ehtinyt nähdä seurassa useita erilaisia joukkueita ja valmentajia. Nyt Xhaferi uskoo, että Punamustilla on kasassa jopa poikkeuksellisen hyvä joukkue.

– Mielestäni meillä on ollut monena vuonna hyvä joukkue, mutta nyt uusien pelaajien myötä kasassa on mielestäni paras joukkue vuosiin. Lisäksi uskon, että sarja ei ole nyt yhtä kova kuin aikaisempina vuosina. Silloin mukana oli RoPSia ja SJK:ta, joilla oli rahaa ja laatupelaajia.

– Mielestäni meillä on nyt hyvä mahdollisuus menestyä, Xhaferi tiivisti.

Uusien pelaajien ohella Punamustilla on nyt myös uusi valmennusryhmä. Shefki Kuqi saapui joukkueen päävalmentajaksi ja sai avukseen espanjalaisen Jose Riveiron. Xhaferin mielestä valmennuksessa on hyvä sekoitus erilaisia jalkapallokulttuureja.

– He toivat mukanaan täysin uuden pelikulttuurin. Lisäksi heidän myötään joukkueessa on nyt paljon enemmän kilpailua pelipaikoista.

Punamustien riveistä löytyy useita eri kansallisuuksia. Siitä huolimatta ryhmässä on hyvä joukkuehenki.

– Mielestäni meillä ei ole itsekkäitä pelaajia. Kaikkia ajattelevat oman etunsa sijaan joukkueen etua. Siksi joukkueessa on hyvä fiilis, Xhaferi totesi.

Pelit jatkuvat illalla Porissa

Punamustien pelit miesten Ykkösessä jatkuvat tänään illalla, kun joukkue matkaa FC Jazzin vieraaksi Poriin. Myyrmäessä joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi kotijoukkueen 4-0-voittoon, mutta Xhaferin mukaan ottelu ei ollut niin helppo kuin lukemat antavat olettaa.

– Viimeksi kun kohtasimme heidät täällä, meillä oli hieman ongelmia. Mielestäni tulos oli oikeutettu, mutta se ei kuitenkaan ollut helppo ottelu.

Xhaferi painottaa, että Porista ei haeta helppoja pisteitä. Hänen mukaansa Punamustat lähtee peliin motivoituneena, mutta samalla vastustajaa kunnioittaen.

– Tässä sarjassa ei ole helppoja pelejä. Siitä tulee varmasti kova taistelupeli, mutta uskon meidän saavan sieltä hyvän tuloksen ja kolme pistettä.

FC Jazz-PK-35 Vantaa pelataan tänään klo 18.30 Porin stadionilla.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot