8X9A2263

Miehillä lauantaina vieraspeli Porissa

PK-35 Vantaan pelit miesten Ykkösessä jatkuvat jälleen lauantaina, kun luvassa on vierasottelu porilaista FC Jazzia vastaan. Porissa vietetään siis todellista juhlaviikonloppua, kun samaan aikaan käynnistyy myös jalkapalloseuran kanssa samaa nimeä kantava jazz-festivaali. Ottelu pelataan Porin stadionilla lauantaina 11.7. klo 18.30 alkaen.

Lauantai-illan kotijoukkue FC Jazzin kausi on sujunut hieman alavireisesti, sillä porilaiset majailevat sarjataulukossa putoamisviivan alapuolella yhdeksäntenä. Kahdestatoista ottelustaan FC Jazz on kerännyt yhdeksän sarjapistettä kahdella voitolla ja kolmella tasapelillä.

FC Jazzin kotipelit ovat sujuneet vaihtelevasti, sillä porilaiset ovat hävinneet puolet kotipeleistään. TPS ja EIF hakivat Porista niukat maalin voitot, mutta MP:tä vastaan FC Jazz romahti kotonaan 1-5-tappioon. Kotipisteensä porilaiset ovat saalistaneet kaatamalla AC Oulun ja pelaamalla tasan Hakan ja JJK:n kanssa.

Vastaavasti myös Punamustien vieraspelit ovat sujuneet varsin kaksijakoisesti. AC Oulu, MP ja Vasa IFK ovat kaatuneet vieraskentillä, mutta Valkeakoskella ja Jyväskylässä PK-35 Vantaa jäi hyvästä peliesityksestä huolimatta ilman pisteitä. Viime kaudella Punamustat vieraili Porissa kahteen otteeseen ja vei molemmilla kerroilla täydet sarjapisteet.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi toukokuussa Myyrmäessä Punamustien 4-0-kotivoittoon. Tuolloin ottelu oli kuitenkin selkeitä loppulukemia tiukempi, sillä ottelu pysyi 71. peliminuutille asti maalittomana. Lopulta Pablo Couñagon avausmaali avasi Punamustien ketsuppipullon. Daniel Rantanen iski Punamustien toisen maalin ja Couñago täydensi hattutemppunsa kahdella lisäosumalla.

Punamustien parhaat maalintekijät ovat Ykkösen maalipörssiä 12 osumallaan johtava Pablo Couñago ja neljä maalia iskenyt Mateo Miguez. Kolmeen osumaan ovat yltäneet Carlos Portela ja Yerai Vilaboa. Porilaisten tehokkaimmat viimeistelijät ovat olleet Elias Ahde ja Samu-Petteri Mäkelä, joilla on molemmilla tilillään kolme maalia.

Punamustien kokoonpanotilanne vaikuttaa lauantain ottelun alla varsin hyvältä, sillä ainoastaan Biran Jeng lienee sivussa kokoonpanosta. Viime peleistä sivussa ollut Riku Heinonen sen sijaan palasi torstaina joukkueharjoituksiin. Hänen ja muutaman puolustuspään vaivoista kärsineen pelaajan tilannetta tarkastellaan vielä loppuviikon harjoituksissa.

Punamustilla alla hyvä harjoitusviikko

Punamustien päävalmentaja odottaa tulevaa ottelua tuttuun tapaansa hyvillä mielin. Lauantai-illan vastustajaa FC Jazzia Kuqi pitää varteenotettavana joukkueena. Hänen mukaansa sarjasijoitus ei anna täysin oikeaa kuvaa porilaisten tasosta.

– Olen hieman yllättänyt siitä, että Jazzilla on niin vähän pisteitä. Kun kohtasimme ensimmäisen kerran, olimme samoissa pisteissä ja se oli sarjan kärkiottelu. Mielestäni heillä on varsin hyvä joukkue, Kuqi tuumi.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Myyrmäessä päättyi Punamustien 4-0-voittoon. Kuqin mukaan ottelu ei kuitenkaan ollut niin helppo kuin loppulukemat antavat olettaa.

– He taistelivat ja pelasivat meitä vastaan hyvin. Ottelussa tuli myöhään pilkku ja ulosajo, jotka muuttivat peliä.

– Olemme kohdanneet kauden aikana Jazzia huonompia joukkueitta. Emme missään nimessä saa Porista helppoja pisteitä, mutta lähdemme peliin hyvällä fiiliksellä, Kuqi totesi.

Lauantain ottelu pelataan Porin stadionin nurmella. Punamustat on valmistautunut tulevaan otteluun harjoittelemalla koko viikon luonnonnurmella. Kuqin mukaan harjoitusviikko on sujunut hyvin.

– Viime päivien harjoituksemme ovat olleet erittäin hyviä. Kun olemme päässeet jälleen nurmelle, näytämme ihan eri joukkueelta.

Punamustat ovat voittaneet kolme edellistä otteluaan, joten joukkue lähtee Poriin mukavista asetelmista. Kuqi pitää kuitenkin huolen siitä, että pelaajien ajatukset pysyvät tiukasti vain seuraavassa ottelussa.

– Olemme nyt hyvässä vireessä, mutta etenemme peli kerrallaan.

FC Jazz-PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 11.7. klo 18.30 alkaen Porin stadionilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com