PK-35 Vantaan naisten edustusjoukkue pelasi sunnuntai-iltana 1-1-tasapelin Kuopion Pallokissoja vastaan. Tasatuloksen myötä Punamustat säilytti pisteen turvin kärkipaikkansa Naisten Liigassa.
Punamustat aloitti kärkiottelun hieman hermostuneesti, mutta sai pian pelin juonen päästä kiinni. Ote siirtyi selvästi vierasjoukkueelle, joka piti palloa ja kontrolloi ottelua. Pallonhallinnastaan huolimatta Punamustilla oli ajoittain vaikeuksia murtautua aivan parhaille maalintekopaikoille.
Pallokissat sen sijaan pelasi hyvin suoraviivaisesti ja yritti pelata palloa vierasjoukkueen linjan taakse. Punamustien topparit kuitenkin selvittivät tilanteet hyvin. Avausjaksolla Pallokissat kokeili myös ylempää prässäämistä, mutta Punamustat onnistui hyvin pelaamaan itsensä prässin ohi.
Ottelun avausmaaliin johtanut tilanne nähtiin 34. peliminuutilla, kun Maiju Hirvonen lähetti pallon rangaistusalueelle. Pallokissojen pelaaja yritti purkaa tilanteen, mutta pusku suuntautui suoraan ylöspäin. Sanna Saarinen oli menossa palloon, kun kuopiolaispuolustaja ajoi häntä selkään. Tilanteesta oli tuomiona rangaistuspotku, jonka Heidi Kivelä laukoi varmasti sisään.
Myös toinen jakso eteni vieraiden komennossa. Maalintekotilanteisiin murtautuminen tuotti hieman vaikeuksia, mutta siitä huolimatta Saarisella ja Sanni Franssilla oli tilaisuutensa. Lisäksi Hanne Ojanperä pääsi toisella jaksolla hyvän hyökkäyksen päätteeksi nokikkain maalivahdin kanssa, mutta laukaus painui niukasta takakulmasta ohi.
Pallokissojen tasoitus syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä ottelun 73. peliminuutilla. Vierasjoukkue sai hyvän painostusjakson päätteeksi kulmapotkun, mutta Pallokissat onnistui purkamaan tilanteen. Kuopiolaiset lähtivät heti nopeaan vastahyökkäykseen ja pääsivät keskittämään. Ensimmäisen keskityspallon Punamustien puolustus onnistui selvittämään, mutta toinen keskitys kolahti ylärimaan. Pallo kimposi takaisin kentälle ja Tiia Savolainen pääsi iskemään irtopallon maaliin.
Kotijoukkue sai ottelussa muutaman vaarallisen kulmapotkun, mutta muita vaarallisia maalintekopaikkoja Pallokissat ei oikeastaan saanut luotua. Punamustien puolustus onnistui hyvin pitämään kotijoukkueen poissa maalintekoalueilta.
Punamustat rakenteli peliä hyvin ja sai erikoistilanteita, mutta aivan avopaikat jäivät vähiin. Muutamaan otteeseen vieraat pääsivät kuitenkin hätyyttelemään vastustajan maalia. Lisämaaleja ei enää nähty, joten pisteet jaettiin kärkiottelussa lukemin 1-1.
Maalipaikkojen luominen vaikeaa
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan peli eteni vieraiden komennossa. Punamustat määräsi pelin tahdin ja sai ajoittain aikaiseksi pitkiäkin syöttöketjuja. Tällä kertaa vahvat pallonhallintajaksot eivät kuitenkaan konkretisoituneet tulostaululle.
– Pidimme palloa ja hallitsimme peliä, mutta emme ehkä päässeet hirveästi paikoille. Maalintekoalueille pääsemisessä meillä on vielä parannettavaa. Pallokissat sen sijaan pelasi suoraviivaisesti, kuten tiedettiin.
– Meillä oli kova viikko takana ja se alkoi varmasti jo vähän painaa. Lisäksi kenttä oli hidas ja pallo takertui siihen. Se vaikeutti hieman pelaamista, Väisänen totesi.
Pallokissat pääsi iskemään tasoitusmaalin nopeasta vastahyökkäyksestä Punamustien erikoistilanteen jälkeen. Osuma oli onnekas, mutta Väisäsen mukaan Punamustat olisi voinut pelata tilanteen paremmin.
– Se oli vaarattoman näköinen, vähän summittainen keskitys, joka kuitenkin kimposi ylärimasta takaisin ja muuttui vaaralliseksi. Siinä tilanteessa meiltä ehkä katosi hieman kontrolli. Meidän olisi pitänyt saada tilanne katkaistua jo ylhäällä.
Vaikka Väisänen harmittelikin vastustajan tasoitusta, oli tasapeli kärkiottelusta sarjataulukon kannalta kelvollinen tulos. Pistejaon myötä Punamustat säilytti paikkansa Naisten Liigan kärjessä.
– Sarjan kannalta tulos on ihan hyvä, mutta tietysti se harmittaa, kun kontrolloimme peliä ja vastustaja teki hieman epäonnistuneesta keskityksestä maalin. Ne kuitenkin kuuluvat jalkapalloon.
Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 27.6. Silloin Myyrmäessä vierailee porilainen Nice Futis.
Pallokissat-PK-35 Vantaa 1-1 (0-0)
”Pidimme palloa ja hallitsimme peliä, mutta emme ehkä päässeet hirveästi paikoille. Maalintekoalueille pääsemisessä meillä on vielä parannettavaa.”
PK-35 Vantaan avauskokoonpano:
1 Paula Myllyoja
2 Pirjo Leppikangas (77´ Tia Painilainen)
3 Tiia Peltonen
4 Vilma Väisänen (74´ Netta Koso)
5 Heidi Kivelä
6 Jenna Korhonen
8 Linda Ruutu
10 Iina Salmi
13 Sanna Saarinen
15 Hanne Ojanperä (82´ Sanni Franssi)
16 Maiju Hirvonen
Vaihtopelaajat:
7 Sanni Franssi
9 Netta Koso
20 Vilma Hakala
25 Tia Painilainen
35 Velma Oikarinen