UUTISET

Punamustat 5-1-voitolla sarjakärkeen

8.6.2015

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue otti sunnuntaina selvänumeroisen kotivoiton, kun se kaatoi Ekenäs IF:n lukemin 5-1. Voiton myötä Punamustat palasi muutaman viikon tauon jälkeen miesten Ykkösen kärkipaikalle.

Punamustilla oli ottelun alussa pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta kotijoukkue otti kuitenkin varsin nopeasti pelin haltuunsa. Kokonaisuudessaan ottelu eteni vahvasti Punamustien komennossa. EIF:n maalintekopaikat sen sijaan rajoittuivat lähinnä erikoistilanteisiin, joissa vieraat väläyttelivät muutaman kerran vaarallisuuttaan.

Punamustat siirtyi johtoon ottelun kahdeksannella peliminuutilla. Pablo Couñago tarjoili hyvän läpisyötön Mateo Miguezille, joka pääsi nokikkain EIF-vahti Ville Viljalan kanssa. Mateo ei tilanteessa epäonnistunut, vaan sijoitti pallon varmasti maaliin.

PK-35 Vantaa lisäsi johtoaan 27. peliminuutilla Lucas Garcian maalilla. Espanjalaiset tekivät jälleen esityön, sillä tilanne sai alkunsa Mateon pallonriistosta vasemmalla laidalla. Mateo syötti pallon keskelle Couñagolle, onka mainio läpisyöttö tavoitti tällä kertaa Garcian. Argentiinalainen pääsi nokikkain Viljalan kanssa ja sijoitti pallon maaliin.

Aivan avausjakson lopussa Punamustilla oli vielä tilaisuus siirtyä jo 3-0-johtoon. Pallo pomppasi Carlos Portelan vapaapotkun jälkeen Mateolle, jonka kova laukaus kilpistyi kuitenkin EIF-pelaajien jalkoihin. Taukoa lähdettiin siis viettämään Punamustien 2-0-johdossa.

Toisen jakson alussa Punamustille avautui hyvä maalintekopaikka, kun Garcia pelasi pallon Mateolle rangaistusalueelle. Mateo yritti kiertää Viljalan, mutta ei aivan onnistunut yrityksessään.

Heti seuraavasta tilanteesta kotijoukkueelle tuomittiin kuitenkin rangaistuspotku, kun pallo osui Zacharias Ekströmin käteen. Pallon taakse asettui Couñago, joka laukoi pallon varmasti vasempaan yläkulmaan.

Kolmannen maalin jälkeen Punamustien ote hieman herpaantui. Kotijoukkue tuudittautui liikaa turvallisen tuntuiseen 3-0-johtoon, minkä johdosta vieraat pääsivät hetkellisesti peliin mukaan. EIF hyödynsi tilaisuutensa ja sai luotua painetta Punamustien maalille heti 3-0-maalin jälkeen.

Ensin EIF sai kulmapotkusta aikaiseksi vaarallisen mylläkän, mutta kotijoukkue selvisi vielä säikähdyksellä. Seuraavasta kulmapotkusta EIF onnistui kuitenkin iskemään tasoituksen, kun Johannes Mononen puski pallon takakulmaan.

Maalin jälkeen kotijoukkue heräsi jälleen pelaamaan ja otti pelin uudelleen kontrolliinsa. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 74. peliminuutilla, kun Punamustat siirtyi 4-1-johtoon. Ottelun hahmo Mateo levitti pallon hienosti vasempaan laitaan Altim Ademaj´lle, joka ajoi sisään ja pääsi laukomaan. Ademaj´n kova laukaus kolahti ylärimaan, mutta Mateo oli paluupallossa ensimmäisenä hereillä ja puski pelivälineen maaliin.

86. peliminuutilla PK-35 Vantaa pääsi vielä kertaalleen kaunistelemaan loppulukemia. Hyvän ottelun vasempana puolustaja pelannut Ademaj keskitti päätyrajalta ja pallo jäi pyörimään tammisaarelaisten rangaistusalueelle. Pallo päätyi lopulta Yerai Vilaboalle, joka ehti ottaa pelivälineen haltuunsa ja laukoi sitten matalalla vedolla loppunumeroiksi 5-1.

Ottelun loppuhetkillä nähtiin jälleen yksi debyytti, kun Mnwas Awari teki ensiesiintymisensä miesten Ykkösessä. Awari tuli ottelun lisäajalla kentälle Vilaboan tilalle. Nuoret pelaajat ovat saaneet alkukaudesta hyvin vastuuta, sillä Awari oli jo Punamustien neljäs debytantti tällä kaudella.

Peli Punamustien kontrollissa

PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon. Loppulukemat 5-1 olivat komeat, mutta Kuqin mukaan numeroita tärkeämpää oli saada kolme pistettä.

– Tämä oli tärkeä voitto. Olen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Ainoastaan alussa annoimme ehkä vastustajalle liikaa tilaa ja aikaa. Kun otetaan huomioon, että etenkin alakertamme on muuttunut koko ajan, olen tietysti tyytyväinen voittoon.

Päävalmentaja oli voiton lisäksi tyytyväinen myös joukkueensa peliesitykseen, vaikka hän löysi siitä vielä parannettavaa. Kuqin mukaan myös kenttä vaikeutti hieman pelaamista, sillä Myyrmäen jalkapallostadionin keinonurmi kaipaisi lisää kumirouhetta. Kokonaisuudessaan peli sujui kuitenkin Kuqin mukaan hyvin.

– Peli oli meillä aika hyvin kontrollissa. Erikoistilanteissa olisi ollut parannettavaa ja lisäksi menetimme muutaman kerran pallon keskikentällä, vaikka yritimme välttää sitä. EIF lähtee keskeltä hyvin vastahyökkäyksiin ja he ovat aiemmissa peleissä tehneet vastaavista tilanteista maaleja. Tänään he pääsivät pari kertaa sellaisiin tilanteisiin, mutta muuten pelasimme ihan hyvin.

Kuqi oli pettynyt joukkueensa otteen herpaantumiseen toisella jaksolla, mutta myönsi EIF:n kavennusmaalin toimineen hyvänä herätyksenä. Sen jälkeen PK-35 Vantaa otti pelin jälleen komentoonsa.

– Oli hyvä, että saimme kolmannen maalin heti toisen jakson alkuun. Sen jälkeen pelaajamme kuitenkin ehkä vähän ajattelivat, että peli on 3-0-tilanteessa jo ohi. Olen tietysti pettynyt siihen, että päästimme sitten yhden maalin, mutta se oli meille ehkä ihan hyvä herätys. Sen jälkeen saimme itse tehtyä vielä pari lisää.

Prässipeli onnistui

Vieraat tuntuivat olevan jatkuvasti suurissa vaikeuksissa Punamustien prässätessä aggressiivisesti. Pelinavaaminen tuotti EIF:lle muutenkin ongelmia. Kuqin mukaan prässipeli toimi pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen varsin hyvin.

– Jo videolta näkemiemme pelien perusteella tiesimme, että EIF pelaa välillä alakerrassakin hieman riskillä. Halusimme antaa heidän avata peliä ja otimme sitten heti kiinni. Alussa emme saaneet prässiämme toimimaan ihan kunnolla, mutta heti kun onnistuimme, saimme muutamia hyviä katkoja ja he joutuivat potkimaan palloa pois.

Selvistä loppulukemista huolimatta EIF ei ollut Kuqin mielestä helppo vastustaja. Heidän pelaamistaan on usein vaikea ennakoida, minkä vuoksi kotijoukkueen piti olla varuillaan.

– EIF on vaikea vastustaja, sillä kun heillä on pallo, voi tapahtua mitä tahansa. Koko ajan pitää olla valmiina. Viime pelissäkin he pelasivat tasan 4-4 Hakaa vastaan. Tänäänkin he saivat muutamia vastahyökkäyksiä ja erikoistilanteita. Tällaisia vastustajia vastaan pitää olla hereillä koko ajan, Kuqi totesi.

Sunnuntain ottelussa ensiesiintymisensä Ykkösessä tehnyt Awari oli jo Punamustien neljäs debytantti tällä kaudella. Ennen Awari alkukaudesta ovat debytoineet jo Daniel Rantanen, Bob Diasonama ja Ademaj. Tänään kaikki nähtiin lopussa jopa samaan aikaan kentällä. Kuqin mukaan on hienoa, että nuorille pelaajille on pystytty antamaan vastuuta heti alkukaudesta.

– ”Menkku” pääsi nyt kentälle ja myös Bob, Altim ja ”Dani” ovat debytoineet heti ensimmäisissä peleissä. Tänään he olivat kaikki jopa samaan aikaan kentällä, mikä oli hienoa. Bob ja Altim paransivat vielä viime pelistä. Toivottavasti jatkossakin tulee mahdollisuuksia antaa heille minuutteja. Sitä kautta he kehittyvät.

Punamustat palasi sarjakärkeen

Punamustien keskikentällä täyden ottelun pelanneen Ymer Xhaferin mielestä ottelu ei ollut niin helppo kuin loppulukemat antavat ymmärtää. Alkuminuuttien jälkeen Punamustat otti pelin pian haltuunsa.

– Se ei ollut niin helppo peli. Etenkin alussa he olivat hetkittäin vaarallisia. Sen jälkeen otimme kuitenkin pelin haltuumme ja mielestäni se oli meillä koko ajan kontrollissa. Pelasimme varsin hyvän pelin, Xhaferi totesi.

Xhaferi yhtyy Kuqin kommentteihin siitä, että aggressiivinen prässääminen tuotti EIF:lle vaikeuksia. Keskikenttäpelaajan mukaan harjoittelu alkaa hiljalleen tuottaa tulosta.

– Meillä on paljon laatua ylhäällä, joten voimme prässätä kovaa. Olemme harjoitelleet sitä paljon. se tapahtuu jo aika rutiininomaisesti, mutta sekin paranee koko ajan.

5-1-voitto siivitti Punamustat myös sarjan piikkipaikalle. Ykkösen kärki on kuitenkin todella tasainen. Xhaferin mukaan hänen joukkueensa on kuitenkin riittävän hyvä pelaamaan sarjan kärkisijoista kauden loppuun saakka.

– PS Kemiä vastaan olimme hieman epäonnisia ulosajo kanssa, mutta nyt olemme sellaisten tilanteiden kanssa varovaisempia. Mielestäni olemme nyt siellä, missä meidän pitääkin olla. Meillä on riittävästi laatua ollaksemme kärkipaikalla ja minulla on hyvä tunne, että olemme myös kauden päätyttyä samalla paikalla.


PK-35 Vantaa-EIF 5-1 (2-0)

”Tämä oli tärkeä voitto. Olen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Kun otetaan huomioon, että etenkin alakertamme on muuttunut koko ajan, olen tietysti tyytyväinen voittoon.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

5 Riku Heinonen
6 Carlos Portela
8 Mateo Miguez Adán (84´ Albert Kuqi)
10 Ymer Xhaferi
14 Bob Diasonama
19 Altim Ademaj
20 Biran Jeng
21 Yerai Vilaboa (90´ Mnwas Awari)
22 Lucas Lopez Garcia (77´ Daniel Rantanen)
25 Miikka Häkkinen
38 Pablo Couñago

Vaihtopelaajat:

2 Reza Heidari
7 Daniel Rantanen
9 Masar Ömer
12 Samu Volotinen
13 Mnwas Awari
33 Rasmus Kautto
99 Albert Kuqi

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot