UUTISET

AC Oulu vierailee huomenna Myyrmäessä

21.6.2015

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue isännöi huomenna AC Oulua miesten Ykkösessä. Joukkueiden juhannustauko jäi lyhyeksi, kun pelit jatkuvat heti alkuviikosta. Ottelu potkaistaan käyntiin Myyrmäen jalkapallostadionilla maanantaina 22.6. klo 18.30.

Punamustat pääsi juhannuksen viettoon varsin mukavissa tunnelmissa, sillä sarjapelit ovat sujuneet mallikkaasti. Kaikki joukkueet on nyt kohdattu kertaalleen ja PK-35 Vantaa on sarjataulukossa toisena kolme pistettä PS Kemiä perässä. Yhdeksästä pelaamastaan ottelusta Punamustat on voittanut viisi ja hävinnyt kolme. Kauden ensimmäisen tasapelinsä Punamustat pelasi viime keskiviikkona, kun TPS taisteli Myyrmäessä maalittoman tasapelin.

Maanantain vierasjoukkue AC Oulu lähti kauteen yhtenä sarjan suurimmista ennakkosuosikeista, mutta oululaisten alkukausi on sujunut odotuksiin nähden hieman alakanttiin. Joukkue lähti juhannuksen viettoon sarjataulukon kuudennelta sijalta. Etenkin sarjan alkumetreillä AC Oululla oli käynnistymisvaikeuksia, sillä se pelasi neljä ensimmäistä otteluaan ilman voittoa.

Ensimmäisten otteluiden jälkeen AC Oulu on kuitenkin parantanut otteitaan, sillä neljästä edellisestä ottelustaan oululaiset ovat voittaneet kolme ja hävinneet vain yhden. Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen AC Oululla on kasassa 11 sarjapistettä. Yhden ottelun enemmän pelannut sarjajohtaja PS Kemi on kerännyt kahdeksan pistettä enemmän.

Vieraskentillä AC Oulu on pelannut neljä ottelua. Hakan ja FC Jazzin vieraana se kärsi tappiot, mutta Mikkelissä AC Oulu pelasi MP:n kanssa maalirikkaan 3-3-tasapelin. Viimeisimmässä vieraspelissään oululaiset pääsivät vihdoin voittojen makuun, kun EIF kaatui lukemin 0-2.

AC Oulun alkukauden paras maalintekijä on ollut neljästi osunut Kemo Darboe. Muuten oululaisten maalit ovat jakautuneet tasaisesti, sillä Darboen jälkeen tehokkain pelaaja on kaksi maalia tehnyt Dritan Stafsula. Punamustien paras maalintekijä on Pablo Couñago, joka johtaa seitsemällä maalillaan koko Ykkösen maalipörssiä. Taustatukea Couñago on saanut muun muassa kolme osumaa viimeistelleeltä Yerai Vilaboalta.

Kyseessä on Punamustien ja AC Oulun toinen kohtaaminen tällä kaudella, sillä joukkueet pelasivat vastakkain jo sarjan avauskierroksella Oulussa. Tuolloin PK-35 Vantaa vei sarjapisteet mukanaan 1-3-voitolla. Sarja-avauksessa maalintekijöinä kunnostautuivat Yerai Vilaboa ja kahdesti osunut Carlos Portela.

Punamustien kokoonpanotilanne on maanantain ottelun alla hyvä, sillä kaikki pelaajat alkavat viimein olla käytettävissä. Konsta Rasimus ja viime peleistä sivussa ollut Lucas Garcia palaavat jälleen kokoonpanoon. Daut Kuqi sen sijaan käy vielä maanantaina lääkärin vastaanotolla, mutta saanee luvan palata pelikentille.

Molemmat parantaneet sarja-avauksesta

Punamustien valmentajan Jose Riveiron mukaan Myyrmäessä vierailee huomenna laadukas joukkue. Kauden ensimmäinen kohtaaminen sarja-avauksessa on vielä tuoreessa muistissa, mutta siitä ei voi enää tehdä mitään johtopäätöksiä.

– Vastaan tulee vaarallinen joukkue, joka on nyt parempi kuin kuukausi sitten. Nyt he ovat löytäneet keinon saada enemmän pisteitä. Viime peleissään he ovat pelanneet tarkemmin etenkin puolustuspäässä. Se oli mielestäni heidän heikko kohtansa ensimmäisissä sarjapeleissä, mutta nyt he ovat parantaneet sillä osa-alueella.

– Pidän AC Oulua hyökkäävänä joukkueena. He pelaavat viikko viikolta rohkeammin ja yrittävät pitää enemmän palloa. Se ei ole joukkue, joka vain odottaa vastahyökkäyksiä, vaan he pyrkivät pitämään palloa ja pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä. Uskon, että näemme huomenna hyvän pelin täällä Myyrmäessä.

Espanjalaisvalmentaja kuitenkin muistuttaa, että tilaisuuden tullen oululaiset pelaavat palloja myös vastustajan puolustuslinjan selustaan.

– AC Oululla on kolme pelaajaa koko ajan valmiina juoksemaan tyhjään tilaan. Heillä on paljon voimaa kärjessä. Esimerkiksi Darboe ja Heikkilä ovat vahvoja ja heillä on kykyä aiheuttaa puolustuslinjallemme ongelmia. AC Oulu on kokonaisuudessaan tasapainoinen joukkue, sillä heillä on myös hyvä keskikenttä ja nyt he myös puolustavat paremmin. Mielestäni AC Oulu saapuu Myyrmäkeen kauden parhaassa vireessään.

Riveiron mukaan huomisesta kohtaamisesta tulee varmasti erilainen peli kuin avauskierroksella Oulussa. Hän muistuttaa, että avausottelusta ei ikinä saa täysin oikeaa kuvaa joukkueista. Myös virheitä tulee tavallisesti enemmän, kun pelataan kauden ensimmäisiä minuutteja.

– AC Oululla on toki edelleen sama pelityyli, samat pelaajat ja sama valmentaja, kuten meilläkin. Lähtökohdat ovat siis samat, mutta kaikki joukkueet yrittävät tietysti kehittää pelaamistaan kauden aikana, Riveiro muistutti.

PK-35 Vantaa-AC Oulu pelataan maanantaina 22.6. klo 18.30 alkaen Myyrmäen jalkapallostadionilla. Liput otteluun maksavat aikuisilta 14 euroa ja alennusryhmäläisiltä 8 euroa. Otteluliput voi ostaa edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa

Myös Smartumin kulttuurisetelit käyvät maksuvälineenä stadionin lipunmyynnissä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot