Kuva 1

Naisten liigan kärkikamppailu keskiviikkona Myyrmäessä

PK-35 Vantaan naisten edustusjoukkue aloittaa kahden kotipelin viikkonsa keskiviikkona, kun Myyrmäen jalkapallostadionilla vierailee Helsingin Jalkapalloklubi. Paikallisottelun lisäksi kyseessä on myös sarjan kärkikamppailu, sillä molemmat joukkueet ovat aloittaneet sarjakautensa puhtaalla pelillä. Ottelu alkaa Myyrmäen jalkapallostadionilla keskiviikkona 13.5. klo 18.30.

Punamustilla ja HJK:lla on kolmesta ottelusta tilillään kolme voittoa komealla maalierolla. Kolmen sarjakierroksen jälkeen PK-35 Vantaan maaliero on 10-0 ja HJK:n 9-1. Punamustat on kaatanut TPS:n kotonaan ja Åland Unitedin sekä Vasa IFK:n vieraissa. HJK sen sijaan on voittanut kotonaan Merilappi Unitedin ja TPS:n, minkä lisäksi myös helsinkiläiset hakivat Vaasasta vierasvoiton.

Punamustien paras maalintekijä sarjaotteluissa on ollut kolmesti osunut Vilma Hakala. Sanna Saarinen ja Iina Salmi ovat onnistuneet maalinteossa kahdesti. HJK:lta kahteen maaliin ovat yltäneet Essi Sainio, Abu Anita ja Kaisa Collin. Muita huomionarvoisia pelaajia ovat helsinkiläisten maajoukkueessakin pelanneet Essi Sainio ja maalivahti Minna Meriluoto. Myös vierasjoukkueen penkin päässä seisoo keskiviikkona tuttu mies, sillä HJK:ta valmentaa PK-35 Vantaan miesten entinen päävalmentaja Pasi Pihamaa.

PK-35 Vantaa vietti ottelusiirron takia vapaan viikonlopun. HJK sen sijaan pelasi sunnuntaina Suomen Cupin välierän JyPKiä vastaan ja eteni 2-0-voitolla loppuotteluun. Viime kaudella PK-35 Vantaa ja HJK kohtasivat Naisten liigassa kahteen otteeseen. Ensimmäinen kohtaaminen Myyrmäessä päättyi maalittomaan tasapeliin, mutta syyskuussa Punamustat haki Talista selvän 0-6-vierasvoiton.

HJK hyvä vastus paikallispelissä

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen uskoo HJK:n tarjoavan keskiviikkona hyvän vastuksen. Väisänen on nähnyt helsinkiläisten aiempia otteluita ja tiedostaa tulevan vastustajan vahvuudet.

– HJK on varmasti hyvällä jalalla liikenteessä. He ovat pelanneet hyvän alkukauden ja haluavat varmasti jatkaa sitä. Joukkue on puolustanut hyvin ja onnistunut hyödyntämään vahvuuksiaan. Näkemiemme pelien perusteella HJK:n selkeät vahvuudet löytyvät tolppien välistä ja hyökkäyspäästä. Ne ovat varmasti joukkueen syömähampaat.

Väisäsen valmentajakollega Pasi Jaakonsaari mainitsee maalivahti Meriluodon lisäksi HJK:n pelaajista nimeltä Sainion.

– Sainion mukaantulo on parantanut joukkueen pelaamista. Pihamaa on onnistunut tekemään hyvää työtä ja HJK on mennyt keväästä huimasti eteenpäin. Se pelaa nyt enemmän joukkueena. He pelaavat hyvin yhteen. HJK on meille varmasti kova vastus. Heitä ei pidä aliarvioida lainkaan. Peliin pitää lähteä hyvällä asenteella, kuten lähdemme kaikkia muitakin joukkueita vastaan.

Joukkueella vahvat näyttöhalut

Alkukaudesta voitosta voittoon edennyt PK-35 Vantaa koki viime viikon tiistaina kauden ensimmäisen takaiskunsa, kun se hävisi Suomen Cupin välierässä FC Honkaa vastaan. Väisänen uskoo, että cup-tappio on lisännyt joukkueen näyttöhaluja entisestään.

– Kaikki tappiot pitää tietysti kääntää positiivisiksi. Cupin tappion jälkeen halutaan näyttää ja palata taas voittojen tielle. Kaikki haluavat varmasti näyttää, sekä valmennus että pelaajat.

Jaakonsaari muistuttaa, että tappiosta huolimatta joukkueen esitys Honkaa vastaan ei ollut huono.

– Emme vain onnistuneet tekemään maaleja ja vastustaja pääsi rokottamaan aika hyvällä prosentilla. Ensimmäisen maalin he saivat rangaistuspotkusta ja toinen maali tuli vähän meidän hölmöilystämme. Jatkossa meidän pitää olla tarkempia molempien maalien edessä.

Väisänen on samoilla linjoilla. Keskiviikkona Punamustien on oltava tarkempia oman maalinedustan lisäksi myös hyökkäyspäässä.

– Siihen meidän pitää keskittyä, sillä myös HJK:lle tulee varmasti tilanteita. Ainakin viimeksi näkemässäni ottelussa HJK pelasi hyvin suoraviivaisesti. He pyrkivät varmaan saamaan paljon palloja linjan taakse ja linjojen eteen, josta niitä päästään sitten pudottamaan. Puolustuspelaamisemme pitää olla varmempaa.

– Omissa maalipaikoissamme keskittymisen pitää olla aiempaa parempaa. Maalinteossa on vielä parannettavaa, joten pyrimme harjoittelemaan sitä. Lisäksi pyrimme olemaan valmiita HJK:n kolmen nopean kärjen kanssa, Väisänen tuumi.

Joukkueen kapteeni Pirjo Leppikangas on edelleen loukkaantumisen takia sivussa. Myös Tia Peltonen ja Eve Parikka ovat todennäköisesti vielä keskiviikkona sivussa. Valmennuksen mukaan on kuitenkin mahdollista, että Parikka on jo mukana kokoonpanossa.

PK-35 Vantaa-HJK potkaistaan käyntiin Myyrmäen jalkapallostadionilla keskiviikkona 13.5. klo 18.30. Portilta otteluliput maksavat aikuisille 7 euroa ja alennusryhmäläisille 4 euroa. Liput voi hankkia edullisemmin ennakkoon osoitteesta: http://www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa

Tervetuloa katsomaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com