UUTISET

PK-35 Vantaa aloitti pienryhmäharjoittelun

17.5.2020

Siitä on ehtinyt vierähtää jo kaksi kuukautta, kun maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt Covid-19 –epidemia katkaisi kaiken jalkapallotoiminnan Suomessa vain muutamaa viikkoa ennen uuden liigakauden suunniteltua alkamista. Siitä lähtien myös Punamustien pelaajat ovat harjoitelleet sitkeästi omatoimisesti, kunnes perjantaina joukkue pääsi vihdoin aloittamaan pienryhmäharjoittelun.

Vantaan kaupunki avasi viime viikolla jälleen ulkoliikuntapaikkansa joukkueiden käyttöön, mikä mahdollisti myös PK-35 Vantaan paluun harjoituskentille. Täysin normaalisti joukkue ei tosin pääse vielä harjoittelemaan, sillä yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä toukokuun loppuun saakka.

Perjantaina ryhmäharjoittelun pariin palannut PK-35 Vantaa toteuttaa harjoittelua toistaiseksi kolmessa pienryhmässä. Jari Väisänen ja Pasi Jaakonsaari vetävät kumpikin omaa yhdeksän hengen ryhmäänsä, minkä lisäksi joukkueen maalivahtikaksikko harjoittelee Jouni Puttosen johdolla omana yksikkönään.

– Ei tämä tilanne tietenkään helppo ole, mutta pyrimme harjoittelemaan parhaalla mahdollisella tavalla nyt saatujen ohjeiden puitteissa. Kenttäpelaajat on jaettu kahteen eri pienryhmään, jotka pyrkivät harjoittelemaan mahdollisimman samalla tavalla. Lisäksi maalivahdit muodostavat toistaiseksi oman ryhmänsä, päävalmentaja Jari Väisänen kertoo.

Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet suurimmalle osalle PK-35 Vantaan pelaajista aikuisuran pisin joukkueharjoittelutauko. Väisäsen mukaan aika on kuitenkin käytetty hyväksi fysiikkaharjoitteluun panostamalla. Nyt pääpaino siirtyy jälleen pallolliseen tekemiseen.

– Ennen pienryhmäharjoittelun aloittamista olemme pyrkineet nostamaan pelaajien kuntoa juoksuohjelmien ja fyysisten harjoitteiden avulla. Lisäksi pelaajat ovat tehneet mahdollisuuksien mukaan omatoimisia pallollisia harjoitteita. Nyt tulevan parin viikon aikana tavoitteenamme on saada mahdollisimman paljon pallokosketuksia, joten harjoittelu tulee olemaan aika taitopainotteista, Väisänen sanoo.

Pienryhmäharjoittelun aloittaminen on myös sosiaalisesti tärkeää. Monet joukkueen jäsenet eivät ole nähneet toisiaan yli kahteen kuukauteen.

– Yhteydenpito joukkueen kesken on totta kai ollut tavallista haastavampaa. Olemme kuitenkin pitäneet etäyhteyden avulla joka viikko yhden videopalaverin ja yhden yhteisen lihaskuntosession, Väisänen kertoo.

– On hienoa, että pelaajat näkevät jälleen toisiaan ja pääsemme yhdessä valmistautumaan kauteen. Tässä vaiheessa tärkeintä on päästä jälleen tekemään asioita yhdessä ja nauttimaan yhdessäolosta. Kaikilla pelaajilla on kova into päästä pelaamaan ja harjoittelemaan.

Joukkueen yhteisharjoittelu jää vähiin

Uusi naisten liigakausi potkaistaan käyntiin 13. kesäkuuta. Kokoontumisrajoitukset sallivat yli kymmenen hengen kokoontumiset vasta kesäkuun alussa, joten koko joukkueen yhteinen valmistautumisaika sarjakauteen jää lyhyeksi.

– Mielestäni kaksi viikkoa joukkueharjoittelua on liian vähän ennen sarjan alkamista. Se on ehkä minimi, jos enempää ei ole mahdollista saada, mutta näin pitkän tauon jälkeen olisi pitänyt saada joukkueena aikaa mieluummin neljä viikkoa. Pitkän tauon jälkeen asiat eivät tapahdu hetkessä, Väisänen muistuttaa.

– Pienpelien lisäksi tavoitteenamme on kuitenkin päästä kokeilemaan myös koko joukkueen pelaamista vielä kesäkuun alussa, kun pääsemme jälleen harjoittelemaan koko joukkueen voimin.

Peräti kahdella ja puolella kuukaudella viivästynyt sarja-avaus aiheuttaa muutoksia myös ottelumäärään ja pelitahtiin. Naisten pääsarja viedään tänä vuonna läpi kaksinkertaisena sarjana ilman ylä- ja alaloppusarjoja, joten jokaiselle joukkueelle kertyy yhteensä 18 ottelua. Vaikka pelien määrä vähenee, pelataan sarjassa myöhäisen aloituksen takia totuttua tiiviimmällä ottelutahdilla.

– Sarja alkaa poikkeuksellisen myöhään, joten se joudutaan viemään läpi näiden olosuhteiden asettamilla marginaaleilla. Muutamaa varapäivää lukuun ottamatta pelien siirroille tai sarjan keskeytyksille ei oikein ole mahdollisuuksia. Valmentajan näkökulmasta koen, että pitkä kausi ilman taukoa on pelaajille fyysisesti ja henkisesti raskas, Väisänen toteaa.

– Viisi vaihtoa salliva sääntömuutos toki auttaa hieman tässä asiassa. Se on tähän väliin hyvä uudistus ja henkilökohtaisesti toivon, että se voitaisiin säilyttää.

Nykyään Kansallisen Liigan nimeä kantava naisten jalkapallon pääsarja potkaistaan käyntiin 13. kesäkuuta.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot