PK-35 Vantaa kärsi lauantai-iltapäivänä kauden ensimmäisen tappionsa Naisten Liigassa, kun TPS vei kärkiottelussa sarjapisteet maalein 3-1. Ottelun avausminuutit koituivat Punamustille kohtalokkaiksi, sillä TPS karkasi nopeasti kahden maalin karkumatkalle. Pelin edetessä PK-35 Vantaa sai paremmin juonen päästä kiinni, mutta loppukiri ei riittänyt kavennusta pidemmälle.
Ottelu sai Punamustien kannalta huonoimman mahdollisen alun, kun TPS siirtyi johtoon vain 25 sekunnin pelin jälkeen. Turkulaisten vaaralliseksi tiedetty Ria Öling eteni vahvasti keskustaan ja pääsi laukomaan. Ölingin laukaus upposi rangaistusalueen rajalta taka-alakulmaan ja TPS siirtyi heti ensimmäisestä hyökkäyksestään johtoon.
TPS lisäsi johtoaan heti seuraavasta hyökkäyksestään. Tällä kertaa Hanna Ruohomaa rynnisti kohti rangaistusalueelta ja pääsi laukomaan. Laukaus pomppasi juuri ennen maalia ja upposi verkon perukoille. Turkulaiset siirtyivät siis jo puolentoista minuutin pelin jälkeen 2-0-johtoon.
Ottelun ensimmäinen puolituntien eteni kotijoukkueen hallinnassa. Kahden maalin lisäksi TPS:llä oli tilaisuutensa myös lisäosumiin. Avausmaalin viimeistellyt Öling pääsi laukomaan ensin pelitilanteesta ja myöhemmin vapaapotkusta, mutta Punamustien maalia vartioinut Henriikka Mäkelä venyi molemmilla kerroilla hyvään torjuntaan.
Noin puolen tunnin pelin jälkeen PK-35 Vantaa pääsi paremmin peliin mukaan. Vierasjoukkue sai pidempiä pallonhallintajaksoja ja onnistui rakentamaan muutamia maalintekopaikkoja jo avausjaksolla. Eveliina Parikka pääsi laukomaan Sanni Franssin poikittaissyötöstä, mutta laukaus painui maalin yli. Sanna Saarinen sen sijaan laukoi juuri ennen taukovihellystä Parikan keskityksestä pallon maalin katolle. Tauolle lähdettiin siis turkulaisten 2-0-johdossa.
Heti toisen jakson alussa TPS:llä oli hyvä maalintekopaikka, mutta Mäkelä onnistui torjumaan läheltä tulleen laukauksen. Sen jälkeen ote siirtyi avausjakson lopun tavoin vierasjoukkueelle, joka pääsi hiljalleen pelaamaan sille ominaisempaa peliä ja lähti kuromaan turkulaisten etumatkaa kiinni.
PK-35 Vantaa onnistui lopulta kaventamaan ottelun 56. peliminuutilla. Hanne Ojanperä nousi vasemmalta, kavensi keskustaan ja pääsi laukomaan. Turkulaismaalivahti Inkeri Niemi onnistui kuitenkin selvittämään sekä Ojanperän laukauksen että sitä seuranneen Franssin poikittaissyöttöyrityksen. Lopulta Niemi oli kuitenkin voimaton, kun Parikka pääsi laukomaan irtopallon lähietäisyydeltä verkon perukoille. Neljä minuuttia myöhemmin Punamustilla oli vapaapotkun jälkitilanteessa hyvä tilaisuus tasoitukseen, mutta Niemi torjui Franssin laukauksen.
TPS pääsi kuitenkin iskemään kesken vieraiden takaa-ajon. Saija Östlund pääsi juoksemaan PK-35 Vantaan puolustuksen läpi rangaistusalueelle, mutta pallo karkasi rangaistuspilkun kohdalla. Turkulaisten onneksi Punamustien epäonnistunut purku kimposi kuitenkin Östlundin jalasta suoraan kohti maalia ja lipui lopulta Mäkelän käsien kautta alakulmaan.
Kotijoukkueen kolmannen maalin jälkeen PK-35 Vantaa jatkoi tasoituksen jahtaamista, mutta lisämaaleja ei enää nähty. TPS vei kärkiottelun nimiinsä lukemin 3-1 ja venytti tappiottomien pelin putkensa jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Samalla TPS onnistui kaventamaan piste-eroaan Punamustiin, mutta PK-35 Vantaa jatkaa tappiostaan huolimatta edelleen sarjakärjessä.
”Pääsimme liian myöhään peliin mukaan”
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen myönsi, että joukkue ei ollut pelin alussa riittävän valmiina, minkä myötä TPS pääsi tekemään alkuminuuttien maalinsa liian helposti.
– TPS tuli hyvin alussa ja me emme olleet ihan valmiina. Pelien alut ovat olleet meille usein vähän vaikeita, mutta eivät ehkä ihan näin vaikeita. Lähdimme vaikeimman kautta liikkeelle, kun annoimme heille heti kaksi maalia eteen.
– Tiesimme heidän vaarallisuutensa, mutta olimme alussa liian löysiä, mikä näkyi esimerkiksi taklauksissa. Annoimme TPS:n edetä vähän liian vapaasti, ja niistä tilanteista he tekivät maalit, Väisänen harmitteli.
TPS:n painostusjakso jatkui vielä maalien jälkeen, mutta pelin edetessä PK-35 Vantaa onnistui paremmin pitämään turkulaiset poissa maalintekopaikoilta.
– TPS:llä oli hyvä vaihe ja he saivat monta kulmapotkua peräkkäin, mutta pääsääntöisesti hoidimme ne hyvin. Toisella jaksolla TPS:llä ei ollut montaa paikkaa, mutta ne ovat toisella jaksolla TPS:llä ei ollut montaa paikkaa, mutta ne ovat tietysti aina vaarallisia tilanteita, kun vastustaja pääsee hyökkäämään avoimella kentällä.
Ensimmäisen puolituntisen jälkeen vierasjoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja onnistui luomaan enemmän maalintekopaikkoja. Punamustien takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt kavennusmaalia pidemmälle.
– Hiljalleen oma pelimme alkoi kulkea paremmin. Pääsimme tilanteisiin, teimme hyvän maalin ja meillä oli paikkoja tasoittaa peli. Vastustajan maalivahti teki kuitenkin yhden ”gamesaverin”, Väisänen kertasi toisen puoliajan tapahtumia.
– TPS:lle hatunnosto siitä, että he puolustivat todella tiiviisti rangaistusalueella ja purkivat pallot varmasti. Saimme luotua tilanteita, mutta tänään se ei valitettavasti riittänyt tämän pidemmälle ja vastustaja sai lopussa harmillisesti vielä kolmannen maalin. Mielestäni peli parani koko ajan, mutta pääsimme ehkä vähän liian myöhään mukaan peliin.
PK-35 Vantaa pelaa ennen kesätaukoa vielä Suomen Cupin puolivälieräottelun JyPKiä vastaan. Väisäsen mukaan joukkue aikoo käydä TPS-ottelun läpi ja vetää sen jälkeen hetken happea ennen sarjapelien jatkumista.
– Meidän pitää ottaa tästä taas opit mukaamme. Nollaamme tämän ja aloitamme valmistautumisen Suomen Cupin peliin. Sen jälkeen tauko tulee joukkueen kannalta ihan hyvään väliin. Saamme vähän huilata ja suunnata katseet tulevaan.
Punamustien pelit jatkuvat jo tiistaina 21.6. Myyrmäessä Suomen Cupin puolivälieräottelulla JyPKiä vastaan. Naisten Liigassa PK-35 Vantaa pelaa seuraavan ottelunsa vasta kesätauon jälkeen tiistaina 12.7., kun Nice Futis vierailee Myyrmäessä.
TPS – PK-35 Vantaa 3-1 (2-0)
”Mielestäni peli parani koko ajan, mutta pääsimme ehkä vähän liian myöhään mukaan peliin.”
PK-35 Vantaan avauskokoonpano:
3 Tiia Peltonen
6 Mimmi Nurmela
7 Sanni Franssi
8 Vilma Väisänen (46´ Netta Koso)
11 Eveliina Parikka (86´ Ella Hopponen)
12 Henriikka Mäkelä
13 Sanna Saarinen
15 Hanne Ojanperä
25 Ashley Riefner
26 Roosa Toivanen (74´ Tia Painilainen)
28 Roosa Bröijer
Vaihtopelaajat:
1 Velma Oikarinen
5 Tia Painilainen
9 Netta Koso
14 Elina Salmi
16 Selina Mustajoki
18 Ella Hopponen