UUTISET

Punamustille makea revanssi Hongasta

7.6.2015

PK-35 Vantaan naisten edustusjoukkue sai lauantaina makean revanssin Hongasta, kun espoolaiset kaatuivat Myyrmäessä maalein 3-1. Honka pudotti Punamustat kuukausi sitten Suomen Cupista, joten kotijoukkue lähti peliin sisuuntuneena. Kovat näyttöhalut näkyivät myös kentällä, sillä kolme sarjapistettä irtosivat hyvällä peliesityksellä.

Peli eteni vahvasti Punamustien komennossa. Pirteästi pelannut kotijoukkue piti palloa, juoksutti vastustajaa ja murtautui monipuolisesti maalintekopaikoille. Honka yritti ajoittain ottaa ylhäältä kiinni ja häiritä vastustajan pelinavaamista, mutta Punamustat ohitti prässin kerta toisensa jälkeen.

Punamustat sai luotua hyvää painetta Hongan maalille heti ottelun alkuminuuteilla. Honka selvisi vielä ensimmäisestä mylläkästä säikähdyksellä, mutta Punamustat siirtyi kuitenkin johtoon jo seitsemännellä peliminuutilla. Hanne Ojanperä pääsi kaventamaan oikealta laidalta keskelle ja laukoi pallon hienosti vasemmalla jalallaan takakulmaan.

Ottelun 34. peliminuutilla Punamustat siirtyi kahden maalin johtoon hienon hyökkäyksen päätteeksi. Kotijoukkue pelasi oikealla laidalla upean syöttökombinaation, jonka päätteeksi Ojanperä pelattiin laidalta läpi. Ojanperä eteni hyvin rangaistusalueelle ja tarjoili matalan syötön maalille. Palloon ehti ensimmäisenä Iina Salmi, joka tuikkasi pelivälineen lähietäisyydeltä maaliin.

Taukoa lähdettiin siis viettämään Punamustien 2-0-johdossa. Lukemat olisivat voineet olla suuremmatkin, sillä kotijoukkueella oli avausjaksolla kahden täysosuman lisäksi tilaisuutensa myös muutamaan lisämaaliin.

Ilmassa oli jo ratkaisun makua, kun Punamustat iski kolmannen kerran heti toisen jakson alussa. Maalintekijänä oli jälleen Salmi, mutta tällä kertaa osuma syntyi Honka-maalivahti Vera Variksen suosiollisella avustuksella. Variksen purkuyritys kilpistyi suoraan päin Salmea ja pallo pomppi vieraiden epäonneksi verkon perukoille.

3-0-johdossa Punamustien ote alkoi hieman lipsua ja Honka pääsi paremmin peliin mukaan. Pieni herpaantuminen näkyi myös tulostaululla, kun Honka pääsi 68. minuutilla kaventamaan tilanteeksi 3-1. Pallo jäi kulmatilanteessa pyörimään maalin edustalle ja Riikka Hannula pääsi tuikkaamaan pelivälineen maaliin.

Punamustilla oli toisellakin jaksolla useita hyviä maalintekopaikkoja, mutta joukkue ei onnistunut hyödyntämään niitä. Eveliina Parikan laukaus pysähtyi tolppaan ja Sanni Franssin sijoitus painui niukasti taka-alakulman ohi. Lisäosumia ei enää nähty, joten sarjapisteet jäivät Vantaalle lukemin 3-1.

Monipuolista hyökkäyspelaamista

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan joukkue lähti peliin edellisen kohtaamisen tappiosta sisuuntuneena, mikä välittyi myös hyvin myös katsomoon. Näyttöhaluista huolimatta lataus ei kuitenkaan mennyt yli, vaan Punamustat pelasi järkevästi omaa peliänsä.

– Olimme oikealla tavalla sisuuntuneita. Emme ylireagoineet, kuten usein käy, kun halutaan näyttää. Pelaajat tekivät hyvin töitä ja prässäsimme hyvin joukkueena. Pystyimme pitämään palloa pitkiäkin jaksoja, joten Honka joutui juoksemaan etenkin ensimmäisellä jaksolla.

– Toisella jaksolla peli vähän sekosi ja päästimme Hongan peliin mukaan. Siinä tuli ehkä pientä hyvänolontunnetta, kun johdimme peliä ja meillä oli aika monta hyvää paikkaa tappaa peli. Hyvänolontunne johtaa usein siihen, että annetaan liikaa tilaa vastustajalle. Silloin on usein vaikea päästä uudelleen peliin mukaan.

Väisäsen mukaan Punamustat onnistui lauantaina luomaan maalipaikkoja monipuolisesti erilaisten hyökkäysten kautta.

– Tänään pääsimme mielestäni hyökkäämään tasapainoisesti vasemmalta, oikealta ja keskeltä. Lisäksi pystyimme pelaamaan palloja linjan taakse. Pelasimme siis monipuolisesti. Teimme riittävästi maaleja, vaikka paikkoja oli vielä useampaankin osumaan.

– Ensimmäinen maali oli aivan loistava, ja toisen jälkeen olisi tehnyt mieli jäädä taputtamaan pidemmäksikin aikaa. Se oli hieno palloralli ja hyvin pelattu tilanne. Iina juoksi kaukaa tilanteeseen. Siinä näki heti, että hän tekee maalin, jos pallo vain saadaan maalille, Väisänen kehui.

