Punamustien historian toinen liigakausi alkoi värikkäästi, kun PK-35 Vantaa ja RoPS päätyivät Myyrmäessä lukemiin 3-4. Värikkäitä vaiheita koettiin myös vuonna 1998, jolloin PK-35 nähtiin edellisen kerran miesten korkeimmalla sarjatasolla. Tuolloin joukkueessa pelannut Rami Rantanen muistelee liigakautta edelleen lämmöllä.
– Minulle se koko kausi oli hieno juttu. Olin lähtenyt täältä ”Pihliksestä” ja palasin Ruotsista takaisin, kun PK-35 oli juuri noussut liigaan. Palasin samaan ympäristöön, missä olin aloittanut. Joukkueessa oli oli useita pelaajia, joiden kanssa olin pelannut vuosien varrella samassa joukkueessa ja koutsina oli ”Pablo” Rautiainen”, Rantanen kertoi.
Rantanen palasi aikoinaan Punamustiin pelattuaan kaksi edellistä kautta ruotsalaisessa Trelleborgs FF:ssä. Hänen mukaansa paluupäätös ei syntynyt heti PK-35:n liiganousun varmistuttua, mutta lopulta perhesyyt kallistivat vaakakupin kotiin palaamisen puoleen.
– Muistan olleeni innoissani PK-35:n noususta, mutta meillä oli silloin vielä Ruotsissa kausi kesken. Se ratkaiseva tekijä oli sitten se, kun menimme vaimon kanssa ultraäänikuvaan. Meillä oli silloin yksi pikkuskidi ja vielä oli tulossa kaksi lisää. Siinä vaiheessa tuli sellainen tunne, että ehkä nyt lähdetään takaisin kotiin. Se oli perheelle helpompaa, sillä täällä oli tukiverkko ympärillä, Rantanen sanoi.
– Minulla olisi ollut vielä vuosi sopimusta jäljellä Trelleborgin kanssa, mutta sitten aukesi tämä PK-35-kuvio ja aloimme Janhosen Tarmon kanssa puhua asiasta. Seurat pääsivät yhteisymmärrykseen ja PK-35 maksoi Trelleborgille pienen korvauksen. Oli hienoa, että pääsin takaisin tänne kokemaan sen vuoden.
Kaupunginosaseuran kaveriporukka
PK-35 lähti kauteen kauteen nousijajoukkueena, mutta sai heti alkukaudesta siivet selkäänsä. Joukkue pelasi lähes loppumetreille asti mestaruudesta ja voitti yleisön puolelleen.
– Lähdimme kauteen pienenä seurana vähän altavastaajina, vaikka meillä oli hyviä pelaajia. Olimme isompien Klubin ja FinnPan haastajana pääkaupunkiseudulla.
– Se lähti alusta lähtien hienosti käyntiin ja siitä seurasi sellainen positiivinen kierre. Saimme yleisön hyvin mukaan ja joukkueen ympärille rakentui pieni buumi. Vaikka treenasimme talvella aika alkeellisissa olosuhteissa hiekalla ja vedettiin metsissä, paiskittiin paljon hommia. Teimme ammattimaisesti hommia, vaikka olimme pikkuseura vaatimattomista olosuhteista, Rantanen sanoi.
Rantasen mukaan PK-35 oli kaudella 1998 pieni kaupunginosajoukkue isompien liigaseurojen joukossa. Se oli kaveriporukka, jossa oli erityinen joukkuehenki.
– Se oli nimenomaan kaveriporukka, josta ei kannata nostaa yksittäisiä pelaajia esiin. Se oli voimavaramme. Totta kai mukana oli sellaisia pelaajia, joiden kanssa olen pelannut enemmän vuosien varrella, kuten esimerkiksi Paavolan ”Tomppa”, Lehtisen Kalle, Sami Ylä-Jussila, ”Kossu” Helin, ”Nya” Holmgren…
– Lisäksi mukana oli muutamia uusia pelaajia, joiden kanssa en ollut aiemmin pelannut. Sellaisia nimiä olivat muun muassa maalivahti Laaksosen Pasi ja Pilven Tero, Rantanen luetteli ja painotti samalla, että poikkeuksellisesta joukkueesta pitäisi mainita jokainen pelaaja nimeltä.
Rantasen mukaan joukkueen pelaajat kerääntyvät yhä kerran vuodessa muistelemaan menneitä ja etenkin liigakautta 1998.
– Parina viime vuonna olemme olleet vanhalla liigajengillämme mukana Legenda Cupissa. On kiva nähdä taas jätkiä ja makeaa istua pukukopissa – ihan kuin ei oltaisi muualla oltukaan. Jutut jatkuvat ihan yhtä tyhminä ja sitten käydään vähän futaamassa, Rantanen innostui.
– Ne ovat makeita muistoja, sillä suurimmalle osalle meistä se oli tärkein kausi uralla.
Värikäs valmentaja
Joukkueen penkin päässä seisoi Pasi Rautiainen, joka oli nostanut Punamustat alasarjoista Veikkausliigaan. Rantasen mukaan Rautiainen oli värikäs persoona, joka paneutui valmentamiseen täysillä
– Hänen ammattimaisuudestaan ja siitä, miten hän piiskasi meitä eteenpäin, näki hänen pelanneen Saksassa ammatikseen. Hän kiinnitti huomiota kaikkiin pienimpiinkin yksityiskohtiin. Ennen jokaista vieraspeliä treenasimme aina samoilla palloilla, joilla tuleva vastustaja pelasi. Siihen aikaan pelattiin aina eri palloilla. Pelin jälkeisenä aamuna menimme lenkille, jonka jälkeen oli hierontoja ja aamupala. Pelaajista pidettiin hyvää huolta, Rantanen kertoi.
– Pasi oli tosi värikäs persoona. Hänellä oli ilmiömäinen taito muistaa yksittäisiä tapahtumia peleistä. Kun kävimme seuraavana päivänä peliä läpi, Pasi pystyi kaivamaan jonkun tilanteen joltain minuutilta, vaikka itse en välttämättä edes muistanut sellaista.
Rantanen löytää Rautiaisesta yhtäläisyyksiä myös Punamustien nykyiseen päävalmentajaan Shefki Kuqiin.
– Hänen paneutumisensa ja joukkueen mukana eläminen oli vähän samanlaista kuin Shefkillä on nyt. Molemmat pitävät puolustavat pelaajiaan viimeiseen asti ja pitävät tärkeänä, että heillä on kaikki hyvin. Molemmat ovat intohimoisia tyyppejä, Rantanen tuumi.
– Se on pelaajillekin kivaa silloin, kun homma kulkee. Jos kaikki ei mennyt nappiin, saimme tietysti kuulla siitä, mutta se kuuluu asiaan. ”Pablo” sai välillä pieniä raivokohtauksia, mutta niiden jälkeen vain kerättiin kamat ja jatkettiin taistelua. Vaatimustaso oli kova
Rautiainen keksi myös kauden alla joukkueen ympärille tarinan, joka alkoi hiljalleen elää omaa elämäänsä.
– Rautiainen keksi ennen kauden alkua, että olimme merikilpikonnia, joiden tavoite oli päästä merelle. Rakensimme sitä tarinaa ja Pasi kertoi aina lehdistölle, missä kilpikonnat ovat nyt menossa. Välillä kellahdimme selälleen, mutta noustiin taas uudelleen. Lopulta pääsimme sinne merelle – ja siinä puhuttiin vain sarjapaikasta. Olemme edelleen merikilpikonnia, kun näemme jätkien kanssa, Rantanen muisteli hymyillen.
Kannattajat hienosti joukkueen tukena
Rantanen löytää yhtymäkohtia Punamustien kahden liigakauden välillä. Hän toivoo, että PK-35 Vantaan ympärille kehittyisi samanlainen ilmiö kuin Pukinmäessä syntyi 18 vuotta sitten.
– Toivoisin, että nyt löydetään se sama fiilis ja buumi. Olemme edelleen pikkujengi isompien joukossa. Toivottavasti jengi lähtee taas hyvin mukaan, Rantanen totesi.
– Tiedän, että vuoden 1998 kannattajaryhmässä olleista osa on edelleen mukana kannattajatoiminnassa. Heidän ympärilleen voisi rakentua taas fanijuttua, ja sellaista onkin varmasti kehitteillä. Sinne vain mukaan! Siitä tulee pelaajille makea fiilis, kun jengi on oikeasti oman joukkueen takana.
Rantasen mukaan joukkueen ja kannattajien välille muodostui edellisellä liigakaudella erityinen suhde. Joukkueelle syntyi perinne, että voitettujen pelien jälkeen pelaajat kiittivät kannattajia persoonallisella tavalla.
– Aina voitetun kotimatsin jälkeen menimme koko joukkueen kanssa fanien eteen. Siihen aikaan tuollainen koko pelin alusta loppuun laulanut porukka oli uusi homma, joten voittopelien jälkeen menimme aina vuorostamme laulamaan heille Kasakkapartiota: ”Tuulessa soiden kuuluu laulu kasakoiden…”
– Voitimme paljon, joten pääsimme laulamaan usein. Laulamme Kasakkapartiota edelleen kokoontuessamme. Sitä laulettiin myös PK-35:n 80-vuotisjuhlissa, Rantanen paljasti.
Vaikka edustusjoukkueet pelaavat nykyisin Myyrmäessä, Rantanen uskoo liiganousun herättelevän uudelleen myös Pihlajamäen alueella asuvia seuraihmisiä.
– Täällä ihmiset selvästi muistelevat sitä edellistä kertaa, kun olimme liigassa. Eiköhän täältä moni matkusta pienen reissun ja lähtee katsomaan taas PK-35:n liigapelejä ja hakemaan samoja fiiliksiä.
Ikimuistoisia otteluita
Punamustien liigakausi 2016 käynnistyi vaiherikkaalla 3-4-tappiolla Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Rantanen muistaa, että kauden 1998 sarja-avaus sujui tuloksellisesti paremmin.
– PK-35:n ensimmäisessä liigapelissä menimme Myllykoskelle, pelasimme tosi hyvän pelin ja voitimme 0-2. Se oli tosi hyvä startti kaudelle. Saimme jo siinä vaiheessa jonkinlaiset siivet selkäämme, kun kausi lähti alusta lähtien tosi hyvin liikkeelle.
Yksittäisistä otteluista Rantaselle on jäänyt parhaiten mieleen vierasottelu Hakaa vastaan Valkeakoskella. PK-35 pelasi edelleen mestaruudesta, mikä sai kannattajat liikkeelle.
– Se oli toiseksi viimeinen kierros ja olimme kärkisijoilla. Etukäteen oli puheita, että sinne saatta lähteä joku fanibussi kannustamaan meitä. Emme tienneet sen enempää, mutta kun olimme verryttelemässä kentällä, alkoi Tehtaan kentän porteilta kuulua mölyä PK-35:n kannattajien valuessa sisään.
– Valkeakoskelle oli loppujen lopuksi tullut viisi bussillista kannattajia ja omilla autoilla vielä lisää jengiä. Saimme sinne huikean fiiliksen ja huikean matsin. Saimme siinä pelissä ja turpaan ja ote mestaruudesta vähän kirposi, mutta yksittäisenä pelinä se jäi kuitenkin mieleen. Alkulämmittelyissä ihmeteltiin, mitä siellä tapahtuu, Rantanen nauroi.
Myös PK-35:n yleisöennätys on peräisin edelliseltä liigakaudelta. Sarjakauden viimeistä ottelua saapui Pukinmäen urheilukentälle seuraamaan peräti 3735 katsojaa. Tuon lukeman rikkomista yritetään lauantaina, kun PK-35 Vantaa isännöi Veikkausliigassa Helsingin IFK:ta.
– Se oli kauden viimeinen peli – sen jälkeen oli enää Suomen Cupin finaali – ja meillä oli vielä mahdollisuus hopeaan. Peli päättyi 1-1 ja VPS meni lopulta ohitsemme, joten jäimme pronssille. Olihan sekin makea suoritus, mutta muistan meidän olleen tosi pettyneitä pronssimitaleihin. Muutama kierros ennen loppua meillä oli kuitenkin mahdollisuus vielä jopa mestaruuteen, Rantanen sanoi.
Sarjakauden päätteeksi pelattiin vielä Suomen Cupin loppuottelu, jossa PK-35 kärsi 3-2-tappion HJK:lle. Rantasen mukaan kyseinen ottelu oli varmasti yksi Suomen Cupin historian värikkäimmistä finaaleista.
– Minä lensin pihalle ja Pasi Pihamaa samoin. HJK teki lopuksi 3-2-maalin ja me suutuimme. Emme aluksi suostunut tulemaan pelin jälkeen edes kopista ulos. Pasi sanoi, että ei mennä mihinkään palkintojenjakoon. Se oli hirveä hässäkkä, Rantanen nauroi nyt vuosia myöhemmin.
– Sekin oli omalla tavallaan hieno muisto. Se on tietysti vähän hölmöä, että kaikki ne ikimuistoisimmat matsit olemme lopulta hävinneet. Saimme liigassa pronssia ja Cupissa hopeaa. Se oli melkein täydellinen kausi, mutta ei sitten kuitenkaan.
PK-35 Vantaa Veikkausliigan punamusta hevonen?
Rantasen mukaan Punamustilla on aineksia toistaa 18 vuoden takainen temppu. Hän löytää lähdökohdista yhtäläisyyksiä, joten PK-35 Vantaa saattaa olla alkaneella kaudella Veikkausliigan todellinen punamusta hevonen.
– Lähtökohdat ovat jotenkin samanlaiset. Nyt kasassa on hyvä ja kokenut jengi, kuten silloinkin. PK-35 Vantaan pelaaminen on tehnyt vaikutuksen. Joukkueessa on niin hyviä pelaajia ja valmennus kohdillaan.
– Se on ehkä paras mahdollinen tilanne, kun pääsee altavastaajana peleihin, mutta tietää samalla oman joukkueensa olevan hyvä. Silloin kovia paineita ei ole. Tilalla on kova näyttämisenhalu, että joukkue pärjää myös liigassa. Se sopii varmasti PK-35 Vantaalle, Shefkille ja joukkueelle, Rantanen arvioi.
Veikkausliigan ottelu PK-35 Vantaa – HIFK pelataan lauantaina 9.4. klo 16.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.
Punamustien otteluliput ja kausikortit ovat myynnissä osoitteessa www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa. Yhdellä yhteisellä kausikortilla näet kaikki PK-35 Vantaan Veikkausliigan, Naisten Liigan ja Suomen Cupin kotiottelut sekä mahdolliset naisten Mestarien liigan kotiottelut.
