IMG 5621

Punamustat ja TPS maalittomaan tasapeliin

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue pelasi keskiviikkona maalittoman kotitasapelin Turun Palloseuraa vastaan. Punamustat oli Myyrmäessä aloitteellisempi joukkue, mutta vieraat puolustivat tiiviisti ja kurinalaisesti. Kotijoukkue oli pariin otteeseen lähellä maalintekoa, mutta ylärimaa lähemmäksi Punamustat ei lopulta päässyt.

Ennen keskiviikon ottelua TPS oli pelannut viisi peräkkäistä ottelua ilman päästettyä maalia, joten vastustajan vahvuudet olivat jo etukäteen hyvin tiedossa. Kotijoukkue otti heti alussa pallonhallinnan ja aloitteen itselleen. Punamustat kontrolloi peliä, mutta tiiviisti puolustanut TPS piti isännät poissa maalipaikoilta.

Vierailija TPS sen sijaan oli läpi ottelun vaikeuksissa pelin avaamisensa kanssa. Puolustussuuntaan hyvin pelanneet TPS-topparit eivät kyenneet vastaamaan Punamustien prässiin, mikä näkyi useina pahoina harhasyöttöinä. Kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään vastustajan pallonmenetyksiä.

TPS tukki keskustan hyvin, mutta laitojen kautta Punamustat onnistui luomaan muutamia kelvollisia maalintekopaikkoja. 25. peliminuutilla PK-35 Vantaa oli yllättää turkulaisvieraansa, kun Carlos Portela antoi nopean vapaapotkun ja Ymer Xhaferi pääsi antamaan matalan keskityksen maalille. TPS:n puolustus onnistui kuitenkin purkamaan vaarallisen tilanteen.

Punamustien avausjakson paras maalintekopaikka syntyi reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Yerai Vilaboa pääsi keskittämään oikealta. Pablo Counago pudotti pallon Xhaferille, joka puolestaan jatkoi pallon Riku Heinoselle rangaistusalueen rajalle. Heinonen pääsi vetämään vasemmalla jalallaan, mutta pallo painui niukasti takakulman ohi.

Avausjakson lopussa myös TPS:lle oli avautua hyvä maalintekopaikka puolittaisesta läpiajosta, mutta vahvan ottelun pelannut Kosta Manev ehti katkaisemaan tilanteen. Lopulta turkulaisten ainoaksi maalintekoyritykseen päättyneeksi tilanteeksi jäi Riku Sjöroosin vaikeasta asennosta ohi maalin lähtenyt pusku ottelun 31. peliminuutilla.

Tauon jälkeen Punamustat aloitti toisen jakson vahvasti ja onnistui heti luomaan kaksi hyvää maalintekotilannetta. Ensin espanjalaispelaajat pelasivat hienosti yhteen ja Pablo Counagolle avautui tekopaikka. Hän ajautui kuitenkin liian pieneen kulmaan ja viimeistely-yritys jäi lopulta hieman torsoksi. Hetkeä myöhemmin Punamustilla oli kuitenkin jälleen vahva painostusjakso TPS:n maalilla. Heinonen pääsi jälleen laukomaan, mutta veto kilpistyi ylärimaan.

Punamustat pääsi pelaamaan ottelun lopun miesylivoimalla, kun erotuomari nosti 79. peliminuutilla TPS:n Juri Kinnuselle punaisen kortin. Kinnunen sai käsivirheestä ottelun toisen varoituksensa ja joutui sen myötä ulosajetuksi. TPS:llä ei ollut toisella puoliajalla ainuttakaan kunnon maalintekoyritystä ja ulosajon myötä turkulaiset joutuivat keskittymään entistä vahvemmin puolustamiseen.

Tilanteesta tuomittiin myös vapaapotku, josta Punamustat onnistuikin luomaan vaarallisen maalintekopaikan. Heinonen antoi päätyrajan tuntumasta hyvän sivuvapaapotkun, mutta ohjaus maalin edustalta kolahti ylärimaan.

Myyrmäen arki-illassa ei lopulta maaleja nähty, joten sarjapisteet jaettiin lukemin 0-0. Samalla TPS venytti nollapeliputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi.

Tasapainoinen esitys

Päävalmentaja Shefki Kuqin poissa ollessa PK-35 Vantaan valmennusvastuun kantoi keskiviikkona Jose Riveiro. Hänen mielestään TPS-ottelu oli juuri sellainen, jollaista Punamustien leirissä oli odotettu.

– TPS ei ole päästänyt maalia kuuteen otteluun. Heillä on erittäin hyvä puolustuslinja, ja he puolustivat taktisesti ja kollektiivisesti hyvin. TPS teki pelaamisemme vaikeaksi.

– Meillä oli kuitenkin riittävästi paikkoja maalintekoon, mutta meillä ei ollut onnea maalin edessä, Riveiro totesi ja muistutti joukkueensa osuneen kahdesti maalikehikkoon.

Riveiron mukaan Punamustat piti palloa hyvin myös TPS:n puolustusalueella, mutta viimeisiin ratkaisuihin espanjalaisvalmentaja olisi kaivannut lisää terävyyttä. Hänen mukaansa myös Myyrmäen jalkapallostadionin kuiva kenttä vaikeutti Punamustien pelaamista.

– Kuiva kenttä auttaa enemmän joukkuetta, joka keskittyy puolustamiseen. Tänään se auttoi TPS:ää, mutta se ei ole mikään selitys.

Riveiro oli tyytyväinen etenkin siihen, että Punamustien kenttätasapaino säilyi hyvänä läpi ottelun. Hän muistuttaa joukkueen hävinneen samankaltaiset tasaiset ottelut Hakaa ja JJK:ta vastaan.

– TPS on vaarallinen vastahyökkäyksissä, mutta tänään meillä ei ollut niiden kanssa hätää. Pystyimme kontrolloimaan peliä, emmekä antaneet heille maalintekopaikkoja. Olen tyytyväinen tasapainoiseen peliesitykseemme ja puolustuspeliimme.

Tasainen ja tarkka peli

Riku Heinonen pelasi jälleen täydet minuutit Punamustien keskikentällä. Hänen mukaansa pelistä olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta muistutti ottelun olleen alusta loppuun tarkkaa pelaamista.

– Se oli tasainen ja tarkka peli. Tulos kuvaa sitä varmaan aika hyvin.

– Pidimme TPS:n onnistuneesti poissa maalipaikoilta ja loimme tarvittavat maalipaikat ottelun voittamiseksi. Tänään emme kuitenkaan käyttäneet niitä. Itsellänikin oli kaksi loistavaa maalipaikkaa, mutta tänään ei vain osunut.

Riveiron tapaan myös Heinonen oli tyytyväinen siihen, että Punamustien peli pysyi koko ajan tasapainossa. Hänen mukaan joukkue puolusti hyvin, mikä näkyi myös tulostaululla.

– Emme tietenkään lähde hakemaan tasapelipistettä kotona, mutta tänään ei tullut enempää. Lopussa saimme vielä pelata kymmenisen minuuttia ylivoimalla, mutta emme onnistuneet kääntämään peliä. TPS puolusti todella hyvin ja heille kuuluu kunnia siitä.

Punamustien ottelut miesten Ykkösessä jatkuvat jo juhannuksen jälkeen maanantaina. Silloin Vantaalla vierailee AC Oulu. Ottelu pelataan Myyrmäen jalkapallostadionilla maanantaina 22.6. klo 18.30 alkaen.


PK-35 Vantaa-TPS 0-0

”Pystyimme kontrolloimaan peliä, emmekä antaneet heille maalintekopaikkoja. Olen tyytyväinen tasapainoiseen peliesitykseemme ja puolustuspeliimme.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

3 Kosta Manev
4 Kim Raimi
5 Riku Heinonen
6 Carlos Portela
8 Mateo Miguez Adán
10 Ymer Xhaferi (73´ Daniel Rantanen)
20 Biran Jeng
21 Yerai Vilaboa (90´ Masar Ömer)
23 Shakir Redjepi
25 Miikka Häkkinen
38 Pablo Counago

Vaihtopelaajat:

1 Samu Volotinen
2 Reza Heidari
7 Daniel Rantanen
9 Masar Ömer
14 Bob Diasonama
19 Altim Ademaj
99 Albert Kuqi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com