UUTISET

Arvokasta farmiyhteistyötä HPS:n kanssa

16.6.2017

PK-35 Vantaa solmi tälle kaudelle farmisopimuksen Ykköseen nousseen Helsingin Palloseuran kanssa. Kesäkuun puolivälissä molemmat joukkueet ovat omassa sarjassaan toisena ja kumpikin osapuoli on ollut farmiyhteistyöhön tyytyväinen.

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan HPS oli alusta lähtien luontevin vaihtoehto, kun PK-35 Vantaa alkoi kartoittaa farmiseuraa kuluvalle kaudelle. HPS taistelee Ykkösen kärkisijoista, joten se pystyy tarjoamaan myös Punamustien pelaajille hyvätasoisia pelejä hyvässä joukkueessa.

– Kun lähdimme etsimään farmiseuraa, HPS oli meille tässä vaiheessa selkeästi paras vaihtoehto. Kyseessä on kovatasoinen nousijajoukkue, joka haluaa panostaa kilpailullisuuteen ja pelaajien kehittymiseen. HPS oli erittäin sopiva valinta PK-35 Vantaan farmiseuraksi ja yhteistyö on saatu toimimaan hyvin, Väisänen sanoi.

– Keskustelut etenivät ja myös HPS totesi, että farmisopimus liigajoukkueen ja hallitsevan Suomen mestarin kanssa on heillekin hyvä vaihtoehto. Se avaa samalla näytönpaikan myös heidän potentiaalisille pelaajilleen.

Väisäsen mukaan oli ensiarvoisen tärkeää, että lähtökohdat kartoitettiin tarkasti ennen farmisopimuksen tekemistä.

– Ennen sopimuksen syntymistä kävimme läpi molempien joukkueiden pelaajatilanteen, puutteet ja vahvuudet sekä varmistimme, että valmennusryhmien näkemyksissä ei ole ristiriitoja. Löysimme synergiaa, minkä ansiosta meillä oli hyvä mahdollisuus onnistumia, Väisänen kertoi.

Punamustilla on aiemmilta vuosilta hyviä kokemuksia farmiyhteistyöstä VJS:n kanssa. Yhteistyö on tuottanut monia viime vuosien mestarijoukkueiden runkopelaajia ja muutama pelaaja on ponnistanut farmiyhteistyön kautta jopa ulkomaisiin sarjoihin.

– Koen erittäin tärkeänä, että meillä on hyvä farmiseura, jonka kanssa pystymme kommunikoimaan. Sen kautta pystymme antamaan nuorille tai loukkaantumisista toipuville pelaajille hyviä pelejä Ykkösessä. Vuosien varrella meille on noussut iso joukko pelaajia farmisopimuksen kautta liigaan. Muiden muassa Iina Salmi ja Sanni Franssi saivat aikoinaan sen kautta hyviä näytönpaikkoja.

PK-35 Vantaan pelaajista Ida Raustola, Alina Kosunen ja Mette Barck ovat esiintyneet tällä kaudella myös HPS:n riveissä. Väisäsen mukaan Raustola ja Kosunen ovat saaneet farmiseurassa arvokkaita peliminuutteja.

– Pelaajamme ovat onnistuneet HPS:n peleissä, mikä on äärettömän tärkeää. Lisäksi heidät on otettu siellä hyvin vastaan. Etenkin Ida ja ”Allu” ovat pelanneet HPS:ssä todella paljon, mikä on ollut heille hyvä.

Aktiivista kommunikointia

Myös HPS:n päävalmentaja Jari Antola kokee yhteistyön toimineen alkukauden aikana mallikkaasti. Satavuotisjuhliaan viettävä HPS lähti kauteen sarjanousijana, mutta ”Vihreät jääkärit” on ponnistanut heti Ykkösen kärkitaistoon.

– Farmiyhteistyö PK-35 Vantaan kanssa on toiminut hyvin alusta alkaen. Molemmat joukkueet ovat olleet aktiivisesti mukana kehittämässä yhteistyötä, jonka avulla farmisopimuksesta hyötyisivät molemmat osapuolet, Antola totesi.

– Yksi tärkeä tekijä sujuvan farmiyhteistyön takana on ollut se, että kommunikointi joukkueiden välillä on ollut aktiivista molemmin puolin.

Antola on ollut tyytyväinen Raustolan, Kosusen ja Barckin panokseen HPS:n otteluissa. Antolan mukaan kolmikko on osoittanut alusta lähtien hyvää asennetta.

– Kaikki kolme pelaajaa ovat olleet sitoutuneita noudattamaan peleissä meidän tapaamme pelata ja ovat osoittaneet halua viedä joukkuetta eteenpäin. He ovat sopeutuneet joukkueeseemme loistavasti ja heidät on otettu hyvin vastaan omien sopimuspelaajiemme toimesta. Omalta osaltamme olemme pyrkineet tarjoamaan pelaajille mahdollisuuden kehittyä myös yksilöinä, Antola kertoi.

Raustola on ollut mukana yhtä lukuun ottamatta kaikissa HPS:n sarjapeleissä ja pelannut jokaisella kerralla täydet minuutit. Antolan mukaan Raustola on noussut tärkeään rooliin HPS:n puolustuslinjassa.

– Raustola on ollut tärkeässä osassa keskuspuolustuksessamme. Alkukaudella kaksi keskuspuolustajaamme loukkaantui vakavasti ja ovat koko loppukauden sivussa. Yhdessä puolustaja Oona Antolan kanssa Raustolan pelaaminen on sujunut hyvin ja he ovat vakiinnuttaneet paikkansa keskuspuolustuksessa. Raustola on rauhallinen ja pallovarma pelaaja, joka lukee peliä loistavasti. Lisäksi hän on pystynyt puolustuksesta käsin tukemaan hyvin hyökkäyspelaamistamme ja pallonhallintaamme.

Kosunen ja Barck sen sijaan ovat tuoneet oman panoksensa HPS:n hyökkäyspelaamiseen.

– Kosunen on pelannut toisena ylempänä keskikenttäpelaajana. Hän on suoraviivainen hyökkääjä, joka on tuonut hyvän vaihtoehdon hyökkäyspelaamiseemme. Hänellä on hyvä lähtönopeus ja hän on vahva kaksinkamppailuissa. Kosunen on joutunut ajoittain myös puolustamaan pelityylissämme melko alhaalla, mutta hän on kehittynyt jatkuvasti ylöspäin puolustamisessa, Antola arvioi.

– Barck on onnistunut peleissämme hyvin pallollisesti. Hän on pystynyt antamaan murtavia syöttöjä vastustajan linjan väliin, jonka ansiosta olemme pystyneet luomaan vapaita tiloja hyökkäyskolmanneksella. Barckilla on upea vasen jalka, jonka avulla hän pystyy laukomaan maaleja kauempaakin ja löytämään keskityksillään vapaat pelaajat.

PK-35 Vantaa kohtaa farmiseuransa HPS:n Suomen Cupin toisella kierroksella. Joukkueiden keskinäinen ottelu pelataan keskiviikkona 5.7. HPS:n kotikentällä Paloheinässä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot