PK-35 Vantaan naisten edustusjoukkue jatkaa pelejään Naisten Liigassa lauantaina. Tällä kertaa edessä on kauden pisin vierasottelu Kemiin paikallisen Merilappi Unitedin vieraaksi. Ottelu pelataan lauantaina 23.5. klo 16.00 alkaen Kemin City Sport Areenalla.
Pitkä vierasmatka sujuu kuitenkin tällä kertaa nopeasti, sillä joukkue lentää Ouluun ja matkaa sieltä bussilla Kemiin. Perillä joukkue ehtii rauhassa ruokailemaan ja pitämään ottelupalaverin. Ennen ottelua on tarkoitus käydä vielä hieman läpi vastustajan pelaamista.
Punamustat on aloittanut kautensa mallikkaasti, sillä tähän mennessä se on edennyt Naisten Liigassa voitosta voittoon. Myös viiden voitokkaan ottelun maaliero 17-2 kertoo vakuuttavasta alkukaudesta. Viime kierroksella Punamustat joutui kuitenkin jo tiukoille, kun Ilves kaatui Myyrmäessä jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2. Vieraskentillä PK-35 Vantaa on pärjännyt mainiosti, sillä tilillä ovat jo selvänumeroiset vierasvoitot Åland Unitedista ja Vasa IFK:sta.
Lauantain vastustaja Merilappi United on aloittanut kautensa kaksijakoisesti. Joukkue on kerännyt viidestä ottelustaan neljä pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon seitsemänteen sijaan. Kotonaan Merilappi United on toistaiseksi saanut vain yhden tasapelipisteen sarjajumbo Nice Futista vastaan, mutta sen vastapainoksi joukkue haki 3-5-vierasvoiton Turusta. Kärkipään joukkueista Merilappi United on kohdannut kotonaan Pallokissat ja Åland Unitedin, joille se hävisi selvin numeroin.
Merilappi Unitedin alkukauden paras maalintekijä on neljästi osunut Emma Heikkilä. Punamustilta sen sijaan peräti neljä pelaajaa on yltänyt kolmeen maaliin. Kolmeen otteeseen ovat osuneet Vilma Hakala, Hanne Ojanperä, Iina Salmi ja Sanna Saarinen.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat Naisten Liigassa kolmeen otteeseen. Kaksi ensimmäistä kohtaamista olivat tasaisia, sillä huhtikuussa joukkueet pelasivat Kemissä 2-2-tasapelin ja heinäkuussa Punamustat oli Myyrmäessä parempi niukasti maalein 2-1. Kauden kolmas kohtaaminen lokakuussa sen sijaan päättyi Punamustien selvään 8-0-kotivoittoon. Keskinäisissä peleissä maalinteossa kunnostautui etenkin Sanna Saarinen, joka iski viime kaudella pallon neljästi Merilappi Unitedin verkkoon.
”Kemi on aina vaikea paikka”
Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Merilappi Unitedin joukkue on muuttunut paljon viime kaudesta. Väisänen on kuitenkin nähnyt kemiläisten aiempia pelejä videolta.
– Merilappi Unitedilla on monta ulkomaalaispelaajaa. He ovat meille aika uusia tuttavuuksia, sillä joukkueessa on ollut paljon vaihtuvuutta viime kauteen nähden. Osa pelaajista on ennestään tuttuja, kuten esimerkiksi Natalia Kuikka ja nuorten maajoukkuepelaajat. Olemme tietysti nähneet videolta myös uusien pelaajien otteita.
– He ovat ehkä aloittaneet kautensa hieman alavireisesti, mutta luulen heidän parantavan vielä. Kemi on aina vaikea paikka pelata vieraspelejä. Siellä on hyvä kotikatsomo, joka tuo aina lisäjännitettä, Väisänen tuumi.
Alkukauden kovan pelitahdin jälkeen Punamustat on nyt päässyt hieman hengähtämään ja harjoittelemaan kunnolla. Otteluvapaan viikon myötä joukkue on saanut valmistautua Merilappi Unitedin kohtaamiseen rauhassa. Väisäsen mukaan joukkueella on takanaan onnistunut harjoitteluviikko.
– Meillä on nyt hyvä viikko takana. Alkuviikosta harjoittelimme kovaa, mutta nyt olemme ottaneet vähän kevyemmin ja valmistutuneet otteluun. Nyt pääsemme peliin vähän kevyemmällä jalalla.
PK-35 Vantaan kokoonpanotilanne on varsin hyvä, vaikka muutama pelaaja onkin erinäisistä syistä johtuen lauantaina sivussa. Vilma Hakala ja Tia Peltonen sen sijaan palaavat kokoonpanoon. Punamustien avauskokoonpanossa on ollut alkukaudesta jonkin verran vaihtuvuutta. Väisäsen mukaan sitä on todennäköisesti luvassa tälläkin kertaa.
Ottelu alkaa Kemissä lauantaina 23.5. klo 16.00. Seuraavan Naisten Liigan kotiottelunsa Punamustat pelaavat 6.6. Silloin Myyrmäkeen saapuu vieraaksi paikallisvastustaja FC Honka.