PK-35 Vantaa aloitti lauantai-iltana vuoden 2021 voitokkaasti. Ykkösessä pelaava Pallokerho Keski-Uusimaa kaatui vuoden ensimmäisessä harjoitusottelussa tyylipuhtaasti lukemin 7-0 ja kentällä nähtiin heti paljon hyviä onnistumisia.
Ensi viikolla alkavaan Suomen Cupin lohkovaiheeseen valmistava ottelu pelattiin Kauniaisten jalkapallohallissa ja poikkeuksellisesti 3×25 –minuuttisena. PK-35 Vantaan paidassa nähtiin kolme debytanttia, kun Laura Kölhi, Reetta Suomela ja Tuulia Mikkola tekivät ensiesiintymisensä Punamustien riveissä.
Ottelu eteni vahvasti sarjatasoa ylempänä pelaavan PK-35 Vantaan hallinnassa. Joukkue liikutti palloa sujuvasti ja loi tasaiseen tahtiin hyviä maalintekotilanteita. Peliesitys oli onnistunut myös puolustussuuntaan, sillä Punamustien tolppien välissä torjuntavastuun jakaneille Velma Oikariselle ja Sanni Solehmaiselle ei kertynyt lauantai-iltana torjuttavaa.
Avausmaali syntyi 18. peliminuutilla, kun Reetta Suomela pääsi tuikkaamaan pallon kaksinkamppailutilanteessa Oona Seveniukselle. Nuori hyökkääjä pääsi laukomaan oikealta ja ohitti PKKU-maalivahdin tarkalla sijoituksella. PK-35 Vantaa tuplasi johtonsa vain viisi minuuttia myöhemmin, kun Roosa Toivanen tarjoili näyttävän noston puolustuslinjan selustaan ja läpi karannut Suomela sijoitti pelivälineen varmasti maalivahdin ohi. Näin ollen Suomela onnistui maalinteossa heti debyyttiottelussaan.
Myös Punamustien kolmas osuma syntyi ensiesiintyjän jalasta. Suomela tarjoili oikealta hyvän matalan syötön maalin edustalle ja Tuulia Mikkola pääsi siirtämään pallon läheltä verkon perukoille. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen lähdettiin vetämään happea lukemissa 3-0.
Toinen kolmas ehti vanhentua vain reilun minuutin, kun Sevenius antoi syötön takaviistoon ja hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tullut Wilma Forsblom sijoitti pallon oikeaan alakulmaan. Forsblom oli asialla myös 51. minuutilla. Tällä kertaa Karoliina Autio tarjoili hyvän vapauttavan syötön ja Forsblom laukoi pelivälineen takayläkulmaan. Tässä vaiheessa Punamustien johtolukemiksi kirjattiin jo 5-0.
Kaksi viimeistä maalia olivat molemmat saman pelaajan käsialaa. Tunnin täytyttyä Forsblom antoi hyvän kulmapotkun maalille ja Mikkola ohjasi pallon rangaistuspilkun kohdalta suoraan ilmasta etukulmaan. Hattutemppunsa Mikkola täydensi vain neljä minuuttia myöhemmin, kun Tia-Maria Jaakonsaari tarjoili hyvän pystysyötön ja debytanttihyökkääjä sijoitti pallon läpiajosta maalivahdin ohi.
Ottelun lopputulokseksi kirjattiin lopulta PK-35 Vantaan 7-0-voitto. Punamustilta nähtiin heti vuoden ensimmäisessä ottelussa pirteä peliesitys ja sen myötä mukava aloitus uudelle jalkapallovuodelle.
Energinen esitys
Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan PKKU-ottelu oli joukkueelta onnistunut iltapuhde. Tärkeän pelituntuman lisäksi Väisänen oli erityisen tyytyväinen joukkueen peli-ilmeeseen.
– Tärkeintä oli tietysti saada yksi harjoituspeli alle ennen Suomen Cupin pelejä. Joukkue on harjoitellut hyvin ja nyt pääsimme kokeilemaan niitä asioita kunnolla pelissä. Pelaajatkin olivat totta kai innoissaan, kun pääsivät vihdoin pelaamaan, Väisänen sanoi.
– Tämä oli meiltä hyvä peli ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Seitsemän maalin lisäksi myös joukkueen energisyys oli tänään hienoa.
PK-35 Vantaan riveissä nähtiin lauantai-iltana kolme ensikertalaista. Väisäsen mukaan Laura Kölhi, Reetta Suomela ja Tuulia Mikkola esiintyivät heti edukseen.
– Debytanteissa Laura jaksoi tehdä hyvin töitä ja nousi muiden laitapakkiemme tavoin hyvin mukaan hyökkäyksiin. Se toimi pelissämme tänään hyvin. Myös Reetta oli kentällä erittäin pirteä. Hän hakeutui hyvin pelattavaksi ja pystyi pitämään palloa hyvin. Onnistunut suoritus, Väisänen arvioi.
– ”Tuuska” onnistui hyvin, kun hän pääsi pelaamaan ylimmässä linjassa. Hän on vahva pelaaja ja teki hyviä juoksuja. Kolme maalia on tietysti aina hyvä suoritus.
Punamustien pelit jatkuvat viikon kuluttua lauantaina Suomen Cupin merkeissä. Lohkovaiheen avausottelussa PK-35 Vantaa kohtaa vieraskentällä paikallisvastustaja Tikkurilan Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 6.2. klo 19.00 Peakfin Arenalla Korsossa.
PK-35 Vantaa – PKKU 7-0
18´ 1-0 Oona Sevenius
23´ 2-0 Reetta Suomela
24´ 3-0 Tuulia Mikkola
27´ 4-0 Wilma Forsblom
51´ 5-0 Wilma Forsblom
61´ 6-0 Tuulia Mikkola
65´ 7-0 Tuulia Mikkola
Punamustien kokoonpano:
Velma Oikarinen
Sanni Solehmainen
Roosa Toivanen
Laura Kölhi
Anna Vlasoff
Eerika Appelqvist
Tia-Maria Jaakonsaari
Sanna Saarinen
Wilma Forsblom
Oona Sevenius
Karoliina Autio
Reetta Suomela
Ella Koivu
Tuulia Mikkola
Roosa Bröijer
PK-35 TV: Oona Seveniuksen ja Tuulia Mikkolan mietteet vuoden avausottelusta