Onnistujia puolustuspäässä

Jo edellisessä ottelussa Merilappi Unitedia vastaan pelannut Tiia Peltonen jatkoi lauantaina topparin tontilla ja pelasi hyvän ottelun. Peltonen on ollut pitkään loukkaantumisen takia sivussa, mutta nyt hän on päässyt jälleen harjoittelemaan kunnolla.

– Tiia on yksi Suomen parhaista pallollisista toppareista. Hän pystyy pitämään palloa pienessäkin tilassa ja avaamaan peliä hyvin, Väisänen totesi aina rauhallisesti pelaavasta topparistaan.

– Myös Maiju pelasi taas vahvan pelin – sekä pallollisena että varsinkin puolustavana topparina. Hän pääsi hyvin katkomaan ja uskalsi tulla tilanteisiin. ”Tipe” ja Maiju täydensivät hyvin toisiaan.

Onnistujia löytyi myös puolustuksen laidoilta, sillä Jenna Korhonen ja Tia Painilainen pelasivat hyvän ottelun. Honka ei päässyt toden teolla kokeilemaan Punamustien puolustuksen pitävyyttä, joten puolustajatkin olivat tällä kertaa näkyvämmässä roolissa oman joukkueen pitäessä palloa. Painilainen osallistui hyvin pallolliseen peliin ja Korhonen nousi useaan otteeseen vahvasti hyökkäysten tueksi.

– Muiltakin yksittäisiltä pelaajilta nähtiin hyviä suorituksia ja vaihtopenkki oli tänään todella kova, Väisänen kiitteli.

Punamustat sai kaivatun revanssin

Avausmaalin tehnyt ja toisen alustanut Hanne Ojanperä oli luonnollisesti voitokkaaseen otteluun tyytyväinen. Hän myöntää, että kuukauden takainen cup-tappio toi kotijoukkueen peliin oman lisälatauksensa.

– Pelistä jäi hyvä fiilis. Mielestäni lähdimme tähän peliin ihan eri asenteella, sillä hävisimme edellisen keskinäisen Honkaa vastaan. Lähdimme pelaamaan omaa peliämme, ja etenkin avauspuoliaika oli todella hyvä.

– Honka lähti etenkin alussa prässäämään ja he yrittivät monesti tulla kovaa. Kun saimme pelattua itsemme ensimmäisen prässin ohi, meille jäi enemmän tilaa linjojen taakse. Mielestäni ratkaisimme tilanteet hyvin, Ojanperä tuumi.

Ojanperän alkukausi on sujunut hyvin ja hyvät otteet näkyivät jälleen myös tulostaululla.

– Onnistumiset tuovat aina lisää itseluottamusta, joka taas ruokkii onnistumisia entisestään. Oman pelin onnistuminen on tietysti aina seurausta siitä, että koko joukkueen peli kulkee ja rinnalla on hyviä pelaajia. Silloin on helppo onnistua itsekin.

Honka kohdataan heti uudestaan

Joukkueet kohtaavat toistamiseen heti ensi keskiviikkona. Silloin pelataan Hongan kotikentällä Tapiolan urheilupuistossa. Asetelma on mielenkiintoinen, mutta peli alkaa keskiviikkona jälleen maalittomasta tasatilanteesta. Väisäsen mukaan uuteen otteluun pitää taas asennoitua kunnolla.

– Nyt Hongalla on revanssimieliala. Meidän pitää nyt nollata tilanne ja lähteä taas uuteen peliin. Tämä oli kuitenkin meille tärkeä peli – kuuden pisteen ottelu. Honka jäi nyt pisteissä aika kauas taakse.

– Keskiviikkona pelataan nurmella, joka on meille taas ihan uusi alusta. Tässä välissä emme kuitenkaan enää lähde kokeilemaan nurmelle. Meidän pitää vain palautua tästä pelistä mahdollisimman nopeasti. Mekin saimme kuitenkin juosta tänään, vaikka pidimme palloa., Väisänen totesi.

Ojanperä on Väisäsen kanssa samoilla linjoilla. Punamustien ja Hongan väliset ottelut ovat olleet tasaisia, joten kummallakaan ei ole varaa tuudittautua yksittäisiin tuloksiin.

– Se on taas ihan eri peli. Emme voi jäädä yhtään miettimään tätä peliä. Meille ei saa tulla minkäänlaista hyvänolontunnetta, vaan meidän pitää kääntää katseemme seuraavaa peliä kohti. Tämän kauden kohtaamisemme ovat kuitenkin nyt 1-1, Ojanperä muistutti.


PK-35 Vantaa-FC Honka 3-1 (2-0)

”Tänään pääsimme mielestäni hyökkäämään tasapainoisesti vasemmalta, oikealta ja keskeltä. Lisäksi pystyimme pelaamaan palloja linjan taakse. Pelasimme siis monipuolisesti.”

PK-35 Vantaan avauskokoonpano:

1 Paula Myllyoja
3 Tiia Peltonen
5 Heidi Kivelä
6 Jenna Korhonen
8 Linda Ruutu
10 Iina Salmi (78´ Vilma Väisänen)
11 Eveliina Parikka (62´ Sanni Franssi)
13 Sanna Saarinen
15 Hanne Ojanperä (71´ Vilma Hakala)
16 Maiju Hirvonen
25 Tia Painilainen

Vaihtopelaajat:

4 Vilma Väisänen
7 Sanni Franssi
20 Vilma Hakala
21 Tia-Maria Jaakonsaari
35 Velma Oikarinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot