UUTISET

FC Jazz saapuu Punamustien vieraaksi

11.9.2015

PK-35 Vantaan pelit miesten Ykkösessä jatkuvat jälleen lauantaina, kun porilainen FC Jazz vierailee Myyrmäessä. Sarjakautta on Punamustien osalta jäljellä enää kuusi ottelua, joten loppukauden jokaisessa ottelussa taistellaan tiukasti loppusijoituksista. Ottelu pelataan Myyrmäen jalkapallostadionilla lauantaina 12.9. klo 16.00 alkaen.

Kesä on jo kääntynyt syksyksi ja pelit vähenevät, joten viikonloppuna haetaan jälleen asetelmia sarjakauden ratkaisukierroksille. Viikonloppuun lähdettäessä PK-35 Vantaa löytyy sarjataulukon neljänneltä sijalta kahdeksan pistettä sarjakärki PS Kemiä perässä. Lauantain vierasjoukkue FC Jazz sen sijaan on sarjassa seitsemäntenä, mutta eroa putoamisviivaan on turvallisen tuntuisesti jo yhdeksän pistettä.

Punamustien viime ottelut ovat sujuneet mollivoittoisesti, sillä viidestä viime ottelustaan vantaalaiset ovat hävinneet neljä. Joukkue palasi ensin voittojen tielle kaatamalla Vasa IFK:n kotonaan, mutta viime viikolla Punamustat kärsi niukan 1-0-tappion Valkeakosken Hakan vieraana. Nyt PK-35 Vantaa janoaa jälleen voittoja ja tärkeitä sarjapisteitä Ykkösen tiukkaan nousutaisteluun.

Etenkin kotikentällään PK-35 Vantaan otteet ovat olleet vahvoja, sillä joukkue on voittanut kymmenestä kotiottelustaan peräti seitsemän. Lisäksi Punamustilla on Myyrmäessä pelatuista otteluista tilillään maaliton tasapeli TPS:ää vastaan sekä tappiot PS Kemille ja JJK:lle. Vahvasta kotivireestä kertoo sekin, että Punamustat on tehnyt kotonaan enemmän maaleja  kuin mikään muu Ykkösen joukkueista ja päästänyt niitä vähiten.

FC Jazz on sopeutunut hyvin myös vieraskenttiin, sillä porilaiset ovat napsineet pisteitä lähes tasatahtiin koti- ja vierasotteluistaan. FC Jazz on kerännyt vieraspeleistään 11 pistettä kolmella voitolla ja kahdella tasapelillä. Huomionarvoista porilaisten vierasvoitoissa on se, että kolmesta voitosta kaksi on tullut TPS:n vieraana Turussa.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti tällä kaudella. Toukokuun puolivälissä Myyrmäessä päädyttiin Punamustien 4-0-voittoon, mutta ottelun avausmaalia saatiin odottaa 71. peliminuutille asti. Lopulta Pablo Couñago viimeisteli hattutempun ja Daniel Rantanen iski ensimmäisen maalinsa miesten Ykkösessä.

Heinäkuussa asetelma kääntyi Porissa päälaelleen, kun Jazz vei pisteet maalein 2-0. Elias Ahde ja Ilkka Santahuhta veivät porilaiset avausjaksolla kahden maalin karkumatkalle, jota Punamustat ei enää kyennyt kuromaan umpeen. Ottelun lopussa vieraat pääsivät yrittämään kavennusta jopa rangaistuspilkulta, mutta Couñagon laukaus suuntautui ylärimaan.

Punamustien tehokkain maalintekijä on 13 osumaa viimeistellyt Couñago. Mateo Miguez ja Yerai Vilaboa ovat yltäneet viiteen täysosumaan. Porilaisten maaleista sen sijaan ovat vastanneet ennen kaikkea seitsemän kertaa osunut Samu-Petteri Mäkelä ja viidesti osunut Ahde.

PK-35 Vantaa ei pääse otteluun aivan parhaalla kokoonpanollaan, sillä puolustaja Biran Jeng on lauantaina pelikiellossa. Jeng sai kahden ottelun pelikiellon Haka-ottelun ulosajostaan. Lisäksi joukkueen kapteeni Kim Raimi ja Riku Heinonen ovat loukkaantumisten takia sivussa ottelusta.

Tärkeitä pisteitä jaossa

Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqi ennakoi lauantain koitoksesta hyvää peliä, sillä kaksi aiempaa keskinäistä kohtaamista ovat olleet tiukkoja otteluita. FC Jazzia vastaan Punamustille on jälleen tarjolla tärkeitä sarjapisteitä. Kuqin mukaan kaikki pisteet tulevat tässä vaiheessa kautta tarpeeseen, mutta valitettavasti niitä on yhdessä ottelussa saatavilla vain rajallinen määrä.

– Jaossa on kolme pistettä, ei enempää, Kuqi naurahti.

– Täällä pelasimme viimeksi tiukan pelin, vaikka voitimme sen lopulta 4-0. Silloin ulosajo muutti tilannetta. Porissa hävisimme 2-0, joten luvassa ei ole helppoa peliä. Jazz on kuitenkin saanut nyt ihan hyvän meiningin päälle ja kaikki joukkueet tarvitsevat yhä pisteitä.

Sarjakautta on jäljellä enää reilu kuukausi, joten panokset kovenevat ja sarjataulukossa haetaan kiivaasti asetelmia päätöskierroksille. Kuqin mukaan PK-35 Vantaa lähtee kauden kaikkiin jäljellä oleviin peleihin voitto mielessään.

– Jäljellä on vielä kuusi peliä. Lähdemme hakemaan niistä maksimipisteitä ja katsomme sitten, mitä muut joukkueet tekevät.

Punamustat ja Jazz ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti tällä kaudella, joten joukkueet ovat toisilleen tuttuja. Kolminkertaisessa sarjassa vastustajat tulevat toisilleen tutuiksi.

– Kaikki on tiedossa. Joukkue ymmärtää varmasti, millainen vastustaja sieltä on tulossa vastaan. Ensimmäinen kierros menee yleensä vähän tutustumiseen, mutta kahden kohtaamisen myötä tiedämme jo vastustajastamme paljon, Kuqi sanoi.

Punamustien lähtökohdat otteluun eivät ole parhaat mahdolliset, sillä viime ottelussa punaisen kortin saanut Jeng kärsii pelikieltoaan ja lisäksi joukkueessa on muutamia loukkaantumisia. Kuqin mukaan poissaoloja ei kuitenkaan voi jäädä harmittelemaan.

– Meillä on paljon ongelmia, mutta menemme tällä porukalla, joka meillä on käytettävissämme. Emme voi tehdä muuta.

 

PK-35 Vantaa-FC Jazz pelataan lauantaina 12.9. klo 16.00 alkaen Myyrmäen jalkapallostadionilla. Liput otteluun maksavat aikuisille 14 euroa ja alennusryhmäläisille 8 euroa. Alle 7-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy. Ottelulippuja voi hankkia edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot